Olen jo pitkään leikitellyt ajatuksella, että minulla olisi vierelläni ihminen, joka rakastaisi minua omana itsenäni. Olen seurustellut muutaman tytön kanssa, jotka olivat täysin kykenemättömiä elämään parisuhteessa. Itselleni uskollisuus ja rehellisyys ovat itsestäänselvyyksiä, kunnioitus ja rakkauden osoittaminen eivät ole suhteeseen kuuluvia velvollisuuksia, vaan etuoikeuksia. Olen "vasta" hieman yli parikymppinen neitonen ja kyllästynyt ajatukseen, että nuorena pitää muka koko ajan olla haku päällä, kokeilla seurustelua eri ihmisten kanssa tai muuten vain hummata mielin määrin muista piittaamatta. En nyt halua sanoa, että paheksun tuollaista, itsekin olen sitä harjoittanut, mutta loppujen lopuksi haaveilen elämästä parisuhteessa, en mistään kevytkenkäisessä "nyt on vähän sutinaa" -jutussa. Tuntuu mahdottomalta tehtävältä löytää rinnalle kumppani, joka haaveilisi edes vähän samantapaisista asioista. Ehkä minun pitää odotella vielä pari vuotta.. Olen tavannut monta kiinnostavaa ja ihastuttavaa ihmistä, mutta aina tuo sama virsi siitä, miten he ovat sitoutumiskammoisia, liian teinejä tai muuta mukavaa, ettei suhteesta voi tulla mitään. Olisi ihana, jos saisi käpertyä rakkaan ihmisen kainaloon ja tietäisi, että saman voisi tehdä vielä huomennakin ja ehkä jopa muutaman vuodenkin päästä.. Minä jatkan haaveilua. Kertokaa te, miten olette löytäneet kumppaninne tai mitä haluatte seurustelusuhteiltanne:) Mukavaa kevättä kaikille!
Onko olemassa..
zirps
192260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ihan kuin itse olisin kirjoittanut ylläolevan viestin.=)
Olen myös törmännyt kyseiseen ilmiöön.
Lukeudun niihin ihmisiin, joille sopii paremmin yksi hyvä ja pysyvä suhde kun kymmenen huonoa viritelmää.
Ihana huomata, että en ole yksin:) Ehkä ihmiset rauhoittuvat iän myötä.. tiedä häntä. Minä taidan olla sitten liian varhain keski-ikäistynyt:p
Niin, et taida ihan ainoa olla. Ja mulla on ikää vielä vähemmän - 20. ;)
Et ole yksin haaveidesi kanssa, minäkin toivon aivan samoja asioita parisuhteelta. Uskollisuutta, rehellisyyttä, rakkautta ja läheisyyttä. Olen tehnyt itselleni lupauksen, etten ikinä petä ketään.
Heh, ja olen 19-vuotias, enkä jaksaisi odottaa kolmikymppiseksi :) Mutta toisaalta, hyvää kannattaa odottaa..
ja täältä ilmoittautuu yksi lisää..
olen parikymppinen, ja haluisin kanssa löytää jonkun ihmisen jonka kanssa voisi tutustua syvemmin ja kasvaa yhdessä..siis ihan vakituisen kumppanin, jota saisi rakastaa päivästä toiseen ja joka rakastaisi minua
parikymppinen tyttönen,joka ottaa vakavasti pari suhteet ja toivoo, että tuleva puolisokin olisi samaa sorttia:)
Mutta näitä sitoutuvia on kyllä vaikea löytää..vaikka täällä niitä näyttää olevanki..:)
Mä olen aina ajatellut myös, että sitten eläkkeellä mulla on ihminen joka o kulkenu mun vierellä pitkän elämän tien, eikä niin, että on monta ihmistä, jotka tietää noin kymmenen vuoden pätkiä elämästä. Eli siis haluan ihmisen kenen kanssa elää, kokea ja vanhentua. Oon vähän yli parikymppinen ja muutama vuosi sitten erosin ihmisestä ,jonka kanssa oltii suunniteltu elää vanhuuteen saakka. Surin kauan, kun siitä ei tullu mitään, mutta samalla päätin myös kasvaa ihmisenä. oppia tuntemaan itseni, mitä haluan elämältä, ihmissuhteilta ja mitkä ovat arvoni elämässä. Uskon, että silloin on helpompi löytää vierelle ihminen joka pystyy myös samanlaiseen suhteeseen, kun itsekin on siihen valmis ja pystyvä.
Kyllä minäkin eron alussa ja pitkään sen jälkeenkin sähläilin muiden ja itseni kanssa monenlaista, mutta seurustelemaan en ryhtynyt, koska halusin itselleni sen täydellisen. Ja haluan korostaa kaikille ettei vaatimuksistaan kannata ainakaan luonteen kohdalla joustaa, jokainen meistä anasaitsee parasta ja sitä varmasti löytyy, kesti se sitten kolme tai kymmenen vuotta!!
Itse valmistauduin odottamaan vielä kymmenen vuotta sitä kenen kanssa asettua aloilleen, koska en minäkään uskonut, että ihmiset olisivat valmiita sitoutumaan vielä, mutta toisin kävi. Nyt seurustelen enkä vois kuvitella tasapainosempaa ja luottamuksellisempaa suhdetta. Sanomani on siis se, että pitäkää kiinni linjastanne älkääkä menettäkö uskoanne!Jos kerran te uskotte pitkään suhteeseen ja tiedätte pystyvänne siihen, niin kyllä tällä maapallolla varmasti on toinenkin samaan pystyvä. Silmät auki siis!=)
Ja mukavaa kevättä kaikille!
Myös minulla oli haaveet tulevaisuudesta naisen kanssa, jonka kauan olimme yhdessä parisen vuotta. Jätetyksi tuleminen oli rankka paikka. Mutta jaksan uskoa että vielä löydän naisen jota rakastaa ja joka rakastaa minua. Ja olemme rehellisiä, uskollisia ja hyviä toisillemme mummoiksi asti:). Parikymppinen olen, joten nuori vielä, voisi sanoa. Ja pitkä suhde se olla pitää :).
Missäpäin muailmaa te kaikki majailette? :)
Olen aina ajatellut että haluaisin löytää sen yhden ja ainoan jonka kanssa voisi elää pitkän yhteisen elämän. Sen ainoan kerran kun olen vakavasti seurustellut niin ajattelin kyllä että tämä suhde kestää kuolemaan asti ;) Ehkä me oltiin kuitenkin vielä liian nuoria. Nyt kun on lähes neljännesvuosisata tullut elettyä niin toivoisin löytäväni sen elämänkumppanin. Jos löydän oikean ihmisen niin kyllä mä haluan rakentaa suhdetta tosissani enkä 'aikansa kutakin'-mentaliteetilla.
Minunkin pitkähkö suhteeni päättyi viime kesän lopussa.. Vaikka olimme molemmat nuoria, niin olin aivan varma siitä, että minulla on ollut todella onnea saadessani kohdata "sen oikean" jo siinä iässä. Mutta kaikki lupaukset ja rakkaudentunnustukset menettivät merkityksensä hetkessä. Suhde päättyi täysin yllätyksellisesti ja vei todella pitkän aikaa, että onnistuin taas nousemaan jaloilleni. Päivä kerrallaan.. Toivosta ei kannata luopua, sillä ehkä niitä sitoutumiskykyisiä ihmisiä sitten tosiaan on jossain olemassa.
löytää ihmisen jonka kanssa elää loppuelämä. Mutta eihän se aina loppuelämää kestä se suhde, mutta toisaalta se on luonnollista että ensimmäinen tai ensimmäiset suhteet eivät kestä loppuelämää. Tietysti on poikkeuksia säännöstä. Kun löydät seuraavan kumppanin, niin ei ehkä kannata ottaa sitä liian tosissaan, vaan elää niin kuin hyvältä tuntuu. Se sitten kestää niin kauan kuin kestää, varmahan ei voi olla muusta kuin siitä että mikään ei ole varmaa...
Tinni-Tunni
näkökulmasi, mutta tässä kai keskustellaan niistä ihmisistä, jotka ihan oikeasti haluavat tehdä töitä sen eteen, että se suhde myös kestää. Kaikki tosiaan tuntuu ajattelevan aina sen uuden ihastuksen tullessa kohdalle, että sen kanssa haluaa elää pitkään, ymmärtämättä mitä kaikkea se vaatii. Helppoa on ihastua ja rakastua ja sanoa, että seison sun vierellä aina, mjutta oikeasti silloin, kun sen rakkaan vierellä pitäisi seistä niin siinä on oikeesti aika helvetin vittumaista seistä. Ja me ketkä haluamme elää lopun elämää rakkaamme kanssa, seisomme siinä vaikka helvetin tuli kuinka polttaisi jalkojemme alla. Se on sitä piktän suhteen tuskaa joka kantaa hedelmänsä sitten, kun tuli on hetkeksi sammunut jalkojemme alta=)
Anteeksi sekava selitykseni, toivottavasti sanoma tuli ymmärretyksi=)
tai epätäydellisesti. Pitäisi koettaa elää niin että se tuntuu hyvältä ja olla yrittämättä liikaa, siis siten että liika yrittäminen ei tee siitä elämästä ja parisuhteesta sellaista hermostunutta ja neuroottista. Ja sitten samalla olla valmis tekemään töitä sen suhteen eteen, varsinkin silloin kun tulee ongelmia. Olla valmis olemaan epäitsekäs, valmis tukemaan sitä toista, ja vaikka hän ei jaksaisikaan samaa. Ja sitten jos suhde kuitenkin loppuu, niin ymmärtää että se on vain elämää. Tiedän että se on vaikeaa ja en tiedä miten itse jaksaisin jos minulle tulisi ero... Se olisi varmasti TOSI VAIKEAA! ja en tiedä miten sen yli pääsisin...
Tinni-Tunni
ja mulla tähän liittyy vielä sellanen puoli että on iso kynnys edes aloittaa suhdetta toisen kanssa. Vaikka pitäisi kovasti toisesta niin siltikin alkaa pohtia että onkohan tällä jutulla mitään TULEVAISUUTTA? Myönnän että se on osittain hölmöä mutta ei luonteelleen kauheasti mitään voi.
samaa mieltä!!
itse tapasin rakkaani netin välityksellä. kukaan ei oikein ottanu meitä tosissaan. oikeestaan vasta kun olimme olleet yhdessä yli vuoden, tajusivat muutkin että ihan vakavissaan tässä ollaan. ollaan edellen rakastuneita ja hullutellaan yhdessä :) seksikin on parempaa kun tunteet on mukana voimakkaana :)
Mä oon 19 ja samoilla linjoilla teiän kanssa. Mut missä te muut ootte??
Mä olen Pohjois-Pohjanmualta:)
No koska muutat Helsinkiin? :)