Kokeillaankos?

Mites täällä onnistuisi tarinan kirjoittaminen?

Aiheena Pääsiäinen.
Kirjoita hauska,humoristinen pikku tarina ,jossa jollakin tavoin ilmenee tämä Pääsiäsen teema.

Kisa alkaa nyt. Loppuu keskiviikkona klo 18.
Ännestetään hauskin tarina.

Voit käyttää joko vakinikkiä ,tai salanikkiä.

Ei muuta kuin kynä teräväksi ja tekstiä naputteleen.
151031
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Noora pyhkii hiuksia silmiltään ja laskee sen kymmenettä kertaa samaa kauppalistaa.
Jospa jotain tärkeää kuitenkin unohtuu,hän tuntuu tuskastuneena miettivän.
Että pitikin mennä lupaamaan tälläiset sukujuhlat.
Ehkä vielä ne miehen sisarukset kestäisi, mutta anopin varjo on jo synkkänä ja vaativana langennut ylle. Ei silti.Eihän se mikään virallinen anoppi vielä ole.Tällä menolla tuskin tuleekaan. Eikä sitä voinut mitenkään etukäteen tajuta kuinka mutkikasta on yrittää elää uusioperhettä.

Siihen ne olivat matkalaukkuinen pakkautuneet miehenkin lapset.Kaksi murkkuikäistä tyttöä. Niinkuin ei näissä omissa kolmessakin pojassa olisi kyllin kestämistä.Mikä lie aivohäiriö rakastua tuohon Rikuun. Sen vaimo oli sen lapsineen lopulta Nooralle lähettänyt.

Kivempaa oli riijustelu ,kun ei tätä arkea ollut.
Nyt jo oli alkanut niitä näkymättömiä luonteenpiirteitä ilmaantua. Niistä mitään siinä lemmen huumassa tiedä.

Kaikki tuntui olevan vielä kesken.Eikä niitä Rikun neitejä oikein osannut käskeäkkään. Olivat niin olevinaan. Tuskin oli äitinsä opettanut niille edes siivouksen aakkosia. Siinä kännyköillään yötäpäivää soittelevat ja jos jotain sanoo ,niin ovet paukkuen menevät omaan huoneeseensa.

Omia poikia voi sentää jotenkin saada tottelemaan.
Siinä askartelevat posket punottaen pääsiäskoristeita. Ovat yltäpäältä liimassa ja höyhenissä itsekkin. Jo olivat Nassu koiraankin saaneet paperisilppua karvaan kiinnitetyksi.

Lopulta koitti kaiken hässäkän jälkeen se juhla päivä. Lunta satoi pehmeänä untuvana ,kun auto toisensa jälkeen parkkeerasi pihaan ja sukua alkoi lapata sisälle. Pojilta oli leikattu hiukset liimasta ja saatu pyhäpukeissa kiltisti istumaan tuolelle. Murkkuikäiset neitosetkin olivat ihmismäiset puettuina ja hiuspehkot kiskottuina tiukoille leteille. Tatsarit oli piiloitettu pitkähihaisiin puseroihin suuren riitelyn jälkeen.

Pöytä on katettu. On toinen Pääsiäspyhä.Vieraat istuutuvat paikoilleen nopeimmat kuulumiset vaihdettuaan. Mutta yksi puuttuu vielä. Anoppia odotellaan.
Kunnes pihaan pyyhältää punainen suuri kiiltävä auto.
Riku kiirehtii ovelle ottaen Nooran käsipuoleensa.
Ovesta astuu sisälle blondiksi laittautunut rehevähkö nainen tiukassa minihameessa ja sähäkkä meikki kasvoillaan.
Riku ei tunnu saavan sanaa suustaan.
-Niin tuota, hän änkyttää, siis tämä on äitee ...ja tässä on sitten tää mun Noora. Hän saa jotenkin sanotuksi punan noustessa kasvoille ja katsoen naisesta toiseen.
Anoppi nauraa mielistelevästi ja samassa hänen taakseen on ilmestynyt komea ja nuori mies , joka pyyhkii kenkiään lumesta.
-Ai niin , tää on Kaarl.Hän esittelee pusuttaen miestä poskeele.Me mentiin viimeviikolla naimisiin salaa tuolla Malorcalla.
-Kaarl ojentaa jäntevää kättään Rikulle ja huikkaa terve mieheen. Samassa hän katsahtaa Nooraan ,joka on kalvennut ja näyttää siltä,kuin ei saisi henkeä vedetyksi.
-Ja tässäkös se sinun uusi vaimoke, hän jatkaa ilkikurisesti hipaisten Nooran tärisevää olkapäätä.

Päivällinen saatiin jokseenkin kunnialla vedetyksi loppuun.Mitä nyt koira käväisi kiskaisemassa liinan pöydältä. Arto setä oli tukehtua kananluuhun ja kiidätettiin ambulanssilla päivystykseen. Elmi täti oli taas raskaana setsemättä kertaa ja miehestä ei tietoakaan.Viivi sisko joi itsensä pöydän alle ja oksensi lopulta.
Pojat pistivät kilpajuoksun pystyyn ja kaatoivat lasipöydän ,joka rikkoutuessa sai muutamalle laastaroitavan vamman.

Noora heitteli kiukkusena tiskejä koneeseen sen viimeisemmänkin vieraan lähdettyä. Hän ei sanonut sanakaan Rikulle kantaessaan vuodevaatteensa sohvalle. Yön pimeinä tunteina hän kaivoi piirongin laatikosta valokuvan. Sytytti takan ja heitti sen tuleen.
Hän katsoi kylmä kiilto silmissään, kun Kaarlin kuva loimahti liekkeihin. Hänen suupielissä värisi tuskin näkyvä hymy.
Sinne meni yksi sielua hiertänyt suuri rakkaus.
Tuskin Kaarl uskaltaisi koskaan salaisuutta paljastaa. Mutta anoppi saisi joku päivä tuntea nahoissaan tämän naissankarin petollisuuden ja siitä Noora koki jossain salaisessa sopukassa itseään ääretöntä mielihyvää.

Suku on pahinta Pääsiäisenäkin, Noora mietti nukahtaessaan.

Äänestä

että näinkös on täällä hidassoutusta....vasta yks tarina syntynyt.

Mutta odotelaan ,jospa se vielä vilkastuisi.

Äänestä
  • alottaa joku riidanhaastamis- tai arvosteluketju,
    johan olis tullu vastauksia. =)))

    Äänestä

  • pitäny kirjoitti:

    alottaa joku riidanhaastamis- tai arvosteluketju,
    johan olis tullu vastauksia. =)))

    ..no vetäästäänkös koko aloituskin pois?

    Äänestä

  • Carmenita ejk kirjoitti:

    ..no vetäästäänkös koko aloituskin pois?

    Onhan siinä niin hieno juttu tullut jo ensimmäiseksi.

    Äänestä

  • pitäny kirjoitti:

    alottaa joku riidanhaastamis- tai arvosteluketju,
    johan olis tullu vastauksia. =)))

    ,,voithan tietysti kirjoittaa sen omasi Pääsiästappeluksesi tarinaksikin:-)

    Äänestä

  • Einott kirjoitti:

    Onhan siinä niin hieno juttu tullut jo ensimmäiseksi.

    ..oma kirjoittamani, joten kukaan tuskin älämöötä nostaa vaikka postaisinkin koko alaituksen kaikkinensa.

    Äänestä

  • Carmenita ejk kirjoitti:

    ..oma kirjoittamani, joten kukaan tuskin älämöötä nostaa vaikka postaisinkin koko alaituksen kaikkinensa.

    tässä paina mitään muitten joukossa, anna olla, jos vaikka jonkun tarinasuoni alkaisi sykkimään :-)

    Äänestä

  • 'aloitus' kirjoitti:

    tässä paina mitään muitten joukossa, anna olla, jos vaikka jonkun tarinasuoni alkaisi sykkimään :-)

    ..tuli vain sellainen olo ettei täällä näistä tarinoista pahemmin piitata, kun tuolla komentissa neuvottiin vain tappeluun:-)

    Äänestä

Piiiirrrskatin pirskatti, noitui noita tylsyyttään. Mitäköhän keksisi tylsyyden tilalle. Haa hän kirkaisi niin julmetun karmealla sopraanolla, että pääsiäistipusetkin pudottivat olemattomat höyhenensä ja palelivat ilkosillaan hetken aikaa ennenkuin emokana veti ne siipiensä suojaa ja kotkotti: "Älkää pikkubroilerit pienistä kiekauksista välittäkö sillä tuo meteli on jokavuotista ja kuuluu asiaan."

Kauhean kolinan jälkeen kuului taas noidan kurkusta kiljaisu: "Missä himpskatissa on mun uusin luuta. Kele,onko joku taas käynyt siivoamassa mun koloni vaikka olen jo satoja vuosia kieltänyt, että loitsuihini EI saa koskea. Pääsiäismämmit sentään!"

Noita kiipesi helmojaan nostelle katolle ja haki sieltä parkissa olleen vanhan luutansa. Karju-kissan yrittäessä mukaan noita tiuski: "Minä en huoli mourujia mukaani. Menen kokoukseen jossa ei karvakasoja ole mukana ja siksi maukumiset voit säästää ensiyölle sinne tiukkapipojen ikkunoitten alle. Muista sitten mouruta iso liuta kolleja koolle. Kunnon konsertti aamutunneille saakka. Nyt vaihteet tukkoon ja eikun finnairit. Tavataan sitten tärkeenä yönä."

Huuuuuuuuuuiiiiiiiiiiiiiiiiiiskita huiskis lensi noita niin rakettivauhtia, että kana luuli sitä uudeksi-vuodeksi ja muni milleneuminit.
Sekentissä noita oli noita-motellissa jossa kaikki muut sievät ja vähemmän sievät viisisataaviiskymppiset noidat sitä jo olivat parisataa juorutovia odotelleet.

Kaikki oli siis niin epänormaalisti kuin olla ja voi, mutta soooooooooo praiiiiiiis!

Järjestämättömyys saliin heti, komensi outo tankkia narussaan vetävä otus joka seisoi tarjoiluvaunun kolmannessa kulhossa jossa piti olla loitsubooli valmiina.
Jäätävä hiljaisuus jähmetti jääkulhon jäät jotka olivat alkaneet sulaa. (mikä sinänsä oli hyvä asia)

Mies!Noidat kiljuivat kuorossa. Miten tämä voi olla mahdollista he jokainen lausuivat kuorossa joka olisi kyllä saanut vaikeimmankin sävelkorvan toivomaan supertulppia avukseen.

Olen tullut kertomaan teille arvoisat leidit, että jatkossa säännöt kieltävät kaiken tuhman.

Imelä kuiskuttelu tukki loputkin sävelkorvasta sillä hetkoht koko salin täytti ällön makea lirkutusten lepertely.
Noitakaarti levitteli kuviaan ja kommenttejaan pitkin ja poikin. Siirapin makea levisi tahmeana pitkin ja poikin. Kuului vai enää sokerisia kuiskutteluja: "Ihana otus. Voi miten upee ja varmaan huuuurrrjan komee.(ton kommentin kraakkui livertäen likinäkö-noita) Voi kun söde. Namupala! Vaude!"

Siellä ne leidit vieläkin istuvat kommentoimassa odottaen ja odottaen. He vahtivat tarkasti sitä tankkia, (joka muuten oli vaan lavaste) että josko se otus joka pakeni murrososa viiveellä ovesta, tulisi takaisin.
Huoh, ei se tuu, huoh, nyyhkyti nyyh.

Tässä on nyt se syy miksei noitia enää oikein lentele pääsiäisenä pahemmin. Tarttee vaan ootella uutta sukupolvee joka rynnii kyllä aikanaan markkinoille.

Ai niin se koin syömä nahkapala. (Selvennys:katti siis) Se on niin onnessaan,niin onnessaan että, sillä se ei ikina ollu ilenny paljastaa, että sillä oli karmeen kauhia korkeenpaikan kammo.
Joten Häppi Endi.

Äänestä
  • Tuupatkaa lisää kertomuksia vaan...

    Äänestä

  • ..olipas siinä noiduttua" tarinaa kerrakseen.
    Ei kovinkaan paljoa täällä viiskybäsissä tarinoitsijoita ....vasta toinen tarina.

    No ,täähän onkin viiskybäset:-)

    Äänestä

  • Carmenita ejk kirjoitti:

    ..olipas siinä noiduttua" tarinaa kerrakseen.
    Ei kovinkaan paljoa täällä viiskybäsissä tarinoitsijoita ....vasta toinen tarina.

    No ,täähän onkin viiskybäset:-)

    ei paljasta mitään, että tarinoita haluat ja mullakin oli sattuma joka sai kurkistamaan tarkemmin.

    Mä taas luulen toisin.Mitä enemmän lyödään tiskille ikävuosia, sitä laajempi vaikoima tarinoita.Nyt ei vaan tainut kysyntä ja tarjonta kohdata.
    Mitä jos jatkaisit tota aikaa niin ehkä sitten....

    Äänestä

  • Joku meistä kirjoitti:

    ei paljasta mitään, että tarinoita haluat ja mullakin oli sattuma joka sai kurkistamaan tarkemmin.

    Mä taas luulen toisin.Mitä enemmän lyödään tiskille ikävuosia, sitä laajempi vaikoima tarinoita.Nyt ei vaan tainut kysyntä ja tarjonta kohdata.
    Mitä jos jatkaisit tota aikaa niin ehkä sitten....

    ..että otsikointi ei ehkä ollut kovin innostava.
    Tosin täällääkin pätenee sama juttu ,kuin kaikilla muillakin palstoilla:Tunnettujen nikkien aloitukset luetaan varmemmin.

    Jatketaan aikaa sitten PÄÄSIÄSPYHIIN.
    Ehkäpä joku muukin vielä saa tarinasuoneen iskun".

    Äänestä

Tämä tarina kisa on siirretty nyt Kaffeeseen PääsiäsHupiSanomiin. Joten jatkot siellä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Carmerita kirjoitti:

Mites täällä onnistuisi tarinan kirjoittaminen?

Aiheena Pääsiäinen.
Kirjoita hauska,humoristinen pikku tarina ,jossa jollakin tavoin ilmenee tämä Pääsiäsen teema.

Kisa alkaa nyt. Loppuu keskiviikkona klo 18.
Ännestetään hauskin tarina.

Voit käyttää joko vakinikkiä ,tai salanikkiä.

Ei muuta kuin kynä teräväksi ja tekstiä naputteleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu