mustasukkaisuus

Tuntuu jotenkin, että useissa suhteissa on paljon mustasukkaisuutta.. Näin myös omassani, ilman syytä jopa. Saatan olla mustasukkainen siitäkin, että tyttöystäväni haluaa itselleen miespuolisia ystäviä (tiedän heidän olevan kiinnostuneita, tosin se onneksi sattuneesta syystä lakkaa pian;). Ovatko lesbosuhteet todellakin aina mustasukkaisuuden ja epävarmuuden täyttämiä?
91940
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mustasukkaisuus on kulkenut mukana minunkin suhteissa ja kulkee edelleen. Olen itsekin mustasukkainen enkä aina ole ollutkaan ihan turhasta. Kai jokainen suhde (hetero-tai lesbo)kokee nuo tunteet jossain vaiheessa...?

Äänestä

Minä taas olen ihmetellyt sitä, kun jotkut pitävät mustasukkaisuutta tunteiden syvyyden ja suhteen tärkeyden mittana. Näin riippumatta seksuaalisesta suuntauksesta. Sitten vaikka leikitään mustasukkaisuusdraamoja testaten tyttö/poikakaverin tunteita ja reaktioita. Aivan turhan vuoksi aiheutetaan kärsimystä puolin ja toisin haluten toisen vakuuttelua ja vannomisia. Tietty huonompi juttu, jos joutuu itse sille puolen roolijaossa.

Itse pidän niin mustasukkaisena kärsimistä kuin mustasukkaisuutta aiheuttavana osapuolena olemista aivan turhana suhteelle. Jos tuntee toistuvasti mustasukkaisuutta, on mielestäni pohjimmiltaan epävarma koko ko. suhteessa olemisesta. Ainoa asia mistä se kertoo on epävarmuus suhteesta ja itsestä ja epäluottamus kumppania kohtaan. Kolmiodraamojen aiheuttajat taas ovat piittaamattomia valtapelien leikkijiä.
Siinäkin on kyse epävarmuudesta omassa elämässä. Kolmansilla pyörillä oman elämän puute ja rohkeus pyrkiä siihen saa sekaantumaan itsekkäästi varattujen elämään. Omalle egolle saa plussapisteitä.

Äänestä

Itse kärsin mustasukkaisuudesta-ja mikä hulluinta, tiedän itse että se on aivan turhaa.
Kultani ei ole koskaan käyttäytynyt niin että minun tarvitsisi epäillä häntä mistään.

Mutta en voi sille mitään, esim.jos joku pimu tulee juttelemaan naiselleni, näen niin punaista että voisin vaikka lyödä(onneksi niin pitkälle en vielä ole mennyt)! Olen mustasukkainen existä, en haluaisi että heidän kanssaan ollaan missään tekemisissä. Ja tietysti olen mustasukkainen myös miehistä..

Äänestä

meillä, koska me ollaan aikuisia ihmisiä jotka ovat oppineet luottamaan toiseen.
Ja ei me kaivata sellaista rakkauden mittaria, eikä se tee meidän suhteesta enempää eikä vähempää.

Lesbojen ja heteroiden suhteeseen hiipii mustasukkaisuus kun ei luoteta itseensä eikä toiseen, kun ollaan niin heiluvalla pohjalla että tietää odottavansa sen kipsahtamista nurin.

Mustasukkaisuus ei ole intohimon tai tulisuuden mittari myöskään.

Mustasukkaisuus on näteimillään söpöä mutta ainahan se syö päätä silloin, ja kauheimillaan kaiken tuohoavaa epäilyä.

Mustasukkaisuudesta voi päästä eroon, kun alkaa oppimaan luottamaan, ja uskaltaa luottaa.

Jos siihen ei ole eväitä niin mikäs siinä, ainahan voi ajatella että seuraavan kanssa kaikki on paremmin.

Äänestä

omistushaluinen kuin mustasukkainen... en usko että kultani minua pettäisi, mutta jos hän silti esim. juttelee baarissa muiden kanssa, tunnen oloni jotenkin tyhmäksi. Tarkoittaen siis meille uusia, vieraita ihmisiä, ei ystäviä ja tuttuja. Meistä kahdesta hän on selkeästi mustasukkaisempi.

Minua ei saisi pysymään kovin mustasukkaisessa suhteessa. Ensinnäkin on ahdistavaa jos minuun ei luoteta, tai jos ei voi suunnitella omia kivoja menoja ilman että toinen heti suuttuu. Hyi. Silti on mukavaa kun kulta on joskus sillai söpösti mustasukkainen. Hän ei mene koskaan yli, ja tajuaa parissa sekunnissa itsekin ajatella asiaa järkevästi, mutta se pieni hetki kun huomaa että se on vähän synkkä ja sitten tulee halimaan mua kamalasti. Tiedänhän mä muutenkin että se musta välittää ihan kamalasti, mutta silti.. Pieni pinnallisuus kaunistaa ;)

Äänestä

Entäs jos jollain naisella on ystävänä mies, mutta tämän naisen niin sanottu tyttöystävä pirun mustasukkainen sille miehelle ja toiseksi, tämä nainen, joka on ystävänä miehen kanssa, ei ole edes lesbo, mutta sitten tämä kolmas luulee niin, ja painostaa henkisellä väkivallalla ja yrittää käännyttää tätä toista naista lesboksi

Äänestä

Jatkoa tähän. se on pahasti pakkomielteistä.

Äänestä

Ei ole ollut mustasukkaisia suhteita.

Äänestä

Ain't it good to know
You've got a friend

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemuksia_ kirjoitti:

Tuntuu jotenkin, että useissa suhteissa on paljon mustasukkaisuutta.. Näin myös omassani, ilman syytä jopa. Saatan olla mustasukkainen siitäkin, että tyttöystäväni haluaa itselleen miespuolisia ystäviä (tiedän heidän olevan kiinnostuneita, tosin se onneksi sattuneesta syystä lakkaa pian;). Ovatko lesbosuhteet todellakin aina mustasukkaisuuden ja epävarmuuden täyttämiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu