Ehdotan,että jokaiselta

otetaan omat lapset pois vaikkapa vuodeksi ja annetaan tavata kerran kuukaudessa,niin voi laki muuttua,kun tietävät mitä on TUSKA JA HÄTÄ OMAN LAPSEN PUOLESTA.Silloin voisi turha lässytys "lapsen parhaasta"muuttua,vai keskäisitkö?En usko teidän olevan yhtään parempia vanhempia,vai millä mittarilla se mitataan?
22924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

sano, että lasten etu on olla erossa biologisista vanhemmistaan.

Emmekä ole sen parempia vanhempia kuin ketkään muutkaan ihmiset.

Joskus vain elämä voi viedä niin, että katsotaan lapsen elämän tai lapsuuden vaarantuvan jostain syystä ja silloin lapset huostaanotetaan ja sijoitetaan ihan tavallisiin perheisiin. Me sijaisperheet sitten yritämme sompailla tässä kaikessa välissä ja ymmärtää asian kaikkia puolia.

En usko, että kukaan tahallisesti alkaa alkoholistiksi tai sairastuu mieleltään tai muuten. En usko, että kukaan tahallisesti tekee mitään sellaista, että joutuu lapsestaan eroon.

Jos näin on kuitenkin tapahtunut, että lapsi on huostaanotettu, niin minusta Suomessa pitäisi olla mahdollisuus parempaan näyttöön vanhempien taholta, että lapset voisivat palata bioilleen.

Sitä vartenhan me sijaisvanhemmat tätä teemme, että autamme sen hankalimman jakson ohi.

On tosi ikävää, että meistäkin löytyy sitten monenlaisia vanhempia. Kuten sellaisia, jotka kieltävät yhteydenpidon ja tekevät kaikkensa, että yhteydenpito katkeaisi.
Kun sijaisvanhemmaksi lähtee, on pakko hyväksyä, että kodissa on lähes aina "avoimet ovet" (sovitusti tietysti, mutta kuitenkin).

On tietysti myös sellaisia tapauksia, että katsotaan biologisten vanhempien vaikuttavan lapseen liian voimakkaasti myös sijaisperheessä ja silloin rauhoittaminen on tarpeen. Muttei ikuisesti toivottavasti.

Jos minun lapseni otettaisiin huostaan, niin toivoisin ehdottomasti saavani pitää heihin yhteyttä. Toivon kuitenkin, että jos joskus näin sattuu käymään, niin pystyisin antamaan lapselle lupauksen olla rauhassa sijaisperheessä eläen arkea siihen saakka kun saisin elämäni kuntoon.

Kurjaa on se, että nykyään vaikka tilanne korjaantuisikin vanhemmilla, niin lapsen paluu pitkittyy niin kauan, että loppujen lopuksi vanhemmilla on ongelmia jo enemmän.
-Ei kukaan tällaista jaksa!

Äänestä
  • lapeni on minulta huostaanotettu ja määrätty väkivaltaisen uhkailevan mieheni huostaan. olen saanut hänet lastenkotiin koska mies ei pysty huolehtimaan edes itsestään. Mitäkö sosiaalin papereissa lukee? itse voit keksiä. Totuus on kuitenkin toinen, vaikka keksisit mitä "perusteluja" salaisiin kansioihisi. Ei minulle edes ole kerrottu mitä "totuuksia" mieheni puhui ja miksi lapsi määrättiin hänelle, "meillä on oikeus toimia näin" on sosiaalitoimen vastaus. niinpä niin.

    Äänestä

pois oteta ..silloin on jotain hämminkiä perheessä. Ja kyllä lapset tarvitsevat tasapainoisen ympäristön elää. Mikäli on erehdytty niin kyllä ne yleensä ottaen saa selvitettyä. Ja jos vanhemmat todella rakastaa lastaan he yrittävät korjata asian..sitä on niin helppo syyttää muita.

Äänestä
  • työllistää itsensä ja ammattikuntansa. Sen takia lapsia otetaan huostaan. Kyllähän huostaanotetut lapset työllistävät sosiaalityöntekijöitä loppu elämän.

    Äänestä

  • lakipa sanoo että perheitä pitäiosi auttaa... mutta mitäpä tekee sosiaali: kieltää avun ja ottaa pakkotoimet käyttöön, huostaanottto on vankeustoimi eikä"apu" kuten tunnutte kuvittelevan!
    omille lapsillenne ette antaisi tällaista "apua" mikäli perheeseenne tulisi sairautta, varattomuutta, ...ongelmia. halusit lapeesi huostaanotetuksi? olet huono vanhempi? millä mitalla tuomitset arvioi samoin itseäsikin eli jos joudut vaikeuksiin ja pyydät apua saat huostaanoton itsellesi ja laspellesi?. se on oikein!

    Äänestä

  • haluavat kirjoitti:

    työllistää itsensä ja ammattikuntansa. Sen takia lapsia otetaan huostaan. Kyllähän huostaanotetut lapset työllistävät sosiaalityöntekijöitä loppu elämän.

    Lapsia ei oteta huostaan siksi, että sosiaalityöntekijöille riittäisi töitä. Lapsia huostaanotetaan siksi, että kaikki vanhemmat eivät ole syystä tai toisesta kykeneviä tarjoamaan lapsilleen fyysisesti ja psyykkisesti riittävän turvallista lapsuutta - täydellistä vanhemmuutta ei ole eikä edellytetä keneltäkään.

    Jos kirjoittajalta on lapsi huostaanotettu, niin kannattaisi alkaa miettiä miksi niin tehtiin ja jättää sosiaalityöntekijöiden syyttely - kunhan huostaanoton todelliset syyt suostuu näkemään, niin on mahdollisuus siihenkin, että niihin voisi vaikuttaa ja lapsikin voisi sitten palata takaisin.

    Äänestä

  • Ole mitä mieltä tahdot kirjoitti:

    Ja sen tietää kaikki:

    http://www.vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=360

    Onneksi sossu ei ainakaan töissä enää ole Espoossa. Tuossa lähellä asuu. Kohtasimme toissa päivänä bussissa, kun hän jäi kotiinsa ja minä menin lapseni kanssa rattailla keskiovelta sisään. Niin piru säikähti, että lähti käveleen toiseen suuntaan missä kotinsa on. On akka lihonut. Ja monen perheen elämän tuhosi Espoossa. Mikä on akan lihoessa kun lapset kärsivät sijoituspaikoissa.

    Äänestä

  • yksisilmäisiä mielipiteitä.

    Ystävättäreni on oikonut useita sossun valheita ja saanut ne todistetuksi oikein mustaa valkoisella. Mutta kun juoppo sijari-isä yrittää sossujen kanssa oikein suurennuslasin kanssa keksiä jotain lisää. Perusteet ovat kyllä niin naurettavia, että asianajajan mukaan niillä ei ole painoarvoa.

    Mutta miksi he tekevät tällaista?
    Juristin mukaan ei huostaanottoperusteita ole.
    Taitaa alkoholisti-sijari pelätä kaljarahojen menetystä, jos lapsi lähtee.

    Äänestä

  • hämminkiä on kirjoitti:

    lakipa sanoo että perheitä pitäiosi auttaa... mutta mitäpä tekee sosiaali: kieltää avun ja ottaa pakkotoimet käyttöön, huostaanottto on vankeustoimi eikä"apu" kuten tunnutte kuvittelevan!
    omille lapsillenne ette antaisi tällaista "apua" mikäli perheeseenne tulisi sairautta, varattomuutta, ...ongelmia. halusit lapeesi huostaanotetuksi? olet huono vanhempi? millä mitalla tuomitset arvioi samoin itseäsikin eli jos joudut vaikeuksiin ja pyydät apua saat huostaanoton itsellesi ja laspellesi?. se on oikein!

    kirjoitat, että avun pyytäjä on huono vanhempi.

    se kertoo, että itsetuntosi on heikko ja toisten ihmisten kuvuteltujen mielipiteiden muokkaama.

    harvoja fiksuja biokirjoituksia tällä palstalla on nimimerkillä ellu24. ja hän nimenomaan on itse pyytänyt lapselleen sijoitusta.

    varattomuus ei tosiaankaan ole syy huostaanottoon, mutta jos varattomuuteen liittyy muutakin... esim väärää ja holtitonta rahankäyttöä?

    olen sekä pyytänyt että saanut apua, en ymmärrä mistä kirjoitat. velkojen jälkeen käteen jäävä raha 400 euroa /kk ja neljähenkinen perhe. ei tässä manilla mällätä. mutta eletään. eikä sossua tarvita pelätä. miksi sinun todellisuudessa täytyy pelätä?

    Äänestä

  • haluavat kirjoitti:

    työllistää itsensä ja ammattikuntansa. Sen takia lapsia otetaan huostaan. Kyllähän huostaanotetut lapset työllistävät sosiaalityöntekijöitä loppu elämän.

    Eivät kyllä juuri meille ehdi huomiotaan jakamaan, niin on kiirettä näitten bioperheitten kanssa. Ja huostanotothan on monissa kunnissa pannassa, kun ei ole perheitä, jotka hoitaisivat kunnille halvalla, vaan täytyy sijoittaa kalliisiin laitoksiin.

    Äänestä

Alcometri. Ei tietysti ainoa, mutta erittäin tärkeä.
Perusteluna sanoisin, että käytäntö on tämän näyttänyt.

Äänestä

Mutta siinä se ero meissä onkin. MINUN kohdallani vanhempia ei voisi vähempää kiinnostaa missä heidän "kaipaamansa" lapsi on. He eivät tunne tuskaa ja hätää kuin omista tarpeistaan.
Miksi minulta pitäisi lapset sen takia pois ottaa? Mitä luulet minun siitä oppivan?
Eipä ole vanhempiaan koskaan lapsensa kiinnostanut. Se että minä tarjoan lapselle kodin ja vanhemmat joita ihan oikeesti kiinnostaa niin on väärin. Hyvä kasvualusta Suomen lapsille tolla aloittajan periaatteella. Tolla älyllä voisi mennä eduskuntaan...
Kaikille ihmisille syöpä, jotta tiedätte minkälaista on pelätä oman hengen puolesta... Mitä vielä... hohhoijaa.

Äänestä

haista sinä perse

Äänestä

Minä taas ehdotan, niiltä vanhemmilta, jotka eivät kykene vbanhemmuuteen, katkaistaan kaikki piuhat, etteivät enempää tuota vahinkoa tähän maailmaan.

Äänestä
  • vanhemmat. Sossut vai?

    Äänestä

  • kykenemättömät kirjoitti:

    vanhemmat. Sossut vai?

    Tehdään eduskuntaan aloite, koska sossusiat eivät osaa hommiaan: Sijoitetaan lapsia samaan tahtiin, mutta otetaan päätähuimaavat palkkiot pois! Lapsilisä maksetaan niin kuin oikeallekin äidille. Tämän jälkeen katsotaan, kuinka moni kitisee sijaislapsen perään, kun pitäisi hoitaa RAKKAUDESTA EI RAHASTA ????????????????????????

    Äänestä

  • testataan.... kirjoitti:

    pitäisi elää. Oletko itse elättänyt itsesi ja lapsesi pelkällä lapsilisällä. Kerro ihmeessä miten se onnistuu? Etkö oikeasti halua, että lapsesi hoitoon käytetään rahaa vai haluatko että häntä hoitaa joku upporikas pelkästä säälistä/näyttämisen halusta. Onko lapsesi oikeasti sinulle tärkeä. Tue hänen kasvuaan, kehu ja kannusta! Anna elää rauhassa ristiriidattomassa ympäristössä ja Hoida asiasi kuntoon, niin ehkä luemme palstalta riemukkaan kirjoituksesi, kun olet saanut hänet takaisin. Oikeasti sinulle voimia ratkoa ongelmasi! Jos sinulla ei ole ongelmia, niin lapsellasi on jos aiheutat niitä sijaisperheelle, lapsesi kun elää heidän ilmapiirissään!

    Äänestä

  • testataan.... kirjoitti:

    Tehdään eduskuntaan aloite, koska sossusiat eivät osaa hommiaan: Sijoitetaan lapsia samaan tahtiin, mutta otetaan päätähuimaavat palkkiot pois! Lapsilisä maksetaan niin kuin oikeallekin äidille. Tämän jälkeen katsotaan, kuinka moni kitisee sijaislapsen perään, kun pitäisi hoitaa RAKKAUDESTA EI RAHASTA ????????????????????????

    mene töihin
    saat lapsilisän
    mahd.elatusmaksun
    asumistuen
    ota lapsesi kotiin ja rakasta!
    ei tarvita sossuja eikä sijareita

    Äänestä

  • kateellinen kirjoitti:

    mene töihin
    saat lapsilisän
    mahd.elatusmaksun
    asumistuen
    ota lapsesi kotiin ja rakasta!
    ei tarvita sossuja eikä sijareita

    Lainaus täältä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000010726463#22000000010726463

    "Löysin mielenkiintoisen ajatuksen Eeva Ahtisaaren puheesta:

    "Kun olen miettinyt sijaiskotisijoituksia, olen ihmetellyt, minkä takia huostaanoton purkaminen on tehty hyvin vaikeaksi. Äidin rakkaus on kuitenkin aina jossain siellä syvällä olemassa. Se on voimakas tunne ja lapsesta luopuminen saattaa synnyttää syyllisyyden tunteita. Lapsi, joka on joutunut eroon biologisista vanhemmistaan kokee puolestaan, että hänet on hylätty. Se voi olla joillekin lapsille kovin kovaa. Olen sitä mieltä, että jos perheen tilanteessa huostaanoton jälkeen tapahtuu muutos ja tilanne paranee, niin huostaanoton purkaminen pitäisi voida tehdä nopeasti. Epätietoisuus on aina vaikea asia. Järjestönne [PeLa] on esittänyt puolueettoman lapsiasiamiehen viran perustamista. Se olisi varmaankin tarpeellista saada aikaan." -Eeva Ahtisaari-"    

    Äänestä

  • testataan.... kirjoitti:

    Tehdään eduskuntaan aloite, koska sossusiat eivät osaa hommiaan: Sijoitetaan lapsia samaan tahtiin, mutta otetaan päätähuimaavat palkkiot pois! Lapsilisä maksetaan niin kuin oikeallekin äidille. Tämän jälkeen katsotaan, kuinka moni kitisee sijaislapsen perään, kun pitäisi hoitaa RAKKAUDESTA EI RAHASTA ????????????????????????

    Ei yleistettäväksi. Mutta tunnen alkoholisteja joilla on 3-4 lasta, kaikki sijoitettuja. Kyllä siinä palaa yhteiskunnan rahaa yhteen perheeseen, kun elätetään vanhemmat ja maksetaan lasten hoito kulut.
    Huumeet ja alkoholi ei ole ilmaista.

    Äänestä

  • kateellinen kirjoitti:

    mene töihin
    saat lapsilisän
    mahd.elatusmaksun
    asumistuen
    ota lapsesi kotiin ja rakasta!
    ei tarvita sossuja eikä sijareita

    Lasta ei niin vain oteta pois sikaperheestä?
    Luuletko, että yhtään lasta olisi kodistaan pois, jos se olisi noin helppoa?
    Kyllä siinä taistellaan vuosikaudet oikeusistuimia myöten.
    Et taida tietää sen tuskan ja kyynelten määrää, minkä vanhempi viettää taistelussa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

soskulta ja sijarilta kirjoitti:

otetaan omat lapset pois vaikkapa vuodeksi ja annetaan tavata kerran kuukaudessa,niin voi laki muuttua,kun tietävät mitä on TUSKA JA HÄTÄ OMAN LAPSEN PUOLESTA.Silloin voisi turha lässytys "lapsen parhaasta"muuttua,vai keskäisitkö?En usko teidän olevan yhtään parempia vanhempia,vai millä mittarilla se mitataan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu