Varokaa Bror Håkaneita...

Ajelin eilen iltapäivällä kaikessa rauhassa Lundinkatua Jokikadulta ylöspäin, kunnes yhtäkkiä Runeberginkadulta Citymarketin suunnasta vasemmalta kurvaa muuan Bor Håkan punaisella Honda Accordillaan suoraan oikean puolimmaiselle kaistalle kiilaten minut parkkiruutujen päälle nauraa virnistellen.

Naurusta päätellen kiilaaminen oli tahallista, johtuiko kenties kateudesta saksalaisvalmisteista autoani kohtaan, en tiedä, mutta potuttaa, että ajatuksissani väistin tuota mulkkua. Jos olisin ollut skarppina, olisin antanut tuollaisen mulkun tulla kylkeen sillä velaksi ostetulla riisikupillaan, olisipa saanut pienen opetuksen. Mietityttää vaan, että kukahan tuollaiselle on erehtynyt kortin myöntämään...

Mutta joo, pointti on se, että kannattaa varoa liikenteessä, nykyään siellä on noita mielenvikaisia sekopäitä enemmän kuin uskoisikaan.
3701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Edellä kuvattu tilanne on ihan normaalia porvoossa.
Porvoolaiset näet luulee omistavansa koko Suomen.

Bättre Folket.

Äänestä

kuitenkin ajellaan asiallisesti verrattuna Lahteen; Etuilijat ovat ennemmin sääntö, kuin poikkeus.

Äänestä
  • Bror Håkan Virtanen on liikenteen vaaratekijä numero 1. Ja suku varmaan perässä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liikaa Virtasia... kirjoitti:

Ajelin eilen iltapäivällä kaikessa rauhassa Lundinkatua Jokikadulta ylöspäin, kunnes yhtäkkiä Runeberginkadulta Citymarketin suunnasta vasemmalta kurvaa muuan Bor Håkan punaisella Honda Accordillaan suoraan oikean puolimmaiselle kaistalle kiilaten minut parkkiruutujen päälle nauraa virnistellen.

Naurusta päätellen kiilaaminen oli tahallista, johtuiko kenties kateudesta saksalaisvalmisteista autoani kohtaan, en tiedä, mutta potuttaa, että ajatuksissani väistin tuota mulkkua. Jos olisin ollut skarppina, olisin antanut tuollaisen mulkun tulla kylkeen sillä velaksi ostetulla riisikupillaan, olisipa saanut pienen opetuksen. Mietityttää vaan, että kukahan tuollaiselle on erehtynyt kortin myöntämään...

Mutta joo, pointti on se, että kannattaa varoa liikenteessä, nykyään siellä on noita mielenvikaisia sekopäitä enemmän kuin uskoisikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu