Kuinka paljon aikaisemmin te olette alkaneet suunnitteleman häitänne? Ja kuinkahan hyvin saa kirkon varattua, millaisella varoitusajalla? Ja mistä olette aloittaneet suunnittelun? Mitä kannattaa ensimmäisenä tehdä?
Naimisiinko?
apua kaipaava
4708
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
riippuu ihan siitä missä asut. suurissa kaupungeissa kirkot pitää varata huomattavan paljon aikaisemmin kun pienillä paikkakunnilla. me alettiin suunnittelemaan häitä uuden vuoden jälkeen ja kesäkuussa on häät. suunnittelut on hyvällä mallilla. ensin me varattiin kirkko ja tilat missä hääjuhlaa vietetään.
..tarvitsisimme mahdollisesti tosiaan vaan kirkkoa, juhlat olisivat porukoillani. Mutta kun päätimme vasta äskettäin että menemme naimisiin ja tahtoisin kesähäät jo tälle kesälle mutta taitaa jäädä unelmaksi. Kun suunnitteila on vauva ja tahtoisin naimisiin ennen sitä.
vaikka elokuussa, siihen on vielä aikaa. Itse haluaisin syyshäät, silloin on (useimmiten) todella kaunista, luonto on kirjava, eikä silloin ole niin plajon muita häitä tai juhlia. Mielestäni teillä on ihan hyvin aikaa valmistella häät, ellette nyt välttämättä halua juuri niitä "omannäköisiänne" tusinahäitä hääkarkkeineen ja muine krääsineen, joiden valmistamiseen menee aikaa. Olen menossa kesähäihin, ja todella toivon, että tämä hääpari jättäisi nuo hääkliseet morsiaimen ryöstöineen väliin, sillä ne tekevät häistä kuin häistä typerät. Mutta pahoin pelkään, että vietämmme taas ylitylsiä hetkiä, kun hääparille kerätään rahaa. Hoh hoijaa..
Ongelma tuon kirkon kanssa on juuri se, että yleensä kaikki haluavat pitää häät lauantaina. Jos olette valmiita vaihtamaan päivän esim. perjantaiksi saattaa onnistua hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Yksi vaihtoehto myös on että pyydätte papin juhlapaikalle ja pidätte koko seremonian siellä...