Onko kellään kokemusta Herbalife-tuotteiden myynnistä?Rikastuuko sillä,vai onko huhupuhetta?
Herbalife
myyjäksikö
2778
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä sillä luultavasti voi rikastuakin, kunhan sinulla on riittävästi ostajia. Itse niitä hyvän hintaisia tuotteita käyttämällä et vauruastu etkä edes säästä.
Tämänkaltaisella toiminnalla käytännössä jonkinmoisia rahoja tekevät:
1. Firman omistajatahot
2. Mukaan lähteneet, jotka ovat pioneeriporukan joukossa kun tällaiset rantautuvat Suomeen tai ylipäätään ovat toiminnan alussa ja pätevä henkilö saa tarpeeksi muita innostumaan asiasta.
Herbalife siitä kuitenkin poikkeus, että on ollut jo hyvän aikaa ja vakiinnuttanut moneen muuhun verrattua nimeään ja tunnettuvuuttaan, eikä ole (kuten useimmat) lyhyt tähdenlento jonka nimeä ei kukaan ole oikein edes vielä oppinut kun jo poistuu...
Aina kannattaa kuitenkin lähteä kahdesta oleellisesta pointista, jotka ovat koko homman kulmakivi:
-Miten tunnet itsesi ja millainen oletat itsesi olevan. Onko itsestäsi sitoutumaan tällaiseen hommaan niin paljon, että todella saisit tulostakin tehtyä.
-(Melkein oleellisempi, mutta edelliseenkin liittyen) TUNNETKO niin paljon ihmisiä jotka voisit saada innostumaan asiasta, että oletat saavasi homman pelittämään. TAI jos et tunne, niin olisiko sinusta tavalla tai toisella täysin tuntemattomien ihmisten innostajaksi.
Jos näitä kahta kohtaa epäilet missään määrin, niin käytännössä homma ei kannata. 99% ihmisistä lähtee tällaiseen mukaan, tilaa alkupaketit ja tuotteita, jonka jälkeen vasta homma valkeneekin ja tajuaa ettei saakaan mitään minnekään, eikä ketään mukaan. Sitten tavarat lojuvat jossain vaatekomeron nurkassa ja ohimennen (jos kehtaa) kysyy joltain tutulta tai puolitutulta kiinnostaisivatko kyseiset tuotteet.
Innostus on sitä luokkaakin luonnollisesti jo tuossa vaiheessa, että jos ei toinen sano naama loistaen "jee kerro lisää, kuulostaa hyvältä!", niin toteat että jaahas ei tääkään ole kiinnostunut ja lopetat asiasta keskustelun:)
Ja homman pointti on vielä sekin, että sinun pitää melkoisen hyvin etenkin tällaisessa tapauksessa tuntea myyntiartikkelisi ja toiminta. Jos joku todella kiinnostuu, niin ei siinä vaiheessa kaiveta esiin ohjekirjaa ja tuotteiden sisältövihkoa ruveta selaamaan, "odotas vähän, en nyt tiedäkään" -linjalla, vaan kaikki pitää olla hanskassa.
Kuulostaa nyt jo vähän kai osittain tämä kuin verkostovärvävin palopuheelta, mutta on vain näitä hommia niin runsaasti tullut vierestä seurattua ja itsekin aikanaan eräässä firmassa kokeiltua, että nuo perusjutut ovat tulleet tietoon melkoisen hyvin...