Adoptiosta

Kuuluneeko tälle palstalle kysymykseni, mutta kysyn kumminkin.

Olen aikeissa lähteä lyhyehkölle (n. kuutisen viikkoa) työmatkalle vaimoni kotimaahan. Vaimoni on edelleen tuon maan kansalainen, ei Suomen, mutta hänellä on pysyvä oleskelulupa Suomessa.

Tarkoituksemme olisi adoptoida lapsi kyseisestä maasta Suomeen. Maan sisällä adoptointi onnistuisi. Sen olemme jo selvittäneet.

Mutta miten on lapsen tuonti Suomeen käytännössä? Käsittääkseni päätöksen tekee jokin elin Suomessa, mutta onko se päätös haettava etukäteen vai saako paikallisesta Suomen suurlähetystöstä jonkinlaisen asiakirjan Suomeen tuloa varten?

Vai tarvitaanko tuota Suomen myöntämää adoptiolupaa ollenkaan, koska kysymyksessähän on vaimoni virallinen lapsi?
5204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

mannerheimin lastensuojeluliitosta,siellä varmasti osaavat neuvoa..

Äänestä

Jos itse tulet lapsen adoptioisäksi, on adoptio vahvistettava ja valmisteltava Suomessa Suomen lain mukaan. On otettava yhteyttä laillistettuun kansainväliseen adoptiopalveluun. Esim. Helsingin sosiaalivirasto, perheasiainkeskus.

Äänestä
  • Olenhan toki tutkinut, että miten asia normaalitapauksissa menee. Silloin voi toimia vain sosiaali- ja terveysministeriön valtuuttaman adoptiopalvelunantajan välityksellä.

    Minulla on tässä paperikin edessä, jossa sanotaan, että omia kontakteja ei saa käyttää. Adoptio on mutkikas ja pitkällinen prosessi tuota kautta ja tulisi aivan turhia kuluja, koska nuo palveluntarjoajat sisällyttävät kuluihin matkat ja hotellit. Hotellia emme tarvitse ja matkatkin saamme itse paljon halvemmalla. Tokihan tuolloin saisi myös Kelan myöntämän adoptiorahan, mutta sitä emme tarvitsisi.

    Erityistapaukseksi asian tekee se, että vaimoni on tuon maan kansalainen. Jos pelkästään hän adoptoisi, voisiko lapsen tuoda saman tien?

    Toisaalta erityistapaus on myöskin minun työmatkani. Vaikka palveluntarjoajat eivät luonnollisesti muista mahdollisuuksista paljon mainitse, löysin kuitenkin paperista seuraavan maininnan:

    "Suomalainen, jolla on asuinpaikka ulkomailla, voi 1.7.1997 tehdyn lainmuutoksen myötä adoptoida asuinmaansa lainsäädännön mukaan ja tarvittaessa saada lausunnon kotipaikkakuntansa sosiaalitoimistosta."

    Mitä tuo sitten käytännössä tarkoittaa? Olisihan minulla asuinpaikka ulkomailla työmatkan ajan. Onko oleskelun pituutta määritelty? Mitä tarkoittaa "tarvittaessa"? Eikö lausuntoa aina tarvita? Vai tarkoitetaanko, että jos tuo toinen maa vaatii lausunnon?

    Ongelmahan tässä on juuri siinä, että en mielelläni ota yhteyttä noihin laillistettuihin adoptiojärjestöihin, koska enhän heidän palvelujaan käyttäisi. Tahtoisin vain vähän selvemmin tietää, että mitä tuo laki käytännössä tarkoittaa. Ehkäpä sitten paikallisessa sosiaalitoimistossa tiedettäisiin?

    Jos täällä nyt sattuisi olemaan joku, joka olisi itse tehnyt saman tempun, olisi kiva kuulla käytännön sujumisesta.

    Asiassahan on vielä sekin pointti, että meidän olisi mahdollista etsiä lastenkodista itse paikanpäällä, joten onko välttämätöntä selvittää asiaa ensin Suomessa, koska eihän se täysin varmaa ole, että toteutuisiko se adoptio siellä?

    Äänestä

  • Tietämätön. kirjoitti:

    Olenhan toki tutkinut, että miten asia normaalitapauksissa menee. Silloin voi toimia vain sosiaali- ja terveysministeriön valtuuttaman adoptiopalvelunantajan välityksellä.

    Minulla on tässä paperikin edessä, jossa sanotaan, että omia kontakteja ei saa käyttää. Adoptio on mutkikas ja pitkällinen prosessi tuota kautta ja tulisi aivan turhia kuluja, koska nuo palveluntarjoajat sisällyttävät kuluihin matkat ja hotellit. Hotellia emme tarvitse ja matkatkin saamme itse paljon halvemmalla. Tokihan tuolloin saisi myös Kelan myöntämän adoptiorahan, mutta sitä emme tarvitsisi.

    Erityistapaukseksi asian tekee se, että vaimoni on tuon maan kansalainen. Jos pelkästään hän adoptoisi, voisiko lapsen tuoda saman tien?

    Toisaalta erityistapaus on myöskin minun työmatkani. Vaikka palveluntarjoajat eivät luonnollisesti muista mahdollisuuksista paljon mainitse, löysin kuitenkin paperista seuraavan maininnan:

    "Suomalainen, jolla on asuinpaikka ulkomailla, voi 1.7.1997 tehdyn lainmuutoksen myötä adoptoida asuinmaansa lainsäädännön mukaan ja tarvittaessa saada lausunnon kotipaikkakuntansa sosiaalitoimistosta."

    Mitä tuo sitten käytännössä tarkoittaa? Olisihan minulla asuinpaikka ulkomailla työmatkan ajan. Onko oleskelun pituutta määritelty? Mitä tarkoittaa "tarvittaessa"? Eikö lausuntoa aina tarvita? Vai tarkoitetaanko, että jos tuo toinen maa vaatii lausunnon?

    Ongelmahan tässä on juuri siinä, että en mielelläni ota yhteyttä noihin laillistettuihin adoptiojärjestöihin, koska enhän heidän palvelujaan käyttäisi. Tahtoisin vain vähän selvemmin tietää, että mitä tuo laki käytännössä tarkoittaa. Ehkäpä sitten paikallisessa sosiaalitoimistossa tiedettäisiin?

    Jos täällä nyt sattuisi olemaan joku, joka olisi itse tehnyt saman tempun, olisi kiva kuulla käytännön sujumisesta.

    Asiassahan on vielä sekin pointti, että meidän olisi mahdollista etsiä lastenkodista itse paikanpäällä, joten onko välttämätöntä selvittää asiaa ensin Suomessa, koska eihän se täysin varmaa ole, että toteutuisiko se adoptio siellä?

    Ottalapsipalvelun tarkoituksena on valvoa lapsen etua kansainvälisissä adoptioissa. Tämä siksi että lapsilla käydään valitettavasti kauppaa maailmalla.

    Asuinpaikka tarkoittaa pysyvää asuinpaikkaa. Tilapäinen työmatka ei muuta asuinpaikkaasi.

    Poikkeuksena on tilanne, jossa esim. toinen adoptoijista on vieraan maan kansalainen ja adoptio olisi pätevä vieraassa maassa, tällöin adoption voi hakemuksesta vahvistaa Helsingin hovioikeus jälkeenpäin myös Suomessa päteväksi.

    Aviopuolisot voivat Suomen lain mukaan ottaa adoptiolapsen vain yhdessä.

    Äänestä

  • Lain vierestä kirjoitti:

    Kiitos tiedosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tietämätön. kirjoitti:

Kuuluneeko tälle palstalle kysymykseni, mutta kysyn kumminkin.

Olen aikeissa lähteä lyhyehkölle (n. kuutisen viikkoa) työmatkalle vaimoni kotimaahan. Vaimoni on edelleen tuon maan kansalainen, ei Suomen, mutta hänellä on pysyvä oleskelulupa Suomessa.

Tarkoituksemme olisi adoptoida lapsi kyseisestä maasta Suomeen. Maan sisällä adoptointi onnistuisi. Sen olemme jo selvittäneet.

Mutta miten on lapsen tuonti Suomeen käytännössä? Käsittääkseni päätöksen tekee jokin elin Suomessa, mutta onko se päätös haettava etukäteen vai saako paikallisesta Suomen suurlähetystöstä jonkinlaisen asiakirjan Suomeen tuloa varten?

Vai tarvitaanko tuota Suomen myöntämää adoptiolupaa ollenkaan, koska kysymyksessähän on vaimoni virallinen lapsi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu