Britney spears on suurin 5 viim. vuoteen! hän on myynyt käsittämättömät 50milj. levyä,luonut oman hajuveden joka oli myyntimenestys ja tehnyt elokuvan. hänen vuosittaiset tienestit olivat parhaimmillaan lähes 40milj dollaria ja koko omaisuus 100miljoonaa.hänestä tuli hetkessä maailman seuratuin ja vaikutusvaltaisin julkkis v.2000 kun hän julkaisi "oops..."-albumin.
Jennifer lopez on popmusiikin talousmahti mikä tarkoittaa sitä että hänen luomansa vaatemallisto,parfyymiimperiumi,levynmyynti ja leffat tuottavat satoja miljoonia vuodessa.jennifer on kaikkialla. muodin suurvaikuttaja saa naiset ihailemaan itseään ja miehet kuolaamana peräänsä. missä tahansa hän liikkuu syntyy paikalle mediasirkus ja show.viihdeteollisuuden toiseksi tunnetuin nainen on periaatteessa ulkonäoltään kuin valtaosa suuren tason tyyli-ikoneista;tummat hiukset,karismaattiset kasvot,timmi kroppa ja pistävät silmät mutta hänessä on silti se jokin mikä eroottaa hänet muista. köyhä tyttö bronksista hallitsee nykyään n.200mil omaisuutta ja on myynyt 35mil levyä.
Christina aguilera tunnetaan laulajana jolla on ääntä laulaa kilpasiskonsa suoraan syvälle suohon.Ja niin hän tekikin;britney,jennifer puhumattakaan muista jäivät nuolemaan näppejään tosissaan kun Xtinan nousi pinnalle. muutamassa vuodessa hän loi uran josta suurin osa voi vain unelmoida. Christinan ura perustuu periaatteessa kolmeen kohokohtaan. v.1999 hän lauloi itsensä listoille tanssihitti "genie in a bottlella" . sinkun sisältänyt albumi "christina aguilera" myi maailmanlaajuisesti 17mil kopiota ja sen 3 singleä nousi amerikan listan ykköseksi. vuoden lopussa hänet palkittiin grammy-pystillä parhaana tulokkaana. v.2001 christina laittoi jälleen jyrisemään. musamaailman seksikkäin tyttö kohautti 15 maassa listaykköseksi noussen "lady marmelade"-superhitin videolla pukeutuneena halvaksi design-hutsuksi. hitti myi ja nosti aguileran lopullisesti kaikkien huulille. toinen grammy tuli että rytisi. laulaja julkaisi v.2003 albumin "stripped" joka myi 12 mil kpl ja nousi listoille. etenkin sen sinkut "dirtty" ja "beautiful" takoivat rahaa. ja ne soivat. kaiken tämän lisäksi chrisse on julkaissut latinolevyn ja yhteishitin ricky martinin kanssa. yhteensä hän on voittanut 4grammyä,lukuisia mtv-palkintoja ja muita tunnustuksia. mallina ja elokuva-äänenäkin kunnostautunut tähti on haalinut yhteensä kasaan n.100mil dollarin potin.
Madonna on suurempi kuin nuo kolme edellämainittua maailman suurinta poplaulajaa. vaikka heillä tuntui olevan kaikkea,Madonnalla on vielä enemmän.Viihdemaailman Mahtavin Naarasleijona hallitsee popmaailmaa lujalla otteella. tutuiko siltä että britnmey aiheutti kaaoksen kaikkialla mihin meni? tai että kaikki mihin jennofer lopez koskee muuttui kullaksi? tsaiko christina aguileran uskomaton ura sinut haukkomaan henkeään? madonnalla on sama karisma,taikakosketus ja ura moninkertaisena kilpasiskoihin verrattuna! Madonna ei ole lähdössä mihinkään.Legenda kiristää otettaan tänä vuonna vallankahvasssa kiertueellaan joka kattaa amerikan ja euroopan maat. megastara julkaisi myös miltei 8mil kopiota myyyneen "confessions..."-albumin ja on säännöllisesti tienannut joka vuosi n.50mil dollaria. viime vuonna hänet valittiin maailman 8.vaik.valtaisimmaksi julkkikseksi ja suurimmaksi laulajaksi. missä tahansa Madonna liikkuu,on kohu ja hysteria sen mukainen. hän on oikeasti se suurin, tod. talousmahti ja mallintöillä kymmeniä miljoonia ansainnut tähti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Saanko kysyä, miksi teidän pitää koko ajan todistella Madonnan olevan muita parempi? Ja jos se on teistä itsestäänselvyys, miksi sitä pitää kuuluttaa koko ajan?