Tässä siis pieni räpellys.. Tämän pitäisi olla fantasiakirjan alku mutta luultavasti hion tätä vielä ja paljon. Nyt kaipaisin alustavia kommentteja ja parannusehdotuksia (: kiitos
Pehmeä sumu vyöryi yli Marmorilaakson. Kirkaskukkaiset niityt peittyivät paksuun vaippaan laakeiden metsien ohella. Lumihuippuisten vuorien luona käyskenteli muutama uninen lohikäärme. Ne olivat etsivät ruokaa jo tovin, sillä sumun laskeuduttua saalistus olisi vaikeaa.
Ilma oli hiukan painostava, eikä aurinko ollut noussut vielä kunnolla. Ensimmäiset valonsäteet herättelivät uneliasta kansaa. Vilpoinen tuulenvire pyyhkäisi yli peltojen heiluttaen kosteaa ruohikkoa. Kesä oli vasta aluillaan, joten ilma oli viileä. Pilvimatto lipui hitaasti auringon ohi katkaisten valonsäteiden kulun.
Aurinko oli vihdoin noussut. Kullankeltaiset säteet hätyyttelivät vähäistä sumua pois kauniin päivän tieltä. Matalan vuoren kupeessa sijaitsevassa kylässä oli jo elämää. Pieni lapsi juoksi nauraen pitkin vanhaa puusiltaa. Monista puutaloista lähti niin miehiä kuin naisiakin kohti kauempana kohoavaa linnaa. Marmorilinnan hohtavan liilat tornit kiilsivät. Vaaleat liput liehuivat ja katon yläpuolella lenteli suuria lintuja.
Yhden puutalon pihalla makasi kolme hahmoa. Kaksi tyttöä ja yksi poika. He makasivat pehmeällä ruohomatolla seuraten katseillaan vähäisiä pilvenhattaroita. Cariná, toinen tytöistä, hymyili ja hänen sateenkaaren väreissä hehkuvat hiukset säihkyivät kirkkaassa asuringon paisteessa. Mustahiuksinen Rocky vilkaisi tummilla silmillään kahta ystäväänsä ja kohotti sitten katseensa taivaalle. Tyttöjen paras ystävä George suki pellavaista hiuspehkoaan jutellen samalla iloisesti. Aamupäivä oli kaunis, niinkuin Marmorilaaksossa yleensäkin. Rocky nousi istumaan. "Tehtäisiin välillä jotain muuta", hän sanoi. Rocky oli heistä kolmesta se, joka ei jaksanut maata pitkään paikoillaan. Cariná nousi hänkin istumaan ja nyökkäsi. Carinán silmät hehkuivat samoissa väreissä kuin tytön hiukset. George kohottautui kyynärpäidensä varaan ja silmäili Rockya hetken kunnes nyökkäsi hymyillen. He kaikki nousivat ylös ja lähtivät sisälle vihertävään puutaloon.
Talo oli hiljainen Carinán kävelessä kohti huonettaan ystäviensä saattelemana. Hänen äitinsä, Tina, oli jo lähtenyt Marmorilinnalle. Pieni puuovi narahti Carinán avatessa sen. Oven takaa paljastui pieni ja kodikas huone. Suuri puusänky oli pedattu siististi eikä huoneessa ollut roskan roskaa. Rocky istui virheään nojatuoliin ja George lattialle. Cariná käveli vanhalle puuhyllylle ja nosti sen päältä kultaisen lintuhäkin. Häkissä oli pieni ja karvainen pallero. Karvapallero oli Carinán lemmikki, Susie. Lajiltaan Susie oli jelery. Karvojen välistä pilkisti kaksi mustaa nappisilmää. "Hei, Susie", Cariná sanoi karvapallerolle ja otti sen käteensä. Susie oli vain kämmenen kokoinen. Kuului pientä kujertavaa ääntä ja Cariná hymähti. Susien selässä olevat kultaiset siivet avautuivat ja pieni punertavanruskea pallo liisi ilman halki suoraan Georgen syliin. "Moi, Susie", George sanoi ja silitti etusormellaan Susien päälakea. Sama kujertava ääni täytti taas huoneen.
Cariná nosti Susien olkapäälleen ja avasi ovensa. Rocky ja George juttelivat äänekkäästi hänen takanaan. Kolmikko oli päättänyt lähteä Sinimetsään kävelylle. Metsä ei ollut kaukana Carinán kodista, joten matka taittui nopeasti. Sinimetsä oli todellakin nimensä veroinen. Maassa oleva ruoho oli sinertävää ja lähes joka oksasta roikkui hennon vaaleansininen kukka. Rocky keräsi maahan pudonneita kukkia aikoen tehdä kauniin kukkakimpun. George etsi katseellaan yksisarvisia Carinán jutelessa innokkaasti Susielle. Vain harvat ymmärsivät jeleryiden puhetta. George olisi halunnut, muttei valitettavasti osannut, eikä osannut Rockykään. Heistä vain Cariná pystyi tulkitsemaan pienet ja kimeät kujerrukset. "Katsokaa", George kuiskasi ja pysähtyi. Cariná vaikeni ja kääntyi Georgen osoittamaan suuntaan. Hopeanhohtoinen yksisarvinen käveli hitaasti heitä kohti. Rocky huokaisi hiljaisesti. Yksisarvinen nosti päätään ja hörähti hiljaa. Sen tuikkivat silmät katsoivat suoraan Rockyyn. Rocky huokaisi uudestaan ja otti pienen askeleen kohti tuota upeaa ilmestystä. Yksisarvinen hörähti uudelleen ja nopeutti askeliaan. Pian Rocky oli vain muutaman metrin päässä yksisarvisesta. Cariná katsoi vierestä lumoutuneena ja George näytti pistävän muistiin yksisarvisen pienimmänkin liikkeen. Rocky nosti hitaasti kätensä ja kosketti hopeista turpaa. Yksisarvinen hörisi hiljaisesti ja hetken kuluttua kääntyi Carináa kohti. Carinákin nosti kätensä, mutta juuri kun hän oli koskettamassa yksisarvista, kuului erittäin kimeä ja voimakas ääni. Yksisarvinen säikähti ja laukkasi pakoon. Susie liihotti Carinán pään yläpuolella ja kujersi. "Älä höpsi, en tietenkään ottaisi yksisarvista sinun tilallesi", Cariná sanoi hieman tuskastuneella äänellä. Rocky virnisti ja George naurahti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen nyt vähän julmempi kritiikinantaja :P
Tässä ei tapahtunut yhtään mitään. Kaikki se, mikä on fantasiassa kaunista, puuttui. Tämä oli sekoitus palleroita, lohhareita ja yksisarvisia sekä tavanomaista teinihömppää, jossa ei ole päätä eikä häntää. Teksti paranisi huomattavasti, jos siinä olisi punainen lanka ja idea, joka kannattelisi sitä.
Kuvailu oli tönkköä ja kuivaa, ihan kuin vain peräkkäisiä lauseita ilman sitä yhteistä sisältöä. Yritit selvästi luoda tunnelmaa, mutta et onnistunut siinä. Selvästikin olet nuori ja tämä on ensimmäisiä tarinoitasi (been there, done that), joten ei kannata heti odottaa Nobelia. Teet todella selviä juuri esiteineille tyypillisiä kömmähdyksiä (yhä: been there, done that) ja ne korjaantuvat vain ahkeran harjoittelun ja iän kanssa.
Neuvoisin kuitenkin ensin suunnittelemaan kunnolla juonen ja idean. Tämä tarina kaatui jo alussa siihen, että sillä ei ole selkärankaa. Henkilöihinkin pitäisi syventyä ja antaa niille edes jonkinlainen ulottuvuus, näistä nyt tuli lähinnä mieleen teletapit. Alussa kannattaa myös olla vaatimaton ja edetä hissukseen eikä harpata aimoaskelia hirveällä kiireellä.
Lisäksi jäi hirveästi häiritsemään, miten Cariná pitäisi lausua? Akuuttiaksentti viimeisellä kirjaimella tekee siitä todella tökerön, jos nimi on tarkoitus lausua painotuksen mukaan KA-RI-NAA. Tai ehkä olen ymmärtänyt väärin?
Juoni ja idea kuntoon, niin ehkä tästä tulee jotakin :)