Kun Andrew Lloyd Webberin musikaali "The Phantom of the Opera" tuli Oscars-teatteriin Tukholmaan, niin se oli suurmenestys heti. Sitä esitettiin täysille katsomoille seitsemän (7!) vuoden ajan!
Minäkin kävin katsomassa sen kaksi kertaa.
Se oli mahtavin teatterikokemus, mikä minua on ikinä kohdannut.
Lavasteetkin olivat jotakin aivan uutta ja vaativat paljon tekniikkaa ja valmisteluja.
Kun esitys alkoi, niin se alkoi "kummittelemalla". Suggestiivista musiikkia. Teatterin katossa, yleisön yläpuolella oleva valtava kristallikruunu alkoi heilua uhkaavasti ja vaistomaisesti yleisö kyyristyi tuoleissaan :-) Sitten kruunu lähti lipumaan pimeässä salongissa kohti näyttämöä ja rämähti siellä keskelle lattiaa.
Musiikkia varten oli äänentoisto järjestetty
ns. "surround"-tehosteilla yleisön joukkoon. Ääni tuntui tulevan mistä sattuu yleisön joukosta, tuntui kuin kummitus olisi liikkunut siellä pimeässä salongissa.
Tietenkin minulla on CD:t, sekä ruotsinkielisenä että englanninkielisenä. Näin tämän musikaalin myös Lontoossa -95, mutta täytyy sanoa että ruotsalainen versio oli parempi ja kiitos siitä lankeaa pääosan esittäjälle, Mikael Samuelssonille, joka uhrasi nuoruudestaan 7 vuotta näyttelemällä Oopperan kummitusta.
Ei tässä vielä riittävästi minun osalle! Minulla on myös Gaston Lerouxin kirja, joka on pohjana tälle musikaalille, niinkuin myös kahdelle elokuvaversiolle, jotka tietenkin olen katsonut!
Haaveena on vielä päästä Pariisissa Oopperatalolle ja yrittää päästä siellä maanalaisiin kulvertteihin näkemään, onko tarinaan minkäänlaista todellisuuspohjaa.
Varmaan monella teistäkin on ollut jokin vahva samantapainen kokemus, joka on antanut mielikuvitukselle vauhtia ja askarruttanut mieltä pitkiä aikoja?
Minäkin kävin katsomassa sen kaksi kertaa.
Se oli mahtavin teatterikokemus, mikä minua on ikinä kohdannut.
Lavasteetkin olivat jotakin aivan uutta ja vaativat paljon tekniikkaa ja valmisteluja.
Kun esitys alkoi, niin se alkoi "kummittelemalla". Suggestiivista musiikkia. Teatterin katossa, yleisön yläpuolella oleva valtava kristallikruunu alkoi heilua uhkaavasti ja vaistomaisesti yleisö kyyristyi tuoleissaan :-) Sitten kruunu lähti lipumaan pimeässä salongissa kohti näyttämöä ja rämähti siellä keskelle lattiaa.
Musiikkia varten oli äänentoisto järjestetty
ns. "surround"-tehosteilla yleisön joukkoon. Ääni tuntui tulevan mistä sattuu yleisön joukosta, tuntui kuin kummitus olisi liikkunut siellä pimeässä salongissa.
Tietenkin minulla on CD:t, sekä ruotsinkielisenä että englanninkielisenä. Näin tämän musikaalin myös Lontoossa -95, mutta täytyy sanoa että ruotsalainen versio oli parempi ja kiitos siitä lankeaa pääosan esittäjälle, Mikael Samuelssonille, joka uhrasi nuoruudestaan 7 vuotta näyttelemällä Oopperan kummitusta.
Ei tässä vielä riittävästi minun osalle! Minulla on myös Gaston Lerouxin kirja, joka on pohjana tälle musikaalille, niinkuin myös kahdelle elokuvaversiolle, jotka tietenkin olen katsonut!
Haaveena on vielä päästä Pariisissa Oopperatalolle ja yrittää päästä siellä maanalaisiin kulvertteihin näkemään, onko tarinaan minkäänlaista todellisuuspohjaa.
Varmaan monella teistäkin on ollut jokin vahva samantapainen kokemus, joka on antanut mielikuvitukselle vauhtia ja askarruttanut mieltä pitkiä aikoja?
Vastaukset 3
Vanhimmat
kummitus kotikoneellani.
Liikkuu haamun lailla tekstistä toiseen.
..on mieleen jäänyt. Nimeä en muista. Eikä ole koskaan samaa saanut uudellen katsoa.
Se oli kuin lumous kaikkine väreineen ja musiikkineen. Oli monta päivää olo ,niin kuin eläisi toisessa maailmassa.
Jos on hyvä näytös, niin voipihan se käydä useemminkin katteleen. Reilu meininki.