Kun raha on tiukassa, rakennusvalvonta ei toimi siellä missä pitäisi eli hallien, kauppojen, maatalousrakennusten ym. rakennesuunnittelun yms. osalta. Kyllä ne suunniteltu on ja toteutetaankin suunnitelmien mukaan, mutta valvooko kukaan, ovatko ne todella riittävän lujia ja vahvoja meidän oloihimme. Tuskin laman jälkeisessä kunnallisessa rahapulassa, kun on juustohöylätty ja vähennetty työvoimaa joka paikasta, myös rakennusvalvonnasta.
Rakennusvalvonta mättää
Laatutyötä II polvessa
3418
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
saadaan kasvottomille osakkeenomistajille ja johtajille kunnon osingot ja bonukset. Eikä ihmiset edes vaadi mitään laatua, siitä voidaan puhua ja kertoilla. Mutta ei sitä tosiasiassa tunnu kukaan haluavan eikä vaativan. keskustelut alkavat yleensä aina sanoilla mitä maksaa, voiko saada jostain halvemmalla ja miten säästän. Paskaako tuollaisille mitään laatua sitten tekee. Antaa ropista, kunhan saavat halvalla.
että paperit on kunnossa, työn valvonta on rakentajan vastuulla ja sen voi suorittaa vastaavan mestarin tai muun valvojan avulla ellei itse osaa, pysty tai kerkiä.
Ei ne ymmärrä suurista rakennuksista paskaakaan. Enemmin ne tekee hallaa pientalojen rakentajille. Kaikennäköistä turhaa rahanmenoa keksivät monelle ok rakentajalle turhanpäiväsillä hössötyksillään.