Olen iloinen

koirapalstan yleisestä siisteydestä. Ikävää oli lukea joidenkin rekkaamattomien asiattomista kommenteista. Suomi24 sai loistavan oivalluksen antaa rekattujen poistaa omat viestinsä. Samalla poistuivat asiattomat herjat.

Oletteko jo aloittaneet kevät touhut koirien kanssa. Koulutukset sun muut hommelit. Me olemme suorittaneet turkin siistimisen ja madoituksen.
3384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

delete oli todella loistavaakin loistavampi keksintö. Palsta on hiljentynyt sekä lukuasultaan tullut paremmaksi. Mimmulla on kanssa nyt helpompaa.
Epäilen kyllä ison osan häiriköiden poistumisesta johtuvan suomi24 ylläpidosta. Osa häiriköistä on ollut teinejä.
Meillä vielä trimmamattomina jengi. Toki loishäätö on suoritettu. Koulutuksiin ei oikein viitsi mennä. Sen verran märkää ja loskaa vielä varsinkin käymällämme kentällä vielä on, että hyvässä lykyssä rihvelit joutuvat uimaan, ja itse saa kahlata polviä myöden sohjossa.

Äänestä

ihan jesjes tunnelma nykyisi. Rekatut on kyl enemmä pulinois. Nyt uskaltaa kysyä jutskuja. Ei tartte pahottaa mieltä aina.

Äänestä

Entistä innokkaampana taas panostetaan koulutuksiin ja rymytään pitkin maita ja mantuja!;)Kyllä on ihanaa aikaa tämä kevät ja kesän odotus!=)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jonna-Jetta kirjoitti:

koirapalstan yleisestä siisteydestä. Ikävää oli lukea joidenkin rekkaamattomien asiattomista kommenteista. Suomi24 sai loistavan oivalluksen antaa rekattujen poistaa omat viestinsä. Samalla poistuivat asiattomat herjat.

Oletteko jo aloittaneet kevät touhut koirien kanssa. Koulutukset sun muut hommelit. Me olemme suorittaneet turkin siistimisen ja madoituksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu