Haluaisin tietää onko täällä muita samoista oireista kärsiviä.
Minulla oli eroosio silmässä vähän aikaa sitten ja näyttää että se on tulossa takaisin jojo efektinä.
Kipua on usein ja se tuntuu tulevan silmän sisältä ja säteilee ohimolle tai nenän viereen.
Välillä kaikki on hyvin ja välillä lääkkeet ei auta.
Pieniä madon näköisiä juttuja uiskentelee näkökentässä ja pieni musta piste ilmestyy lumihankea vasten näkösälle.
Silmät ovat valonarat, aurinkoiset päivät ei oikein nautittavia ole kun heti tulee oranssinpunaisia salamoivia kenttiä pienistäkin valonlähteistä.
Toinen silmä näkee asiat sinisempänä ja toinen punaisena, valkoinen näyttää välillä aika vaaleanpunaiselta.
Illalla kun valot sammuttaa niin joskus pimenee ja kunnolla. Tulee sellainen musta samea alue voimakkaana näkökenttään.
Näkökenttä tuntuu pienentyneen jonkin verran ei tahdo sivuille nähdä tarkasti.
Syvyysnäkö heittelehtii, näen välillä kahtena tai kaksiulotteisena. Melkein näkee paremmin toinen silmä kiinni.
Illalla ei jaksa enää tarkentaa katsettaan eikä näe tv:n tekstityksiä paljon ollenkaan.
Välillä silmissä samenee.
Siinä muutama mieleen tullut juttu, onko muita?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämäntapaista ja muutakin tapahtui minulle muutama vuosi sitten lasiaisirtoaman yhteydessä. Kävin ahkeraan silmälääkärillä ja sain aina rauhoittavat kommentit. Itse epäilin oireita useamman tekijän aiheuttamiksi, esim jonkinlaisen tulehduksen. Nyt on tilanne vakiintunut merkittävästi, vain lasiaisen jotkin kiinnikerihmat liehuvat vielä häiritsevästi.
Mielestäni sinun kannattaisi tehdä nämä asiat:
-Käy silmälääkärillä ja kerro tilanteesi. Pane vaikka oireet muistilapulle.Vältät näin asiaan liittyvät riskit.
-Hanki selvää tietoa lasiaisirtoamasta joko kirjallisuudesta tai Googlen kautta.Ilmiöhän on meitä kaikkia kohtaavaksi sanottu luonnollinen tapahtuma.