Kysely

Vartija nimikkeellä teetetään mitä ihmeellisempiä työtehtäviä. Millaisiin työtehtäviin olette törmänneet?
112369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

on joskus joutunut jotain rappusia hiekottamaan, mutta sellaisesta olisi naurettava kieltäytyä. En jaksanut kirjoittaa siitä raporttiin, vaan soitin itse alueen omistajalle ja pyysi heittämään hiekkaa siihen. Meinasin itekin lentää siihen perseelleen.

Äänestä
  • Vartija toimii turvallisuusalalla ja olisi suorastaan naurettavaa sanoa ettei esimerkiksi liukkaus olisi turvallisuutta vaarantava tekijä. Jos joku sanoo, että vartija torjuu ainoastaan rikoksia, puhuu paskaa.

    Vaaratilanteet, onnettomuudet ja ennakkotorjunta kuuluu myös niihin. Vai jätättekö mahdollisesti kierroksella ikkunan auki ja vasta sen jälkeen nun siitä on kiivetty sisään, haette rosvon pois.

    Ostoskärryjen työntely kauppakeskuksessa on ok, jos se on turvallisuuteen liittyvä tehtävä. Mikäkö sitten on tällainen turvallisuutta vaarantava tekken-ostoskärry?

    Tekken -ostoskärry voi joko majailla portaiden yläpäässä, josta se lähtee mahdollisesti asiakkaan päälle. Myöskin parkkihallissa, ajoreitillä majaileva kärry vaarantaa asiakkaan omaisuutta ja voi aiheuttaa korvausvelvollisuuden kaupalle. Varapoistumisreitillä oleva tai alkusammutuskaluston edessä oleva kärry vaarantaa turvallisuutta ja varmasti kunaan kauppias ei halua lukea seuraavan päivän lehdestä että 20 asiakasta kuoli romahtaneen katon alle koska eivät päässeet pakenemaan tilasta varapoistumisreittiä edessä majailleen tekken-ostoskärryn takia.

    Muistakaa että jättäkää nämä täällä kirjoittelevat räkänokat omaan arvoonsa ja hoitakaa se oma leiviskänne kunnolla. 14 tunnin työpäivä menee myös paljon joutuisammin kun värkkäilee muutakin kun sen että seisoo kädet varustevyöllä ulko-ovella tuiman näköisenä.

    Äänestä

Kuin nälkävuosi. Olen ollut alalla pari vuotta ja tehnyt eri hommia mm. myymälää, piiriä, kauppakeskusta jne.
Kokemuksella voin sanoa että turvallisuustehtävien lisäksi olen joutunut työntämään kärryjä, kastelemaan kukkia (ehdottomasti oudointa piirissä), purkamaan kuormia kaupassa, jakamaan Hesaria kerrostaloon. Vartijoilla voidaan teettää melkein mitä vaan.
Kenttäkokemusta kannattaa olla toimeksiantosopimuksia allekirjoittavalla henkilöllä, jotta tiedetään mitä kannattaa teettää vartijoilla ja mitä ei. Jotkut turvallisuuteen liittyvät asiat, kuten hiekottaminen liukastumisten estämiseksi on ok, mutta kärryt ei missään tapauksessa.

Äänestä

Oy toimi kukkalähettinä. Kilpaili Interfloran kanssa...ilmeisesti Interflora vielä on pystyssä.

Äänestä

Lumitöitä
Lähettinä
Hiekottajana
Lukkoseppänä
Yleiskorjaajana
Kantajana (asiakkaiden ostokset)
Autonkuljettaja ( pääasiassa humalaisia pomoja )
Mummon kääntäjä ( hoivatyöntekijä )
.. paras oli seuralainen rouvalle. Itse luulin henkilösuojaus tehtäväksi, toimeksiantaja seuralaiseksi.. :) elämäni kamalin kokemus. Vartiointialueeltahan ei saa poistua.. :)

Äänestä

Vanhuksien hengityksen kuunteleminen: onko vanhus hengissä, hengittääkö hän.

Vaatii tarkkaa korvaa, jolla erottaa kuorsauksen seasta vanhuksen hiljainen hengitys, kun samassa huoneessa nukkuu kuusikin vanhusta, joista vain yksi ei kuorsaa.

Äänestä
  • kissan ruokinnasta.... hotellihuoneen antamiseen yö-piirissä... oli joku pyykki-tuvan sähkö-hommelin korjaus!!

    Äänestä

Kaikkea on tehty kun uraa takana liki 20 vuotta. On ruumiin kannosta kukkien ja joulukuusien kasteluun. Noi kasteluhommt joita tehtiin joskus 80-90 luvun vaihteessa loppui siihen kun kukkasista muodostui jonkin asteinen suo 2 viikon suorituksen jälkeen ja kuusikin kellastui suht nopeasti kun kasteluveden sijaan kuseksittiin juurelle.

Äänestä

Mitähän kaikkee sitä on tullut tehtyä...
Lumitöitä
Pöyrien siirtelyä
Hissien korjausta
Viemäri putkien korjausta
Lukkoseppä
Kauppakassien kantoa
Kärryjen työntöä
Pullohihnaa
Mopannu lattioita
Metsästäny hiiriä
Remonttihommia... jne jne

Ja kaikki nämä hommat sattunu tielle kun olen ollut vartijan varusteissa töissä. Ainoastaan, että EN ole siitä valittanut vaan mielelläni auttanut kiireissä ja kustannusten pienentämisessä siihen asti kun ihan oikeasti on tarvinnut ammattimiestä. Tullu kivasti kiitostakin moisista hommista ja itelleen on tullut hyvä mieli. Että semmoista sitten.

Äänestä

törmännyt tehtäviin, missä on ollut kyse omaisuuden suojelusta.

Äänestä

-nestemäisen typen kuljetusta
-kaasupullojen vaihtoa
-polkupyörän korjausta
-joulukuusen koristelua
-varastohommia
-lähettinä oloa (kukkakauppa, posti, ym.)
-kahvitarjoilua

ym ym...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


????? kirjoitti:

Vartija nimikkeellä teetetään mitä ihmeellisempiä työtehtäviä. Millaisiin työtehtäviin olette törmänneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu