onnetonta

nyt kun huostanottoa on jatkunut jonkin aikaa ovat asiamme entistä enemmän sekaisin! sen sijan että olisimme saaneet apua, meiltä on viety nekin vähäiset edellytykset joilla perhe-elämämme olisi saatu asialliseen kondikseen! en ymmärrä miten sossut voivat nukkua tehtyään tällaista!
12621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

millä sattuu syyllä lapsi sijoitetaan vaikka lastenkotiin. JA KAIKKEIN TÄRKEINTÄ viranomaisten mielestä sen jälkeen on erottaa lapsi vanhemmistaan, niin kuin lastensuojelulaki sanoo.

Mutta mutta:
Lastensuojelulaki sanoo myös sen, että lapsen ja vanhempien suhde pitäisi turvata. Näin ei tapahdu.

Laki sanoo myös, että huostaanottoperusteet pitäisi kirjata niin selkeästi, että vanhemmat tietäisivät, mitä olosuhteissa pitää tapahtua, että sijoitus purettaisiin. Näin ei tapahdu.

Ja vaikka syyt olisi sevästi kirjattu ja ne poistuisivat, niin huostaanottoa ei vuosikausiin pureta. Jaa-aa.

Mutta entä ne huostaanotot, joihin ei mikään lain määrä päde? Ja silti huostaanotetaan.

Lastenkoti ei koskaan ole lapselle oikea paikka! Eikä tietysti mikään natsi-perhekotikaan. Luitteko vkl-Keskisuomalaisen kirjoituksen?

Sitten nuo sijarit vielä täälläkin sanovat, että natsi-sijarit eivät kirjoita tänne. Kyllä biopalstalle kirjoittavat!

Jos aiheettomia sijoituksia vastustavat, eivät voi olla mitään muuta kuin natsi-sijarieita. Eivät pysty edes aiheellisesti huostaanotettuja lapsia asianmukaisesti hoitamaan, niin pysykööt poissa tältä palstalta! Tai viranomaiset perään natseille!

Äänestä
  • kyllä hallilnto-oikeuskin päätti että lapseni vanhempien(siis minun!) on osallistuttava lapsen hoitoon! siitäkös diakonissalaitos viis veivaa!

    Äänestä

  • lastenkotiäiti kirjoitti:

    kyllä hallilnto-oikeuskin päätti että lapseni vanhempien(siis minun!) on osallistuttava lapsen hoitoon! siitäkös diakonissalaitos viis veivaa!

    Itse alan nähdä nykyisin punaista kun koko nimi mainitaan!

    Meillä ollaan siinä pisteessä, että lapsi pelkää omahoitajaansa. Oli kamalaa jättää hänet sinne loman jälkeen kun lapsi itki, että 'minä haluaisin sinun mukana kotiin' ja vieressä ollut hoitaja oli vihainen lapselle, ettei tämä saa kertoa mitään epäedullista laitoksesta äidille.

    Olen vieressä itse kuullut kun lastensuojelu on myös muiden todistajien läsnäollessa vakuuttanut laitoksen henkilökunnalle, että lapsen kotona ei ole perusteita huostaanottoon. Lapsi sijoitettiin psykiatrisen hoidon saamiseksi, eikä minkäänlaisesta hoidosta ole toistaiseksi ollut tietoakaan.

    Tapaamisia kyllä rajoitetaan ja saivarrellaan, että ne eivät ole juridisesti rajoituksia, vaan hoidollista käytäntöä.

    He saavat korotettua tukea valtiolta jokaisesta intensiiviosastolle sijoitetusta lapsesta. Mihin rahat käytetään, jos hoitoa ei kuitenkaan anneta? Ulospäin hehkutetaan ihanalla kodinomaisella yhteisöllä, mutta sitä ihanaa kodinomaisuutta lapseni saa kotonakin.

    Äänestä

  • intensiiviosastosta? kirjoitti:

    Mielipiteeni aiheesta mitä saa kertoa sijoituspaikasta:En halua että lapsen pitää skarpata ja kertoa vain myönteitä,vaan kaikki on avointa tietoa.sanon aina lapsille että täällä ei satu sellaisia asioita joita ei voi kertoa.Ajattelen että ei hyväksi lapselle jos pitää miettiä mitä puhuu.

    Äänestä

  • sijaisäiti kirjoitti:

    näkee, jos kertoo muuta kuin mitä ilmeensä ja eleensä.
    Sellainen hoitopaikka (puhun nyt AIHEELLISISTA, en aiheettomista huostaanotoista) jossa asiat ja toimintatavat ovat sellaisia, ettei niitä tarvitse sijarinkaan salailla, on se, mitä tässä maassa tuntuu niin kovin vähän olemaan.

    T: Kotiäiti, ei sijari saati sossu!

    Äänestä

  • Kyllähän lapsesta kirjoitti:

    järkevä ihminen ymmärtää, että lasta ei pidä
    kannustaa kaksinaamaisuuteen. Kyllä lapsella olisi oltava oikeus olla ja elää aivan vapaasti ilman, että aikuisten painostuksesta pitää varoa, ettei vain puhu asioista liikoja.

    Kun ensimmäisiä tämän suuntaisia juttuja kerroin Lastenlinnassa, eivät meinanneet uskoa siellä. Kommentoitiin esim. näin: "Ei kukaan ammatti-ihminen toimi noin." No ei kai kukaan psykiatrian ammattilainen, ei ainakaan LL:ssa! Mutta kyllä sosiaalikasvattajan tutkinnolla rakennetaan lapselle jos sun jonkinlaisia paineita ja ristiriitoja. Se nyt uskotaan jo LL:ssa ja tällä hetkellä jo lastensuojelussakin.

    Äänestä

  • Siis kyllähän jokainen kirjoitti:

    kasvattaminen on lastensuojelun tavoite. Silti vanhemmilta vaaditaan rehellisyyttä.

    Lapsilleni silloin 10 ja 11 vuotiaat, olleet sijoituksessa vajaa 0,5 vuotta sanoi sijaisperhe, että lapseni ovat VAITIOLOVELVOLLISIA.

    Vaikka itse olinkin opintolainalla elätänyt lapseni, he eivät joutuneet kantamaan minun köyhyyttäni. Niin kuin tytöt sanoivat, heiltä ei puuttunut mitään. Mutta sijoituksessa, kuten jo monet tiedätte, ei lapsille mitään ostettu, ja lapseni joutuivat huolehtimaan ja kantamaan taakkaa sijaisperheen köyhyydestä.

    Todella kamalaa lapsia kohtaan.

    Ehkäpä katuvat sosialiala, koska olen tuonut tosi näkyvästi julki lasteni ja minun saaman kohtelun. Tai luulen, että sosiaalialalle on pesiytynyt luonnevikaisia psykopaatteja, joille omatunto on tosi vieras asia. Muuten en voi selittää tätä heidän antamaan kohtelua.

    Äänestä

  • intensiiviosastosta? kirjoitti:

    Itse alan nähdä nykyisin punaista kun koko nimi mainitaan!

    Meillä ollaan siinä pisteessä, että lapsi pelkää omahoitajaansa. Oli kamalaa jättää hänet sinne loman jälkeen kun lapsi itki, että 'minä haluaisin sinun mukana kotiin' ja vieressä ollut hoitaja oli vihainen lapselle, ettei tämä saa kertoa mitään epäedullista laitoksesta äidille.

    Olen vieressä itse kuullut kun lastensuojelu on myös muiden todistajien läsnäollessa vakuuttanut laitoksen henkilökunnalle, että lapsen kotona ei ole perusteita huostaanottoon. Lapsi sijoitettiin psykiatrisen hoidon saamiseksi, eikä minkäänlaisesta hoidosta ole toistaiseksi ollut tietoakaan.

    Tapaamisia kyllä rajoitetaan ja saivarrellaan, että ne eivät ole juridisesti rajoituksia, vaan hoidollista käytäntöä.

    He saavat korotettua tukea valtiolta jokaisesta intensiiviosastolle sijoitetusta lapsesta. Mihin rahat käytetään, jos hoitoa ei kuitenkaan anneta? Ulospäin hehkutetaan ihanalla kodinomaisella yhteisöllä, mutta sitä ihanaa kodinomaisuutta lapseni saa kotonakin.

    sekin ilmeisesti kuuluu hoitoon, lapseni pelkäsi psykiatria ja omahoitsua, mutta se meni ohi, nyt hän pelkää kaikkia! tämä on intensiivihoitoa!
    väärä luottamus ihmisiin kitketään pois!

    Äänestä

  • meilläkin vaan kirjoitti:

    pitkän s-postin lapsen tuohon laitokseen lähettäneelle lääkärille. Hän on nimittäin odottanut yli 6 kk kutsua laitokseen konsultoimaan lapseni asioista, mutta mihinkäs laitos lapsen parhaiten tuntevaa lääkäriä tarvitsisi.

    Lastensuojelu ihmettelee samoin, että he ovat hoidon maksava osapuoli, eikä heihin pidetä mitään yhteyttä, ei kutsuta mihinkään palavereihin ja kyselevät minulta ihmeissään kuulumisia, mitä laitoksessa yleensä tapahtuu.

    Äänestä

  • meilläkin vaan kirjoitti:

    sekin ilmeisesti kuuluu hoitoon, lapseni pelkäsi psykiatria ja omahoitsua, mutta se meni ohi, nyt hän pelkää kaikkia! tämä on intensiivihoitoa!
    väärä luottamus ihmisiin kitketään pois!

    lastensuojelusta tai lähettäneeltä lääkäriltä?
    Paljonko hoitoa vielä jäljellä? Onko mitään mahdollisuutta saada lasta sieltä ennen suunnitellun hoitojakson päättymistä pois?

    Juristi neuvoi minua tekemään kantelun TEO:oon, mutta arkailen lähteä kantelulinjalle niin kauan kuin lapsi on sisällä laitoksessa, jos se vaikka entisestään pahentaa hänen asemaansa.

    Äänestä

  • Saatko tukea kirjoitti:

    tukea ei ole tullut eikä ymmärtämystä, kaikki on ymmärretty(tahallisesti?) väärinpäin, mitä enemmän olen selitellyt tai pyydellyt apua sitä enemmän on tullut uhkauksia. minulle jopa määrätty vartijat lapsen tapaamisiin! kertomatta syyksi muuta kuin että sain lastenkodin työntekijän raivostumaan...sosiaaliasiamies kertoi että tuollainenhan on tietysti laitonta. mutta kun ei kukaan valvo tätä toimintaa...tilaisuus tekee varkaan sanotaan ja tilaisuus ilmeisesti tekee valehtelijankin jopa johtoasemassa toimivista..! uskomatonta mutta totta

    Äänestä

  • ja mistä kirjoitti:

    Voisitko mennä tapaamiseen joskus ystävä/tuttava mukanasi? Hänhän olisi todistaja kertomaan jälkeen päin, mitä siellä tapahtuu.

    Millaiset sossut sinulla on?
    Jos hyvät, pyydä heidät mukaasi seuraavalle vierailulle.

    Minulle sossut sanoivat intensiivihoidon suhteen, että koska he ovat maksajina lapsen hoidosta, heillä on oikeus mennä sinne vaikka ilmoittamatta ja tarkistaa olosuhteet, missä lapsi on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lastenkotiäiti kirjoitti:

nyt kun huostanottoa on jatkunut jonkin aikaa ovat asiamme entistä enemmän sekaisin! sen sijan että olisimme saaneet apua, meiltä on viety nekin vähäiset edellytykset joilla perhe-elämämme olisi saatu asialliseen kondikseen! en ymmärrä miten sossut voivat nukkua tehtyään tällaista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu