Olen jo muutaman viikon ajan kärsinyt virtsatulehdukseen kuuluvista tyypillisistä oireista. Oireita on jatkuva "polttelun" tunne alapäässä ja tiheämpi virtsaamisen tarve. Polttelun tunne tuntuu YLEENSÄ koko ajan, mutta välillä on hetkiä jolloin kaikki tuntuu olevan normaalisti. Tämä tosin saattaa kestää vain osan päivästä ja kohta taas polttelee. Olen myös huomannut, että nivuset ovat todella kosketusherkät. Kävin virtsatulehdustestissä, mutta puhdas oli. Sukupuolitaudin mahdollisuudesta en tiedä, koska olen 8 kk seurustellut saman ihmisen kanssa eikä muita ole ollut ja hän myös väittää ettei ole pettänyt... Tämän vuoden alussa otatin klamydiatestin ja tippurin gynekologisen tarkastuksen yhteydessä eikä löytynyt mitään. Tosin solumuutoksia löytyi papasta (luokka 2), joka kuulemma johtui tulehduksesta johon sain hoidon.
Mistä siis tällainen alapään polttelu ja nivusten arkuus voisi johtua jos ei kerta tulehdustakaan löytynyt näytteestä ja mieskin väittää olevansa uskollinen..?
Mistä siis tällainen alapään polttelu ja nivusten arkuus voisi johtua jos ei kerta tulehdustakaan löytynyt näytteestä ja mieskin väittää olevansa uskollinen..?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Virtsatulehdustesti tehtiin perjantaina ja sanoivat että se menee vielä viljelyyn, mutta jos tässä vaiheessa ei ole mitään löytynyt niin tuskin löytyy viljelyssäkään... Ilmoitetaanko tästä yleensä potilaalle jos viljelystä tulehdus löytyy vai jääkö tämä potilaan vastuulle ottaa selvää?
suosittelen. Lähete t.k soittamalla.
Sitä olen itsekkin miettinyt, mutta viimes kun testattiin niin oli negatiivinen... Ja mies (nyt jo ex) väittää ettei ole vieraissa käynyt.... Luulisi jo tässä vaiheessa tunnustavan kun sillä ei ole enää mitään väliä edes.
Tosin viimes kun tehtiin klamydiatesti, se otettiin pumpulipuikolla ja lääkäri sanoi ettei se ole yhtä varma tapa. Sanoivat että ottavat yhteyttä jos jotain ilmenee, mutta mitään ei ainakaan kuulunut.
virtsa näytteellä tai kohdunnupukasta.
kondylooman voi saada muutenkin kuin että kumppani olisi käynyt vieraissa. Se voi olla oireettomana pitkiä aikoja ja aktivoitua sitten esim. stressitilanteessa. Se on 80%lla ihmisistä jossain vaiheessa elämää, niin ettet olisi mikään harvinaisuus vaikka se sinulla olisikin. Käy ihmeessä testeissä!