(pahoittelen ei-suomalaista nappista)
Olen hiukan sekaisin... minun on pitanyt kirjoittaa tanne palstalle jo ties kuinka kauan, mutta en ole rohjennut. Olen ollut sekaisin seksuaalisuudestani jo ties kuinka kauan ja pohtinut asioita suuntaan jos toiseen paasematta eteenpain. Valilla kuvittelen tulleeni jonkinlaiseen ratkaisuun ja seuraavana paivana tunteeni ovatkin taysin erilaiset. Minusta tuntuu kummalliselta, etta viela tassa iassa (27) en tieda olenko lintu vai kala. En oikeastaan tieda mita haen talla kirjoituksella, ikaan kuin kukaan pystyisi minulle valmiita vastauksia antamaan, mutta kuitenkin.
Viime yona sanoin asian ensimmaista kertaa aaneen ja se kuulosti hyvin oudolta omiinkin korviini. Pidan naisista. Todella. Mutta en osaa sanoa ettenko pitaisi yhtaan miehista. En ole oikein kosketuksissa tunteitteni kanssa, olen ihan liian rationaalinen ihminen, enka osaa tulkita mita tunteeni merkitsevat ja miten "pitaisi" tuntea. Ollaan joskus juteltu kavereiden kesken rakastumisista ja olen sanonut, etten ole ollut rakastunut yhteenkaan mieheen. Niin, mieheen. Olen jattanyt asian sikseen. Nyt luulen olevani aivan korviani myoten rakastunut, mutta tiedan etta vastakaikua en saa, enka ehka koskaan nae rakkauteni kohdetta uudestaan, han muutti pois (vaikka yhteytta pidetaankin). Vai mita sanotte seuraavasta:
Han oli (tai siis on edelleen) ystavani, erittain hyva sellainen, ja meilla oli aina tosi hauskaa kaydessamme yhdessa ulkona. Han on kaunein koskaan tapaamani tytto ja halusin viettaa hanen kanssaan jokaisen mahdollisen hetken, vaikka mitaan ihmeellista emme olisi tehneetkaan. Yokerhoissa soi usein sama biisi, jonka tietysti yhdistin haneen ja kun han lahti, kavin ulkona muiden kavereiden kanssa ja biisin tullessa kyyneleet valuivat. Kun han lahti, itkin ihan holtittomasti, kuten myos kahtena seuraavana iltana. Kaipaan hanta suunnattomasti. En kuitenkaan lahtisi hanen peraansa, koska tiedan hanen pitavan miehista ja paljon. Ostin jopa hanen hajuvettaan itselleni, kaipaan hanen tuoksua. Minusta tuo on enemman kuin ystavyytta.
Kyse ei todellakaan ollut siita, etta olisin halunnut olla han (niinkun joskus ihastuksissa voi olla), vaan halusin olla hanen kanssaan. Ulkona ollessamme en todellakaan ollut kiinnostunut muusta seurasta - halusin viettaa illan vain hanen kanssaan. Ei siina pitaisi olla mitaan epaselvaa, etta pidan naisista, enka ole edes ikina ihastunut kunnolla miehiin, vaikka heidan kanssaan olenkin ollut (ilman pidempaa seurustelusuhdetta - olen aina onnistunut loytamaan sellaiset, joiden tiedan poistuvan kuvioista tavalla tai toisella piankin ilman mahdollisuutta kunnon suhteeseen). Naista en ole ikina edes suudellut.
Jos naen kadulla kauniin naisen, tai muuten vaan kiinnitan haneen huomiota, vatsassani muljahtaa ja sydan pomppaa kurkkuun. Miehet eivat ole monesti tuota aiheuttaneet. Ennen tuota rakastumista olen ollut ihastunut toiseen ystavaani, mutta en tieda mita siitakaan ajatella. Olen ollut monta kertaa niin lahella suudella hanta, tuntenut jonkinlaisen vedon valillamme ja kehitellyt ties millaisia kuvioita mielessani, mita voisi tapahtua valillamme. Mutta turha kai sanoa, etta mitaan ei ikina tapahtunut. Ihastuminen tassa tapauksessa nakyi niin, etta olin ihan kompelo hanen seurassaan, enka oikein tiennyt miten pain olla.
En siis tieda ovatko tunteeni rakastumista/ihastumista vai jotain ihan muuta tavallisempaa. En ole ehka sen takia pohtinut tunteitani, koska olen vaan olettanut olevani hetero, enka kuunnellut todellisia tunteitani ja kiinnittanyt huomiota niiden kohteisiin. Nyt alkaa olla jo vaikea kieltaakaan asiaa. Ei niin, ettako hapeaisin olla lesbo (miksi niin vaikea sana), mutta vakisin mietin muiden reaktioita, vaikka tiedan, ettei kukaan millaan tavalla minua tuomitsisi.
Juttelin asiasta viime yona miespuolisen ystavan kanssa, jota tuskin enaa naen (ehka joku kuvio minulla tassa - ei tarvitse enaa kasvokkain kohdata) ja oli helpottavaa purkaa tunteitani hanelle. Han oli itse ihastunut minuun ja koin tarpeelliseksi selittaa sen, miksi en tuntenut hanta kohtaan samoin. Minun on jo aikaisemmin tehnyt mieli kertoa jollekin, tottakai, mutta nyt rohkaisuryypyn jalkeen vasyneena purin tunteitani hanelle. Onneksi han oli hyvin kannustava ja ymmartavainen. Miksi en puhunut hanen kanssaan aikaisemmin, sita en tieda. Mutta edes paras ystavani ei tieda tasta mitaan, kuten ei muukaan ystavapiirini, han oli sen ulkopuolelta.
En tieda onko tassa kirjoituksessa mitaan jarkea, mutta olisi mukavaa, jos jotain kommenttia pystyisitte kirjoittamaan. En paase tietokoneelle paivittain, joten vastausta lisakysymyksiin ei valttamatta ihan heti tule, mutta antakaa ajatuksenne! Onko samanlaisia kokemuksia/tuntemuksia? Jo taman kirjoittaminen helpotti jonkin verran. Kun saisi selvyytta ajatuksiini. Tai siis tunteisiin. Tai siis... jne., tiedattehan.
Olen hiukan sekaisin... minun on pitanyt kirjoittaa tanne palstalle jo ties kuinka kauan, mutta en ole rohjennut. Olen ollut sekaisin seksuaalisuudestani jo ties kuinka kauan ja pohtinut asioita suuntaan jos toiseen paasematta eteenpain. Valilla kuvittelen tulleeni jonkinlaiseen ratkaisuun ja seuraavana paivana tunteeni ovatkin taysin erilaiset. Minusta tuntuu kummalliselta, etta viela tassa iassa (27) en tieda olenko lintu vai kala. En oikeastaan tieda mita haen talla kirjoituksella, ikaan kuin kukaan pystyisi minulle valmiita vastauksia antamaan, mutta kuitenkin.
Viime yona sanoin asian ensimmaista kertaa aaneen ja se kuulosti hyvin oudolta omiinkin korviini. Pidan naisista. Todella. Mutta en osaa sanoa ettenko pitaisi yhtaan miehista. En ole oikein kosketuksissa tunteitteni kanssa, olen ihan liian rationaalinen ihminen, enka osaa tulkita mita tunteeni merkitsevat ja miten "pitaisi" tuntea. Ollaan joskus juteltu kavereiden kesken rakastumisista ja olen sanonut, etten ole ollut rakastunut yhteenkaan mieheen. Niin, mieheen. Olen jattanyt asian sikseen. Nyt luulen olevani aivan korviani myoten rakastunut, mutta tiedan etta vastakaikua en saa, enka ehka koskaan nae rakkauteni kohdetta uudestaan, han muutti pois (vaikka yhteytta pidetaankin). Vai mita sanotte seuraavasta:
Han oli (tai siis on edelleen) ystavani, erittain hyva sellainen, ja meilla oli aina tosi hauskaa kaydessamme yhdessa ulkona. Han on kaunein koskaan tapaamani tytto ja halusin viettaa hanen kanssaan jokaisen mahdollisen hetken, vaikka mitaan ihmeellista emme olisi tehneetkaan. Yokerhoissa soi usein sama biisi, jonka tietysti yhdistin haneen ja kun han lahti, kavin ulkona muiden kavereiden kanssa ja biisin tullessa kyyneleet valuivat. Kun han lahti, itkin ihan holtittomasti, kuten myos kahtena seuraavana iltana. Kaipaan hanta suunnattomasti. En kuitenkaan lahtisi hanen peraansa, koska tiedan hanen pitavan miehista ja paljon. Ostin jopa hanen hajuvettaan itselleni, kaipaan hanen tuoksua. Minusta tuo on enemman kuin ystavyytta.
Kyse ei todellakaan ollut siita, etta olisin halunnut olla han (niinkun joskus ihastuksissa voi olla), vaan halusin olla hanen kanssaan. Ulkona ollessamme en todellakaan ollut kiinnostunut muusta seurasta - halusin viettaa illan vain hanen kanssaan. Ei siina pitaisi olla mitaan epaselvaa, etta pidan naisista, enka ole edes ikina ihastunut kunnolla miehiin, vaikka heidan kanssaan olenkin ollut (ilman pidempaa seurustelusuhdetta - olen aina onnistunut loytamaan sellaiset, joiden tiedan poistuvan kuvioista tavalla tai toisella piankin ilman mahdollisuutta kunnon suhteeseen). Naista en ole ikina edes suudellut.
Jos naen kadulla kauniin naisen, tai muuten vaan kiinnitan haneen huomiota, vatsassani muljahtaa ja sydan pomppaa kurkkuun. Miehet eivat ole monesti tuota aiheuttaneet. Ennen tuota rakastumista olen ollut ihastunut toiseen ystavaani, mutta en tieda mita siitakaan ajatella. Olen ollut monta kertaa niin lahella suudella hanta, tuntenut jonkinlaisen vedon valillamme ja kehitellyt ties millaisia kuvioita mielessani, mita voisi tapahtua valillamme. Mutta turha kai sanoa, etta mitaan ei ikina tapahtunut. Ihastuminen tassa tapauksessa nakyi niin, etta olin ihan kompelo hanen seurassaan, enka oikein tiennyt miten pain olla.
En siis tieda ovatko tunteeni rakastumista/ihastumista vai jotain ihan muuta tavallisempaa. En ole ehka sen takia pohtinut tunteitani, koska olen vaan olettanut olevani hetero, enka kuunnellut todellisia tunteitani ja kiinnittanyt huomiota niiden kohteisiin. Nyt alkaa olla jo vaikea kieltaakaan asiaa. Ei niin, ettako hapeaisin olla lesbo (miksi niin vaikea sana), mutta vakisin mietin muiden reaktioita, vaikka tiedan, ettei kukaan millaan tavalla minua tuomitsisi.
Juttelin asiasta viime yona miespuolisen ystavan kanssa, jota tuskin enaa naen (ehka joku kuvio minulla tassa - ei tarvitse enaa kasvokkain kohdata) ja oli helpottavaa purkaa tunteitani hanelle. Han oli itse ihastunut minuun ja koin tarpeelliseksi selittaa sen, miksi en tuntenut hanta kohtaan samoin. Minun on jo aikaisemmin tehnyt mieli kertoa jollekin, tottakai, mutta nyt rohkaisuryypyn jalkeen vasyneena purin tunteitani hanelle. Onneksi han oli hyvin kannustava ja ymmartavainen. Miksi en puhunut hanen kanssaan aikaisemmin, sita en tieda. Mutta edes paras ystavani ei tieda tasta mitaan, kuten ei muukaan ystavapiirini, han oli sen ulkopuolelta.
En tieda onko tassa kirjoituksessa mitaan jarkea, mutta olisi mukavaa, jos jotain kommenttia pystyisitte kirjoittamaan. En paase tietokoneelle paivittain, joten vastausta lisakysymyksiin ei valttamatta ihan heti tule, mutta antakaa ajatuksenne! Onko samanlaisia kokemuksia/tuntemuksia? Jo taman kirjoittaminen helpotti jonkin verran. Kun saisi selvyytta ajatuksiini. Tai siis tunteisiin. Tai siis... jne., tiedattehan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pohdi, kirjoittele ja keskustele lisää, jos se helpottaa sinua. Muista että sinä itse olet elämäsi tärkein ihminen. Meillä on vaan tämä yksi elämä.
Ei meistä kukaan voi kertoa sinulle, mikä olet. Mielestäni nuo luokittelut (lesbo, bi, hetero) eivät edes ole oleellisia. Ne helpottavat viestintää, mutta minä olen minä ja sinä olet sinä. Oli kiva, että kirjoitit tänne ja toivottavasti saat hyviä vastauksia, joiden avulla voit pohtia. Todellisia vastauksia kysymyksiisi kukaan ei kuitenkaan voi antaa.
Jos minä olisin sinun tilanteessa, niin varmaanlukisin paljon kirjoja ja nettiä. Haluaisin varmaan keskustella aiheesta luottoihmisten kanssa tai vaikka tällalailla netissä anonyyminä. Muista kuitenkin, että netissä kuten reaalimaailmassakin liikkuu kaikenlaisia outouksia. Kun olin aikoinaan sinun tilanteessa, niin luotin vähän liikaa naisiin kunnollisempana sukupuolena. Ihan yhtä hankalia me ollaan kuin miehet ja naisista pahimmat on ehkä miehiäkin pahempia. Olla ystävä naisen kanssa on eri juttu kuin olla rakkaussuhteessa naisten kanssa. Rakkaussuhteisiin kuuluu aina suuria tunteita positiivisessa ja negatiivisessa mielessä. En ollut varautunut niihin negatiivisiin, mikä oli tietenkin vain minun naiiviuttani.
Sen haluaisin sanoa sinulle, että älä turhaan stressaa aikaa tai esimerkiksi ikää. Ei meistä monikaan tiedä eri asioiden suhteen, että onko lintu vai kala. Asia voi olla joku muukin kuin seksuaalinen suuntautuminen. Uskon siihen, että kun antaa itselleen rennosti aikaa löytää itsensä, niin se käy nopeammin helpommin kuin väkinäinen itsensä etsiminen. Ajatukset tietenkin pyörivät päästä, mutta niistä voi yrittää nautiskella. Kokeile erilaisia juttuja ajatuksissasi ja vaikka luonnossakin, mutta ota huomioon toisten tunteet. Lueskele, katso elokuvia jne. Nauti itsestäsi ja elämästä. Sillä tavoin ainakin minun onni ja totuus tulivat luokseni.
täysillä päin! Jos susta tuntuu, että olet ihastunut/rakastunut johonkin, niin ilmaise se hänelle. Näin minä olen tehnyt jo pitemmän aikaa, ja joskus onnistaa, toisinaan taas ei. Aluksi tunteiden ilmaiseminen oli toki tuskallista, mutta nykyään se jo sujuu paremmin.
Eli neuvoni on, että kerro ko. ihmiselle suoraan, mitä tunteita hän sinussa herättää. Yksinkertaista, mutta myönnän, että hieman vaikeaa aluksi.
Mutta ainahan tulee seuraava, kuten Tampereella nyssejä!
olisin neuvonut näin kysyjälle, niin mitähän olisit vastannut minulle? Olisiko tullut p***aa niskaan? Sanon tämän että voisit miettiä vähän miksi niin usein kommentoit minun kirjoituksia niin rankasti. Kaikkea hyvää sinulle kuitenkin, en kanna kaunaa :-)
Tinni-Tunni
itseni tosta sun kirjotuksesta.. Aikanaan kävin läpi samaa kuviota. Miehistä pidin, pidän vieläki, mut naiset saa mut "syttymään".
Käyttäydyn kai edelleen samalla tavalla ihastuessani johonkin ihmiseen, en näe muita ja sydän jättää pari lyöntiä väliin ku tavataan :)
Puhuminen auttaa. Minä avauduin hyvälle ystävälleni ja hänen kanssaan käymäni keskustelut saivat minut näkemään itseni aivan eri tavalla. Ja on todellakin niin, että on helpompi puhua jollekkin joka ei tunne sinua kuin tutulle, mutta joku joka tuntee sinut pystyy antamaan sulle erilaisia näkökulmia ja esittämään niitä oikeita kysymyksiä, joita sun tarvii itse käydä läpi. Ehkä kertomaan sulle asioita itsestäs mitä joita et tiedä.
Älä kiirehdi asioiden edelle, anna itselles aikaa ja tutustu tunteisiisi..
Toivotan sulle vain parasta ja toivottavasti tästä oli jotain hyötyä :)
mietteitä. Tosin olen miessuhteissa rakastunut syvästi, mutta minua on kohdeltu niissä lopulta niin huonosti, etten oikein enää vain syty miehistä.
Olen ihastunut kaksi kertaa naiseen, ja se oli aivan erilaista kuin ihastua mieheen. Ainakin näillä kerroilla. Minä tunsin sellaista sielunyhteyttä mitä en ole koskaan kokenut miehen kanssa, ja eroottinen lataus oli hyvin, hyvin häkellyttävää.
Tuntemani lesboparit ovat ihania ihmisiä, ja kaikissa suhteissa on omat ongelmat. Mutta olen aina tuntenut kotoisaksi sen oman harmoniansa mikä näissä suhteissa tuntuu olevan, ainakin näissä mitä itse tiedän.
.. olekin kummallista, että kun kirjoittaa syvimmistä yksityisistä tunnoistaan, sellaisista, joita on melkein ylivoimaista itselleenkään tunnustaa (muista puhumattakaan), niistä myllertävistä, vain osittain selkeämpää hahmoa saaneista langanpätkistä, joista yrittää punoa johtolankaa olemiselleen, itsensä määrittelylle, niin .. meitä samassa jamassa olleita on aika liuta, ja osa on paraillaan kahden vaiheilla. Minäkin aikoinaan.
Solmut aukeavat kyllä, vie oman aikansa. Prosessia pidentää luullakseni sekin, kun tunteittesi kohteet ovat ehkä olleet heteroita, lesbo vastapoolina olisi varmasti nopeuttanut orientoitumista. Sanoisin, että vaikutat "naisalttiilta tapaukselta", mutta eipä sitä muut voi oikeasti tietää. Kuten sanoit, kirjoittaminen ja keskustelu selkeyttää ajatuksia. Hyvää kannattaa odottaa.