MITÄ TEHDÄ?

Onko kellään kokemusta?Mä kävin eläinlääkärillä, kun mun tyttökissalla rähmii silmät.Se epäili allergiaa. Neuvoi meitä syömään n.10 viikkoo ROYAL CANIN Hypoallergeniciä. Määräs myöskin silmätippoja. Ollaan nyt syöty jo niin kauan ja silmät vieläkin rähmii yhtälailla. Voisiko kissani olla jollekin ulkoiselle allerginen?Kuulin myös, että kissani voisi olla tällekin ruualle allerginen,sen jollekin osalle?Mitä voisin tehdä?Pitäisikö yrittää vielä jotain muuta allergiaruokaa?Mitä?Vai pitäisikö mennä allergiatesteihin?ruoka sekä ulkoiset?Kuulin, että ne eivät olisi luotettavia ja maksavat paljon?MITÄ TEHDÄ?
5566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tiedän paljon allergisia kissoja ja aikoinaan itsellä oli kaksi kala-allergikkoa ja kummallakaan eivät silmät rähmineet, samoin noin kuukausi sitten pentuni lähti maailmalle ja toinen silmä alkoi pahasti rähmiä, mutta siihen löytyi selitys, se oli tällä pennulla rokotusreaktio, useamman silmään laitettavan antibioottisalvan ansiosta ei parantunut ja sai vielä sisäisen antibioottikuurin, mutta sekään ei auttanut. Ainut millä silmien rähmiminen loppui parissa päivässä oli tähän nimenomaan tarkoitettu täsmähoito homeopaattisesti. Mitähän silmätippoja sinä sait? Itse olen havainnut parhaiten tepsivän Polysporinin.

Ruoka-aineallergia yleensä ilmenee kutiavana ihottumana, yleisesti se alkaa korvan ja silmän välissä olevaan ohueen kohtaan, jossa juuri ei ole karvaa ja siitä leviää pahetessaan kaulalle, ainakin omilla kissoilla oli näin.

Ne allergiatestit ovat hyvin "hankalia" koska harvoin niistä saa ihan sitä totuutta, mille kissa on allerginen ja ovat kalliita. Kissahan on hyvin usein, jos on allergiasta kysymys herkistynyt kalalle tai viljalle, omat olivat yliherkkiä kalalle tai raksuille, jossa oli jossain muodossa kalaa, raksuissa kalajauho. Kaikki kun tarkasti seuloi pois, niin ihottuma parani.

Vielä siihen varsinaiseen silmien rähmimiseen, en jaksa uskoa, että se johtuu allergiasta, voin olla väärässäkin, mutta en ole vastaavaa kuullut yli 15 vuotta kissoja kasvattaneena ja hoitaneena vieraita kissoja.

Toivottavasti asia selviää, aina tuollaiset ovat ikäviä asioita ja tuntuu, että itsekkin on kovin kipeä, kun kissa sairastuu.

Äänestä
  • Kiitos paljon vastauksesta! kissalleni määrättiin Fucithalmic vet silmätippoja sekä Epi-Otic korviin,kun sitä kutitti myös korvia. Myöhemmin soitin uudelleen lääkärille ja kerroin, ettei ole auttanut. Hän määräsi uudelleen noita samoja silmätippoja sekä Canofite vet korvatippoja. Silmät edelleen rähmivät ja ruokaa ollaan syöty se kymmenisen viikkoa. En kyllä tiedä mitä se korvakutina oli, mutta se on vähentynyt. Nessulla myös kutisi kaulan alue, mutta voihan se olla tavallista?Nessulla on ihan kiiltävä ja siisti turkki.Ei ole mitään karvoja lähtenyt.Mitä sä olet mieltä?

    Äänestä

  • Nessu kirjoitti:

    Kiitos paljon vastauksesta! kissalleni määrättiin Fucithalmic vet silmätippoja sekä Epi-Otic korviin,kun sitä kutitti myös korvia. Myöhemmin soitin uudelleen lääkärille ja kerroin, ettei ole auttanut. Hän määräsi uudelleen noita samoja silmätippoja sekä Canofite vet korvatippoja. Silmät edelleen rähmivät ja ruokaa ollaan syöty se kymmenisen viikkoa. En kyllä tiedä mitä se korvakutina oli, mutta se on vähentynyt. Nessulla myös kutisi kaulan alue, mutta voihan se olla tavallista?Nessulla on ihan kiiltävä ja siisti turkki.Ei ole mitään karvoja lähtenyt.Mitä sä olet mieltä?

    Olen usein kanssa kokeillut kissoilleni justiin tuota Fucithalmic:ia silmiin, mutta se ei ole auttanut juuri koskaan silmien rähmimiseen, vaan se Polysporin on sitten tehonnut, siinä on kaksi erilaista antibioottia.

    Se korvajuttu tuntuu taas ihan toiselta asialta ja se ei omien kokemusten mukaan liity ainakaan allergiaan. Mainitsiko lääkäri, että olisi mahdollisesti korvapunkkeja?

    Ihan, kun mietin tätä asiaa, tuntuu edelleen, että nyt on kahdesta eri asiasta kyse; korvat, arvailu (punkki ehkä?) ja silmien rähmiminen?

    Kuitenkin edelleen olen sitä mieltä, että allergiaa se ei ole, paitsi, se kaulan alue, joka kutisi, on taas se oire siitä, vaikea sanoa, kun sen pitäisi itse kokea ja nähdä.

    Mutta toivottavasti nyt on asia korjaantunut, kun vastailin ja toivotan hyvää pääsiäistä ja yö menee uusia vauvoja synnytellessä.

    Äänestä

  • romangolo kirjoitti:

    Kävin uudelleen nessun kanssa toisella eläinlääkärillä ja se sanoi, että ei olisi ruokaallergia.Ei ole kuulemma törmännyt kissaan jolla silmät rähmii allergian takia. Eikä se ruokakaan sitä rähmimistä poistanut. Lääkäri puhui, että valkoiset kissat ovat herkempiä ja se voisi johtua tästä talven kuivuudesta.Korvat lääkäri tarkasti ja ei kyllä löytänyt mitään korvapunkkia.Vaikkakin ne ovat tosi likaiset. Antoi kortisonipiikin sekä matopiikin. Katsellaan nyt mitä tapahtuu...

    Äänestä

Silmät 'rähmi' ja valuivat jo pienestä asti. Ell.totesi sen olevan virusperäinen,krooninen sairaus.Silmätipat ei sen kummemmin auttaneet,paitsi että nykyään vain Vasemmassa 'simmussa' esiintyy ajoittain rähmää-vuotoa. Ehkä tuo tasaantuu ajan kuluessa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nessu kirjoitti:

Onko kellään kokemusta?Mä kävin eläinlääkärillä, kun mun tyttökissalla rähmii silmät.Se epäili allergiaa. Neuvoi meitä syömään n.10 viikkoo ROYAL CANIN Hypoallergeniciä. Määräs myöskin silmätippoja. Ollaan nyt syöty jo niin kauan ja silmät vieläkin rähmii yhtälailla. Voisiko kissani olla jollekin ulkoiselle allerginen?Kuulin myös, että kissani voisi olla tällekin ruualle allerginen,sen jollekin osalle?Mitä voisin tehdä?Pitäisikö yrittää vielä jotain muuta allergiaruokaa?Mitä?Vai pitäisikö mennä allergiatesteihin?ruoka sekä ulkoiset?Kuulin, että ne eivät olisi luotettavia ja maksavat paljon?MITÄ TEHDÄ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu