Eipä tekisi

Siispä olkaapa nyt hyviä ja avatkaa jokin teitä kiinnostava "hedelmällinen" keskustelu.

Tässä on hyvä historian katsaus lähimenneisyyteen kokemuksen rintaäänellä kerrottuna.

Taltioikaa se muistiin, ja lukekaa, kun on sopivaa aikaa:
--------------------

Ja katsotaanpas ketkäs ne oli opetusministereinä tuona aikana... Ja entäs tänään? Voiko enää tuon suorempaan sanoa kuin tuo Wallin Kalevassa!

RKP:n S. Wallin himoitsee jo opetusministerin pallia vaikka EI ole vielä puheenjohtajakaan!

Hankkikaa 30.3.2006 Kaleva ihan tuon jutun lukemiseksi, niin RKP:n tulevat strategiat alkaa hahmottua.

Kalevassa oli tänään 30.3.2006 iso juttu RKP:sta ja uudesta puheenjohtan valinnasta! Kuulemma oikein perintörinssikin tämä SW... kas kun ei rinssieversti Pekka Lipposen malliin!

Stefania himottaisi kovasti arvatkaapas mikä ministerin palli? No OPETUSMINISTERIN palli tietysti!

Sillä vakanssilla kuulemma turvattaisiin ruottinkielisten asema parhaiten. Montakos RKP:n opetusministeriä muuten oli tuolla pahimmalla suomalaisten kyykytyskaudella? No 1990 luvun alkuun saakka oli vakanssi ruottinkielisillä ja jäljet näkyy! Gestrin, Stenback, Taxell ja Norrback, Sundqvist ja Björkstrand, kaikki ovat olleet opetusministereinä!

Wallinin mukaan kuulemma turvasivat ruottinkielisten aseman koululaitoksessa mutta oikein kehittivätkin koko opetusta! Mikä vitsi!


SW Hehkuttaa oikein SDP yhteistyötä

Juttu on otsikoitu näin:

Wallin hehkuttaa SDP yhteistyötä

No ei ihme sillä Paavo pakkoruotsittaja Lipponen on saanut hänkin nähtävästi "ruotsalaista pillua" Arto Lahden tapaan tai ainakin hajut sellaisesta... . Artohan luuli että pillu on ruotsalaisten keksintöä ja suorastaan lumoutui aatteesta, joka avarsi hänelle tien sivistyksen pariin. No tuo oivallus vaalitentissä kerrottuna vei häneltä täysin uskottavuuden.
Nyt luullaan että Paavo jättää SDP:lle perintönä sen ruotsalaissillin hajun ja siten SDP on varminta sorttia jatkamaan pakkoruotsitusta!

Taisi Ulf Sundqvist olla opetusministerinä aikana, jolloin peruskoulu pakkoruotseineen käynnistettiin... niin ja Naatti Virolainen oli aika paha pakkoruotsittaja opetusministerinä. Vihannes Jorolainenhan se sen lehmänkaupan teki RKP:n kanssa tuosta pakkoruotsista!

On siis vaarallista antaa opetusministerin salkku RKP:läiselle.

Björkstrand oli myös rkp:läinen opetusministeri.
Sama äijä on nyt Åbo Akademin rehtori. Hänen aikanaan Åbo Akademi on saanut oikeudessa tuomion syrjinnästä.

Äijä on kaiken lisäksi teologi koulutukseltaan, mutta omatunto kestää suomenkielisten syrjinnän.

Hallitukset vaihtuu, mutta....

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&con ference=1500000000000108&posting=22000000015294433

Suomen hallitukset, joissa RKP ollut mukana

Pääministeri Aika Hallituspäivät Hallitustyyppi

1. Svinhufvud 27.11.1917 - 27.5.1918 182 enemmistö
2. Paasikivi 27.5.1918 - 27.11.1918 185 enemmistö
3. Ingman 27.11.1918 - 17.4.1919 142 enemmistö
4. Castren K. 17.4.1919 - 15.8.1919 121 vähemmistö
6. Erich 15.3.1920 - 9.4.1921 391 enemmistö
11. Ingman II 31.5.1924 - 31.3.1925 305 vähemmistö
18. Svinhufvud II 4.7.1930 - 21.3.1931 261 enemmistö
19. Sunila II 21.3.1931 - 14.12.1932 635 enemmistö
20. Kivimäki 14.12.1932 - 7.10.1936 1394 vähemmistö
22. Cajander III 12.3.1937 - 1.12.1939 995 enemmistö
23. Ryti 1.12.1939 - 27.3.1940 118 enemmistö
24. Ryti II 27.3.1940 - 4.1.1941 284 enemmistö
25. Rangell 4.1.1941 - 5.3.1943 791 enemmistö
26. Linkomies 5.3.1943 - 8.8.1944 523 enemmistö
27. Hackzell 8.8.1944 - 21.9.1944 45 enemmistö
28. Castren U. 21.9.1944 - 17.11.1944 58 enemmistö
29. Paasikivi II 17.11.1944 - 17.4.1945 152 enemmistö
30. Paasikivi III 17.4.1945 - 26.3.1946 344 enemmistö
31. Pekkala 26.3.1946 - 29.7.1948 857 enemmistö
33. Kekkonen 17.3.1950 - 17.1.1951 307 vähemmistö
34. Kekkonen II 17.1.1951 - 20.9.1951 247 enemmistö
35. Kekkonen III 20.9.1951 - 9.7.1953 659 enemmistö
36. Kekkonen IV 9.7.1953 - 17.11.1953 132 vähemmistö
37. Tuomioja 17.11.1953 - 5.5.1954 170 virkamies
38. Törngren 5.5.1954 - 20.10.1954 169 enemmistö
40. Fagerholm II 3.3.1956 - 27.5.1957 451 enemmistö
41. Sukselainen 27.5.1957 - 29.11.1957 187 vähemmistö
44. Fagerholm III 29.8.1958 - 13.1.1959 138 enemmistö
45. Sukselainen II 13.1.1959 - 14.7.1961 914 vähemmistö
47. Karjalainen 13.4.1962 - 18.12.1963 615 enemmistö
49. Virolainen 12.9.1964 - 27.5.1966 623 enemmistö
51. Koivisto 22.3.1968 - 14.5.1970 784 enemmistö
53. Karjalainen II 15.7.1970 - 29.10.1971 472 enemmistö
56. Sorsa 4.9.1972 - 13.6.1975 1013 enemmistö
58. Miettunen II 30.11.1975 - 29.9.1976 305 enemmistö
59. Miettunen III 29.9.1976 - 15.5.1977 229 vähemmistö
60. Sorsa II 15.5.1977 - 26.5.1979 742 enemmistö
61. Koivisto II 26.5.1979 - 19.2.1982 1001 enemmistö
62. Sorsa III 19.2.1982 - 6.5.1983 442 enemmistö
63. Sorsa IV 6.5.1983 - 30.4.1987 1456 enemmistö
64. Holkeri 30.4.1987 - 26.4.1991 1458 enemmistö
65. Aho 26.4.1991 - 13.4.1995 1449 enemmistö
66. Lipponen 13.4.1995 - 15.4.1999 1464 enemmistö
67. Lipponen II 15.4.1999 - 17.4.2003 1464 enemmistö
68. Jäätteenmäki 17.4.2003 - 24.6.2003 69 enemmistö
69. Vanhanen 24.6.2003 - 1012 enemmistö




>>Jälkipyykki kouluhallituksen toiminnasta on edelleen pesemättä. Missä oli 1970-luvun kouluhallinnossa työskennelleiden - aikuisten ihmisten - eettinen vastuu? Kenen vastuulla oli se, että historian opetus valjastettiin puoluepolitiikan käyttöön? Kenen vastuulla oli se, että 12-vuotias asetettiin aikoinaan koulunsa julkisuudessa tekemään poliittisia ratkaisuja? Kenen vastuulla oli se, että juhlatraditio kouluissa loppui? Kenen vastuulla oli se, että kovan sotatyön tehneiden oli vielä kestettävä nuorison rienaus? >>

http://www.turunsanomat.fi/mielipiteet/?ts=1,3:1009:0:0 ,4:8:0:0:0;4:9:0:0:0;4:139:0:0:0;6:1:0:0:0;4:140:0:1:20 06-04-01,104:140:369231,1:0:0:0:0:0:


Koulujen historian opetus suomettui 1970- ja 1980-luvuilla
Leninistä tehtiin pyhimys ja yya-sopimuksesta mantra
Historianopettajan työ Suomen koululaitoksessa 37 vuoden ajan on antanut minulle mielenkiintoisen mahdollisuuden tarkastella sitä, miten viranomaiset ovat halunneet opettajien ainettaan opettavan. Erityisen tärkeäksi yhteiskunnallisten näkemysten muotoutumiselle historia ja yhteiskuntaoppi koettiin 1970- ja 1980-luvuilla.

Kansioissani on ohjeita ja materiaalia, joita kouluhallitus lähetti näinä vuosikymmeninä. Neuvostoliitto oli silloin "suuri ja mahtava", ja suomalaiset - ainakin eräiden tutkijoiden mukaan - olivat "rähmällään" itään. Silloin syntyi myös suomettumiskäsite.

Kun kouluhallitukseen perustettiin nippu virkoja ja siitä tehtiin uraihmisten virkahissi, alkoi opettajille tulla ehdotuksia teemapäiviksi runsaan materiaalin kera. Jonkun suunnittelijan täyttymyksen vuosi täytyi olla vuosi 1970. Hänen ilokseen tuli saada koko Suomen koululaitos juhlimaan V. I. Leninin syntymän 100-vuotisjuhlaa. Materiaalia tuli kouluhallituksesta Lenin-aiheiseen essee-kilpailuun, eikä kouluhallitus unohtanut tutkielmien ja juhlienkaan virikeaineistoa.

Alle 16-vuotiaille varhaisnuorille tuli järjestää tietokilpailuja Leninistä. Ajateltiin, että lapset lukisivat mielellään hänestä, koska oheistekstin mukaan "Leninin huolenpito lapsista oli aivan erityinen. Usein Leninille lähetetyt lahjat löysivät tiensä lastenkoteihin ja tarhoihin sekä kouluihin. Hän ei myöskään koskaan jättänyt tilaisuutta jutella lasten kanssa. Kuuluisaksi on tullut Sokolnikin kuusijuhla, johon Lenin hankki tarvikkeet ja jossa hän yhdessä lasten kanssa leikki piirileikkejä sekä kissaa ja koiraa."


Leninistä tehtiin "pyhimys"

Kouluhallitus oli siis tekemässä Leninistä ensimmäistä "pyhimystä" luterilaiseen Suomeen. Pyhimyksen sädekehä sai uutta loistoa, kun Suomi vuonna 1977 vietti itsenäisyytensä 60-vuotisjuhlaa. Koulut saivat käyttöönsä juhlia varten tehdyn elokuvan, jonka nimenä oli Luottamus.

Elokuvan nähtyään Suomen nuoriso tiesi, ketä meidän itsenäisyydestämme tuli kiittää, ja mikä yhteiskuntajärjestelmä ainoana kannatti kansojen itsemääräämisoikeutta. Suomen itsenäisyyden juhlinta oli hyvän naapuruuden juhlintaa.

Historianopettajan lähdemateriaaliksi kouluhallitus suositteli suomeksi vuonna 1970 julkaistua Smirnovin kirjoittamaa kirjaa Leninistä. Siinä on laaja luku Leninin muisto elää, ja luvussa vakuutetaan muun muassa seuraavaa: "Ihmisen nimi jää elämään hänen kuoltuaankin... Leninin nimi elää tänä päivänä Suomessakin. Siitä muistuttaa Suomen tasavallan syntyhistoria, suomalais-neuvostoliittolaisten suhteiden historia ja niiden nykyhetki... Leniniä kunnioittavat työväenliikkeen toimihenkilöt ja maan muut edistykselliset voimat. Suomen kansa muistelee miestä, joka laski tasavertaisuuden ja yhteistyön perustan kansojemme välille."

Eräät peruskoulun historian oppikirjojen tekijät sisäistivät kouluhallituksen Lenin-kuvan niin täydellisesti, että heidän oppikirjoissaan käsiteltiin kymmenien sivujen verran Leniniä ja vuoden 1917 vallankumouksia.

Pari vuosikymmentä myöhemmin juhlitun Leninin patsaat kaadettiin ympäri maailman, joten se siitä "pyhimyksestä"!

Neuvostoliiton sädekehää kirkastivat myös eräät historianopettajien koulutuspäivillä pidetyt luennot, joissa nuoret historiantutkijat todistelivat, että Suomi oli syyllinen ja aloitteen tekijä ei vain jatko- vaan myös talvisotaan. Toki myös kuulimme argumentteja vastakkaisista käsityksistä.

Ystävyyden tukipilari oli yya-sopimus, joka sai mantran luonteen. Kouluhallitus lähetti jatkuvasti yya-materiaalia, ja kouluissa opetettiin otsa rypyssä, milloin sopimus uusittiin, montako vuotta ennen edellisen umpeutumista. Mitä useampi vuosi ennen, sitä rajummasta ystävyydestä se kertoi.

Ystävyyteen kuului luonnollisesti oleellisena asiana kaupallinen kanssakäyminen. Koulut saivat valmiit materiaalit ystävien kaupankäynnistä: runkosopimukset, 5-vuotissopimukset ja tavaranvaihtopöytäkirjat.


Kouluneuvostot demokratian kouluina?

Kouluneuvostovaalit 1970-luvun oppikoulun toiselta luokalta lähtien olivat mielenkiintoinen kokeilu. Poliittisen pioneerikoulutuksen peruako lienee ollut, että jokaisen itseään kunnioittavan oppikoululaisen 12-13 -vuotiaasta alkaen tuli osallistua poliittisiin kouluneuvostovaaleihin. Oppilaat - tulevaisuuden toivotut pioneerit? - eivät puoluepolitiikkaa ymmärtäneet.

Onneksi puolueet keksivät lapsia kiinnostavan osallistumismuodon: poliittisin värein sävytetyt rintanapit. Lasten poliittinen osallistuminen muotoutui sitten sellaiseksi, että välitunneilla vaihdettiin punaisia, sinisiä ja vihreitä nappeja keskenään. He kysyivät, montako punaista sinulla on? Vaihdatko siniseen? Loppujen lopuksi lapset luultavasti kokivat saaneensa kakusta parhaimman viipaleen: ilmaiset pelinapit!

Lukioiden kouluneuvostot olivat jo varttuneemman nuorison toimintaa. Vaikka neuvostojen alkuaikoina asettamat tavoitteet kuten opettajien arvosteluperiaatteista päättäminen tai niin sanotut ristiinäänestämiset haudattiinkin yksi kerrallaan, ei ole syytä väheksyä sitä työtä, jota lukioiden kouluneuvostoissa tehtiin. Vaalien järjestäminen, osallistuminen kouluneuvoston työskentelyyn ja pakolliset yhteiskokoukset vanhempainneuvoston kanssa sekä vastuu järjestyssääntöjen rikkojien rankaisemisesta antoivat lukiolaisille arvokkaita kokemuksia.


DDR juhlinnan kohde kuolinhetkeensä saakka

Syksy 1989 alkoi suunnittelupäivillä. Kouluhallitus oli jälleen muistanut ideoida opettajien tulevaa työtä. Se oli lähettänyt kouluille materiaalia teemaviikkojen järjestämiseksi. Syksyn kuluessa piti käsitellä tarkemmin jotain suunnitelmatalouden maata. Virasto ehdotti kirjelmässään, että erityisesti paneuduttaisiin DDR:ään "sosialismin mallimaana".

Jälleen tuli materiaalia käsittelyn pohjaksi. Mukana oli muun muassa Erich Honeckerin puhe. Se oli tosin pidetty jo vuonna 1980, mutta teemaviikon materiaaliksi se kelpasi vielä syksyllä 1989. Näin Honecker: "Tällä...historiallisella paikalla... tuon esille lujan vakuuttuneisuuteni siitä, että 80-luvusta muodostuu uusien menestysten vuosikymmen kommunismin rakennustyössä... Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö alkanut vuosikymmen johtaisi maailmansosialismin voimistumiseen ja kehittymiseen... Me kommunistit olemme optimisteja."

Koulut juhlivat - ne, jotka juhlivat - syksyllä 1989 DDR:ää, "sosialismin mallimaata". Mutta kuinka ollakaan: juhlinnan loppuvaiheessa Berliinin muuri murtui, DDR mallimaana lakkasi olemasta ja mallimaan kansalaisista tuli liittotasavallalle ongelmallinen "ostien" joukko. Syöpää sairastava mallimaan johtaja joutui vaikeuksiin hakiessaan uutta kotimaata itselleen. Hänestä oli tullut hylkiö. Kouluhallitus vaikeni.

Historian opettajaa ohjastettiin siis ahkerasti ja tendenssimäisesti ylhäältäpäin siinä myrskyävässä aallokossa, jossa järjesteltiin koulumaailmaa uusiksi 1970- ja 1980-luvulla. Koskaan kukaan ei kysynyt, miltä tuntui ravata kouluhallituksen ja historiatieteen aisojen välissä, kun kärryillä istui kokonaisia nuorisopolvia, joiden kasvusta nimenomaan suomalaiseen aikuisuuteen oli omalta historianopettajan osaltaan virkavastuussa!


Mikä kouluissa muuttui?

Kumouksen alttarille joutui paljon, muiden muassa perinteinen arvomaailma ja tapakulttuuri. Koulun juhlatraditiot tyrehtyivät. Käytäntö koski kaikkia juhlia, mutta erityisesti itsenäisyysjuhlaa. Kuinka itsenäisyyttä voi juhlia aikana, jolloin historianopettaja tuskin uskalsi tunneillakaan käyttää sanaa "itsenäisyys"?

"Tiedot" Leningradin ympäristön hienosta tilasta ja tasa-arvosta neuvostoyhteiskunnassa saivat luvan korvata silloisille nuorille Suomi-identiteetin. Miksi juhlia Suomea, jonka talouselämä tuotti työttömyyttä, kun naapurimaassa viimeinen työtön onnistuttiin työllistämään jo 1930-luvulla? Kaikki se, mitä sotaveteraanit, opettajat - vanhemmista puhumattakaan - edustivat, revittiin ja heitettiin romukoppaan.


1970-luvulla "vaaran vuodet"

Kävin muutama vuosi sitten kuuntelemassa erään historiantutkijan esitelmää viime vuosikymmenten Suomen historian tapahtumista. Hänen mukaansa "vaaran vuosiksi" ei pitäisi nimetä niinkään toisen maailmansodan jälkeisiä vuosia, joiden kapteenina toimi Yrjö Leino.

Todelliset vaaran vuodet olivat 1970-luvulla, ja vaara tuli Neuvostoliitosta. Tätä taustaa vasten heräsi kysymys, mitä törkyä Suomen kouluhallitus kouluille lähetti parin vuosikymmenen ajan. Jos opettajat kouluhallituksen kirjeiden toimeenpanijoina toimivat kuten piti, ei Suomen kouluissa totisesti puhuttu Neuvostoliitosta uhkana vaan mahdollisuutena. Valo tuli idästä, ja valon tuojia olivat Lenin ja hänen perintönsä.

Kentälle kouluhallituksen ohjeet eivät kuitenkaan sellaisina menneet. Historianopettajan saama koulutus kriittisyyteen joutui kovaan käyttöön.

Jälkipyykki kouluhallituksen toiminnasta on edelleen pesemättä. Missä oli 1970-luvun kouluhallinnossa työskennelleiden - aikuisten ihmisten - eettinen vastuu? Kenen vastuulla oli se, että historian opetus valjastettiin puoluepolitiikan käyttöön? Kenen vastuulla oli se, että 12-vuotias asetettiin aikoinaan koulunsa julkisuudessa tekemään poliittisia ratkaisuja? Kenen vastuulla oli se, että juhlatraditio kouluissa loppui? Kenen vastuulla oli se, että kovan sotatyön tehneiden oli vielä kestettävä nuorison rienaus?


Kirjoittaja on turkulainen filosofian maisteri, joka on toiminut historian ja yhteiskuntaopin lehtorina vuosina 1966-2003.


MAIJA-LEENA KERO

Julkaistu 1.4.2006 4:05:27