Hei dorkat

Kai te sen tajuutte sekä metsästäjät, että vastustajat, et metsästys on vanha geeneissä siirtynyt vietti joka on taannut ruoan ja sen myötä suvun jatkumisen ja em. vietin voimistumisen. Nyt sitä viettiä ei välttämättä tarvittais, mut mielihyvää se saaliin saaminen yhä tuottaa, joten kyllä metsästäjien pitäis saada jaagata elukoita, kunhan eivät vaa ihan kaikkia tapa.
91134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kiintiöt meillä metsästäjilläkin on. sitäpaitsi mitä mieltä on ylenpalttisessa lahtaamisessa? Minulle riittää vuodessa ehkä pari jänistä ja kiintiömäärä peuroja. tosin viime vuonna ammuin alle kiintiön. ei metsästys ole pelkkää tappamista, myös luonnosta kulkemisesta saa hyviä elämyksiä.

Äänestä

eläimien hyväksikäyttäjältä eli huvimetsästäjältä.

Järki sentään pilkahtaa siinä, ettei tätä junttimaisuutta "välttämättä tarvittais".

Äänestä
  • Ihan kauhiata tuo jotta tapetaan. Miusta ois niin ihanaa jotta jänöjä ja rusakoita ois niin paljon jotta ei tulis pihojen hoidosta mitään. Ja toisivat tauteja ja sitten kuolisivat luonnollisesti ruttoon kaikki. Supitkin voisivat käydä kuistilla penkomassa ja levittämässä rabiesta ja aidsii kotieläimiin ja immeisiin. Ois ihanaa. Ne on niin sulosii. En vois ikinä tehä pahaa niille, ostan ennenmmin lihatiskiltä ruokani kun en voi sietää eläimien tappamisii...eikö niin. Kanan filetsii ja possun rimputsii.

    Äänestä

  • miekii kirjoitti:

    Ihan kauhiata tuo jotta tapetaan. Miusta ois niin ihanaa jotta jänöjä ja rusakoita ois niin paljon jotta ei tulis pihojen hoidosta mitään. Ja toisivat tauteja ja sitten kuolisivat luonnollisesti ruttoon kaikki. Supitkin voisivat käydä kuistilla penkomassa ja levittämässä rabiesta ja aidsii kotieläimiin ja immeisiin. Ois ihanaa. Ne on niin sulosii. En vois ikinä tehä pahaa niille, ostan ennenmmin lihatiskiltä ruokani kun en voi sietää eläimien tappamisii...eikö niin. Kanan filetsii ja possun rimputsii.

    Minä en nyt ihan niele tätä väitettä, että ilman ihmistä luonnon systeemit menisivät täysin sekaisin. Ennemminkin ihan päinvastoin, ilman ihmisiä luonto toimis paljon tasapainoisemmin, ihminenhän täällä kaiken on tuhoamassa ja hävittämässä pois. Jos petoja olisi enemmän, ne huolehtisivat jänisten ja muitten syömisestä, ja jos kerran sadassa vuodessa yksi ihminenkin joutuisi pedon kitaan, niin luonnollistahan vain sekin on. Kuinka monta jää auton alle joka päivä tai joutuu kadulla päähän potkituksi? Jos pitäisi kuolema valita noista, niin mieluummin jäisin suden suuhun. Kyllä minä ainakin ymmärrän, mistä ne kaupan paistit sinne tiskille tulevat, siksi olenkin kasvissyöjä.

    Äänestä

  • menninkäinen kirjoitti:

    Menninkäinen, alotappa vaikka itestä, näytä esimerkkiä,josko maailma alkaisi puhdistumaan.

    Äänestä

  • menninkäinen kirjoitti:

    Minä en nyt ihan niele tätä väitettä, että ilman ihmistä luonnon systeemit menisivät täysin sekaisin. Ennemminkin ihan päinvastoin, ilman ihmisiä luonto toimis paljon tasapainoisemmin, ihminenhän täällä kaiken on tuhoamassa ja hävittämässä pois. Jos petoja olisi enemmän, ne huolehtisivat jänisten ja muitten syömisestä, ja jos kerran sadassa vuodessa yksi ihminenkin joutuisi pedon kitaan, niin luonnollistahan vain sekin on. Kuinka monta jää auton alle joka päivä tai joutuu kadulla päähän potkituksi? Jos pitäisi kuolema valita noista, niin mieluummin jäisin suden suuhun. Kyllä minä ainakin ymmärrän, mistä ne kaupan paistit sinne tiskille tulevat, siksi olenkin kasvissyöjä.

    suuhun? Elävältä syöminen ei varmaankaan tuntuisi kovin miellyttävältä.

    On tuossa kyllä jotain ideaa, vaikka onkin karkea pelkistys. Maailman meno tällaisena kuin nyt ei johda mihinkään hyvään.

    Äänestä

  • menninkäinen kirjoitti:

    Minä en nyt ihan niele tätä väitettä, että ilman ihmistä luonnon systeemit menisivät täysin sekaisin. Ennemminkin ihan päinvastoin, ilman ihmisiä luonto toimis paljon tasapainoisemmin, ihminenhän täällä kaiken on tuhoamassa ja hävittämässä pois. Jos petoja olisi enemmän, ne huolehtisivat jänisten ja muitten syömisestä, ja jos kerran sadassa vuodessa yksi ihminenkin joutuisi pedon kitaan, niin luonnollistahan vain sekin on. Kuinka monta jää auton alle joka päivä tai joutuu kadulla päähän potkituksi? Jos pitäisi kuolema valita noista, niin mieluummin jäisin suden suuhun. Kyllä minä ainakin ymmärrän, mistä ne kaupan paistit sinne tiskille tulevat, siksi olenkin kasvissyöjä.

    Syö vaan rehujas. Minä en puutu siihen eläkä sinä puutu minun lihan syöntiin. Minä annan sinulle rauhan olla kalpea vihannes ja itselläni pidän oikeuden olla hyvin voiva sekasyöjä.

    Ja jos ei luonto tarvitse ihmistä niin tietänet mistä aloittaa. Minä nyt satun asumaan keskellä tätä luontoa ja varmasti otan siitä osan myös ruokapöytään.

    Äänestä

  • miekii kirjoitti:

    Ihan kauhiata tuo jotta tapetaan. Miusta ois niin ihanaa jotta jänöjä ja rusakoita ois niin paljon jotta ei tulis pihojen hoidosta mitään. Ja toisivat tauteja ja sitten kuolisivat luonnollisesti ruttoon kaikki. Supitkin voisivat käydä kuistilla penkomassa ja levittämässä rabiesta ja aidsii kotieläimiin ja immeisiin. Ois ihanaa. Ne on niin sulosii. En vois ikinä tehä pahaa niille, ostan ennenmmin lihatiskiltä ruokani kun en voi sietää eläimien tappamisii...eikö niin. Kanan filetsii ja possun rimputsii.

    porttikongiin ja hirtä cityhiippari itsesi niin se on hyvä alku maailmanparannukselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

seipäät kirjoitti:

Kai te sen tajuutte sekä metsästäjät, että vastustajat, et metsästys on vanha geeneissä siirtynyt vietti joka on taannut ruoan ja sen myötä suvun jatkumisen ja em. vietin voimistumisen. Nyt sitä viettiä ei välttämättä tarvittais, mut mielihyvää se saaliin saaminen yhä tuottaa, joten kyllä metsästäjien pitäis saada jaagata elukoita, kunhan eivät vaa ihan kaikkia tapa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu