Moro, onko kukaan tatuoinut koskaan vartiointifirman logoa esim. käsivarteen?
Minula on iso kotka jo hauiksessa valmiina ja ajattelin lisätä siihen vielä nuo Falckin värit ja tekstit. Tuo lintu on vielä sopivasti aivan samassa asennossa kuin Falckin logossa.
Minula on iso kotka jo hauiksessa valmiina ja ajattelin lisätä siihen vielä nuo Falckin värit ja tekstit. Tuo lintu on vielä sopivasti aivan samassa asennossa kuin Falckin logossa.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ethän ole tosissasi....... Ethän??
Lahdessa oli aikoinaan yksi jäppinen STV:llä hommissa. Niin oli taloonpäin kallellaan, että otti STV:n logosta sen haukanpään ja teetti siitä tatuoinnin käsivarteensa. Vuosi myöhemmin kaveri sai kenkää talosta.
Minulla on pillunhuulessa semmoinen haukka ettei tosikaan,on ollut syntymästäni saakka,maistuis varmaan sullekin
Falck nimen alle tulee jäämään euroopassa vain palo- ja pelastustoiminta, joten jos otat harkitsemasi tatuoinnin katsotaan sinut muutaman vuoden kuluttua palokuntalaiseksi...
"Minula on iso kotka jo hauiksessa valmiina"
Miten vitussa kotka liittyy Falckiin? Kuten nimikin sanoo, Falckin lintu on haukka.
Tällä turvallisuuspuolella nimi on tosin jo historiaa, nykyään jätkät ovat G4S ja pyörivät ympäriinsä uusissa hienoissa talonmiesvaatteissaan...
Paskat olla vielä mikään G4S. Jokainen Falckin vartija on tällä hetkellä Falckin tunnuksien alla.. Vielä.. Eilen kävin varusvarastolla ja Falckin takin sieltä vielä sain.. En tiedä sitten missä firmassa itse olet..
Tatskassa niiden eroa ei juuri huomaa. Haukat ja kotkat näyttävät ihan samanlaisilta.
" Paskat olla vielä mikään G4S. Jokainen Falckin vartija on tällä hetkellä Falckin tunnuksien alla"
Kyllä ainakin arvon puolella näyttäisi olevan jo uudet vaatteet ja nimi käytössä kautta koko Suomen.
Että niin...
Nolaat meidät kaikki
Tähän asti, että henkilöt jotka toimivat vartiointi alalla, olisivat selväjärkisiä ja henkisesti tasapainoisia ihmisiä.
Luettuani edellä kertomianne kannan ottoja, en voi todeta, muuta kuin että, NÄIN EI TODELLAKAAN OLE.
ps Kuka teistä kirjoitti aiheesta vartijan paras ase magnum 357 ?
Meijän firmassa ei ole kenelläkkään tatuointia.Ollaan sen verran asiallista porukkaa.
Itse laittaisin mielummin sen vartiointifirman nimen lisäksi jonkun pääkallon ja vaikka TKP:t ristiin siihen alle. Harmi vaan, että harvassa firmassa saa käyttää T-paitaa, jotta tatuointi näkyisi hauiksessa kun kulkee kadulla.
Hakaristi ja pääkallo tunnusta, kuten aikoinaan natsi saksassa SS joukoissa?
Kultaisella 60 luvulla otin tatuoinnin näkyvälle paikalle. Silloin se tuntui hienolta ja oikealta ratkaisulta.
Myöhemmin, kun ikää alkoi karttua ja järkeä siinä samalla, olen katunut kovasti tyhmää tekoani.
Vielä sinulle poika ressu, jonka päällimmäisinä huolenaiheina ovat, ku ei saa pitää t-paitaa töissä, josta johtuen tatuointi ei näy.
Asiallisesti pukeutunut, siististi leikatuin hiuksin ja ilman tatuointeja esiintyvä vartija, herättää niin asiakkaissa, kuin työnantajissakin luottamusta. Johon tatuoinnein koristeltu "kuulapää" ei pysty.
Vartijoilla voisi olla myös oma ammattitatointi, esim. pamput ristissä ja vaikka sheriffintähti siinä keskellä. Tämä toisi yhteenkuuluvuutta alalle ja vartijat voisivat moikata toisiaan myös siviileissä.
Äly, älä jätä.
Toivottavasti et ollut tosissasi, niistä pampuista ja sheriffin tähdestä?
Mutta jos olit, hakeudu kiireesti ammattiauttajan tykö.
Keskustelkaa sitten yhdessä niistä pampuista ja tähdistä.
Voisihan siinä olla tähden sijaan kilpi tai vaikkapa käsiraudat ja pamput. Eikös merijalkaväelläkin ole oma tatuointi, miksei voisi olla myös meillä vartijoilla?
Tarkemmin aatellen ei se tatuointi varmaan huonokaan asia olisi.Näkösälle kun tehtäisiin niin tuntisi ammattitoverin vaikka kun olisi kyläilemässä vieraammassakin kaupungissa.
laitetaan kaikki joku logotatuointi... ja sitku firma ostetaan ja sen nimi ja logo muuttuu niin tehdään ihonsiirto ja laitetaan tilalle se uus logo. ei jumalauta mistä kolosta nää kaikki löytyy. Kuka vittu oikeesti haluaa jonkun vitun ammattitatuoinnin...
palstalle ja nopeasti... voisiko joku eläinaktivisti puuttua tähän ja lakkauttaa tän palstan
tekemättä jos mieles tekee. Onhan niitä STV n logoja tatskattu, ja jopa kome punaista palloakin.
.... ei sullakaan hyvin mene
ite aattelin ens vkl käydä laittamas secun kolme punasta täplää persposkeen... ....eiku oikeesti
Pääkallo jolla on kahvapamppu suussa ja alla teksi: Security Offiser
En kyllä ottaisi mitään työhön liittyvää tatuointia!
Esim. Iss jorman varteen siten, että kunnon fontilla mahtuu koko pitkä nimi eikä vain tuo lyhenne. Siinä olisi sitä jotain. Tekisin heti, jos vain palkka riittäisi enempään kuin pariin ensimmäiseen kirjaimeen. Ja sekin vain, kun siivoan ja ajan taksia samalla..