Nizza

Olen lähdössä kesäkuussa viikoksi Nizzaan. Lennot on varattu, mutta majoitus vielä puuttuu. Onko hyviä ja halpoja majoitusvaihtoehtoja, jotka vielä siistejä ja turvallsia? Lisäksi haluaisin kuulla kokemuksianne ko. kohteesta.
48263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nizza on paras kaupunkikohde Välimeren alueella keväällä ja syksyllä.
Upea rantabulevardi ja meren ranta ja sininen Välimeri ja riittävästi jo lämmintä näin keväälläkin. Ja itse kaupunki on korttelin päässä.
Retki Monacoon ei vie kauaa aikaa, se on niin lähellä.
Hostelleja ja edullisia hotelleja löytyy pilvin pimein netistä.
Kannattaa hankkia Nizzan kartta ja hakea netistä hotelli läheltä keskustaa toiselta tai kolmannelta katuriviltä rannasta luettuna.
Hotellien turvallisuudesta ei voi takeita olla.Niiden ns.kassakaapit voivat olla turvattomia rahojen säilytyspaikkoja. Tuttavalta vietiin osa kassakaapin rahoista juuri Nizzassa.
Hän sai kovan tappelun ja poliisin avulla rahansa takaisin. Nolo juttu hotellille. Asialla oli ilmeisesti hotellin omistaja.Antoisaa matkaa kuitenkin hienoon paikkaan!

Äänestä

Todella! Kun menet kesäkuussa Nizzaan voi löytää vaikka vuokrata tavallisen kerrostalokaksion hyvältä paikalta.. Googleen vaikka haku: Hostel Nizza.. tai sitten tsekkaa näillä tiedoilla: Côte d'Azur [[email protected]].

Itse olin Hotel de Kentissä, joka on pirun hyvällä paikalla ja turvallinen. Itse hotelli on todella basic mutta kyllä siinä pärjää. Ranskalaiseen tapaan aamiainen on yleensä tuolla pirun kallis mutta se kannattaa hoitaa lähileipomossa.

Ranta Nizzassa ei ole mikää valloittava. Tuolista saa maksaa jotain 15 €. Jos rannalle haluat mennä, ota bussi Monacon suuntaan ja jää pois vaikka Villafrance sur mer - nimisessä pikkukylässä. Ylipäätään, kun seuraavaksi lähden etelä Ranskaan, niin aijon majoittautua Nizzan tai Marsseillen lähelle pikkukylään. Ne ovat todella mukavia paikkoja.

Kannattaa käydä kirjakaupassa hakemassa Lets Go France -kirja. Sillä saat paljon irti Nizzasta.

Äänestä

sekä taskuvarkaita. Kalliit rantatuolit, huono ranta. ei hyvä !

Äänestä
  • Käy naapuri paikkakuntien rannoilla. Mahtavia.

    Yleensä Nizzasta eivät pidä "Rodos" -fanit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


matkaaja kirjoitti:

Olen lähdössä kesäkuussa viikoksi Nizzaan. Lennot on varattu, mutta majoitus vielä puuttuu. Onko hyviä ja halpoja majoitusvaihtoehtoja, jotka vielä siistejä ja turvallsia? Lisäksi haluaisin kuulla kokemuksianne ko. kohteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu