Ase

Voiko tuoda/tuottaa piekkarin USAsta?
Kuinka homma käytännössä menee?
Siellä on hinnat halvat.
5525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Täällä pannaan ensinnä ostohintaan ensin tuontiverot ostonhinnan päälle ja sitten niistä yhteensä lasketaan vielä 22% alvit päälle. Ja varmasti on vielä joitain kivoja pikku pilkunnussinta-veroja mitkä tulee vielä lisäksi kun aseita tuodaan ja vielä jenkeistä.
Kolminkertainen eläköön huuto valtiovallalle

Äänestä

...voi esim. aseliikkeellä. Eivät myy jenkeissä yksityisille ulkomaille aseita. Itse en saanut edes lippaita, vaikka useammasta paikasta yritin. Sikäläinen laki kuulemma kieltää.

Äänestä

Kyllä käypi työstä. Itse aikoinaan hommasin ostoluvan Suomesta, marssin siitä sitten USA suurlähetystöön henk.kohtaiseen haastatteluun. Turinatuokio kesti melkein tunnin, no sain lapun matkaan jossa kerrottiin, että saan kantaa asetta.
Pentele, joidenkin USA laisten aseliikkeiden mielestä oltiin niin lähellä Venäjää ?? ettei uskaltannut myydä rautaa !! Ja kun homma selvis, että vielä oli siellä töissä ?? epäilivät, että olen sieltä varastamassa tegnologiaa. Niin HUH HUH.
Jenkkiläisten yleinen tietämys Euroopasta on yhtä = 0. Helpommalla selvitä, kun ostat Suomesta. Vähän maksat enemmän, mutta meidän piirit on pienemmät, joten takuut on vähän paremmat. Jos joku myy paskaa, juttu leviää eikä kukaan enään osta siltä mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


USAsta? kirjoitti:

Voiko tuoda/tuottaa piekkarin USAsta?
Kuinka homma käytännössä menee?
Siellä on hinnat halvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu