Bulgaria

Menneenä kesänä myöhästyimme. Perheemme olisi halunnut lomalle Bulgariaan. Vaan matkoja ei saanut. Mihinkään hintaan. Kaikki oli myyty. Yksittäispaikkoja lukuunottamatta. Ensi kesäksi, mahdollisesti kesäkuuksi, suunnittelemme uudestaan Bulgarian lomaa. Nyt ajoissa. Isä, äiti, lapset tyttö ja poika 7 ja 9 vuotta. Bulgariassa olleet, vaikkapa viime kesänä, kertokaa meille millaista oli, mikä oli huonointa, parasta, yllättävintä, helpointa, vaikeinta, säät, rannat, hinnat, ruoka jne. Miksi ette menisi uudestaan, miksi menette uudestaan, mitä kohdetta suosittelisitte perheen kanssa ja miksi ?! Kaikkea mahdollista mieleennne erikoisesti jäänyttä ! Hyvässä tai pahassa. Kiitos!
6871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Laittomat rahanvaihtajat (=huijarit), kerjäläiset ja taskuvarkaat kiusana. Pitää olla tarkkana jos lähtee omin päin kiertelemään, (parina päivänä tuli kierreltyä Varnassa), mutta lomakohteissa suht mukavaa ja turvallista eikä mitenkään kallistakaan. Kesäkuussa siellä on vielä suht "siedettävän kuuma", mutta heinä-elokuussa ei! Ihan hyvä paikka, mutta en menisi kyllä toista kertaa... Ennemmin vaikka Tsekinmaalle. Saksalla pärjää muuten Bulgariassa paremmin kuin englannilla!

Äänestä
  • Ei minusta niitä kerjäläisiä haitaksi asti ollut. Kunhan ei katso päinkään, jättävät rauhaan.
    Muutamat huijarirahanvaihtajat oppii pian tuntemaan näöltä ja voi kiertää kaukaa.

    Äänestä

Olin viikon lomalla Golden Sandsilla kesäkuussa 2002. Todella mukava loma, hyvää ruokaa, puhdas ranta ja hintataso alhainen. Ehdottomasti voisin mennä uudelleen! Käy katsomassa kävijöiden kommentteja osoitteessa: www.maailmanympari.net.

Äänestä
  • Samaa mieltä Hilden kanssa, mutta Golden Sandsin ruokaa en erikoisemmin kehuisi, sen ulkopuolella,
    mm. Varnassa oli hyviä ruokapaikkoja.

    Äänestä

Ylläri oli paikallisten huono kielitaito turistipaikkojen ulkopuolella.

Äänestä

Mene Bulgariaan, toteuta toiveesi ! Mene mihin kohteeseen vain, mutta älä jää sinne ! Maa on hyvinkin tutustumisen arvoinen ! Parhaat elämykset koet, kun lähdet nopeasti tavallisen kansan pariin pois turistikohteestasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toteutumatta toistaiseksi kirjoitti:

Menneenä kesänä myöhästyimme. Perheemme olisi halunnut lomalle Bulgariaan. Vaan matkoja ei saanut. Mihinkään hintaan. Kaikki oli myyty. Yksittäispaikkoja lukuunottamatta. Ensi kesäksi, mahdollisesti kesäkuuksi, suunnittelemme uudestaan Bulgarian lomaa. Nyt ajoissa. Isä, äiti, lapset tyttö ja poika 7 ja 9 vuotta. Bulgariassa olleet, vaikkapa viime kesänä, kertokaa meille millaista oli, mikä oli huonointa, parasta, yllättävintä, helpointa, vaikeinta, säät, rannat, hinnat, ruoka jne. Miksi ette menisi uudestaan, miksi menette uudestaan, mitä kohdetta suosittelisitte perheen kanssa ja miksi ?! Kaikkea mahdollista mieleennne erikoisesti jäänyttä ! Hyvässä tai pahassa. Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu