Haluaisin osata viittomaa

Heidi-------

Viittomakieli on jotenkin todella kiehtovaa. Katson joskus viittomakielisiä uutisia ja mietin, miten kivaa olisi jos osaisin vähän sitä. Koulussa käytetään joskus sormiaakkosia kavereiden kaa jos pitää puhua luokan toiselta puolelta toiselle ilman ääntä(ehkä tyhmä esimerkki). Olisi NIIN hienoa osata kunnon viittomakieltä ihan muuten vaan. Se pitäisi saada valinnaiseksi kouluihin!

Lähden ensi vuodeksi vaihtariksi ja toivon hiljaa, että tulevassa isäntäperheessäni olisi esimerkiksi kuuro lapsi ja oppisin siellä viittomaan. Se olisi aivan mahtavaa, oppia kaksi uutta kieltä yhdessä vuodessa! Veljeni oli myös vaihdossa, Jenkeissä, ja samalla lennolla hänen kanssaan lähti myös kuuro tyttö. Ehkäpä kiinnostukseni viittomakieleen on lähtenyt juuri siitä, kun näin kuinka moni tytön ystävistä oli lähtenyt hyvästelemään häntä lentokentälle ja miten he viittoivat toisilleen.

Missäkohän voisin oppia viittomakieltä? Ainiin, olen myös ihmetellyt, että miksi viittomakielisten uutisten viittoja liikuttaa huuliaan viittoessaanb; tekevätkö kaikki kuurot näin vai tekeekö hän näin vain koska on uutistenlukija?

4

1209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viittomakieli on kiehtova kieli.
      Sitä voi oppia kansalais- ja työväenopistoissa.
      Muutamat kesäyliopistot järjestävät viittomakielen kursseja. Yliopistoissa voi Turussa lukea perusopinnot ja Jyväskylässä laajemmin. Netistä löytyy lisää tietoa...
      linkkejä:
      http://www.paajarvenky.fi/sanakirj/viitvaluusi.htm
      http://suvi.viittomat.net
      Jälkimmäisessä on videoina viittomat, mikä onkin kuvia parempi, sillä monet noista kuvista ovat aika harhaanjohtavia. Parasta olisi kuitenkin mennä kurssille, sillä saa parhaiten kuvat oikeasta viittomisesta, videotkin kun ovat vain kaksiulotteisia.
      Viittomakieli on luonnollinen kieli, johon kuuluu viittomien lisäksi huuliot. Ne ovat siis näitä huulioita, joita näet viittomakielisissä uutisissa.
      Viittomakieli ei muuten ole kansainvälistä, että jos vaihtariksi olet lähdössä, niin kohdemaassa käytetään paikallista viittomakieltä. Esimerkiksi Amerikassa ASL:ää eli amerikkalaista viittomakieltä.

    • aitoon ympäristöön

      Hakeudu kursseille tai vielä tehokkaampaa, jos hankit kuuroja ystäviä. Siispä kuurojen yhdistykselle aidon kielen pariin.

      • myöhässä

        ...niitä ystäviä noin vain hankita!


    • tulijoo

      Heips...

      Minulla on haavena opiskella viittomakielen tulkiksi. Olen katsonut kuvasanakirjoista viittomia, ja katsellut myös paljon videoita mm. kantti.net sivustolta ja oppinut aika paljon.. videoita katsellessa keskityn tarkkaan mitä eri liikkeitä käsistä lähtee ja sitä kautta ymmärrän myös pienesti mistä he puhuvat ja yritän matkia, jotta oppisin itsekin...
      Olen viime aikoina oppinut pieniä sanomisia kuten "hyvää päivää" "voi voi" "olet söpö" ja tässä eilen ja tänään katsellut videota jossa opin esittelemään itseäni vähän.. mm. kertomaan kuka olen "minun nimeni on...." ja minkä ikäinen olen "olen .... vuotta vanha" tietenkin oppimani asiat ovat vasta alussa enkä oikein hallitse niitä mutta yritän parhaani että oppisin edes jotain ennenkuin koulut alkavat ja opiskelu tulkiksi alkaa!
      Olen myös yrittänyt etsiä kuuroja ystäviä jotta voisin myös sitä kautta oppia vähän viittomaan, mutta pelkään että minut syrjitään muualle että haluaisin erikoisia ystäviä, että pääsisin pilkkaamaan tai jotain, kun taas todellisudessa haluan vain oppia mitä mielettömimmän kielen!
      Voisitteko auttaa? Ystäviä ei noin vain hankitä joo... mutta miten pääsisin edes alkuun....?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1279
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      811
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      556
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      501
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      471
    Aihe