ei jaksais

Mikä tässä onkin, että aina kun kiinnostuu jostain naisesta ja ajattelee, että tästä voisi nyt ehkä tullakin jotain, niin sitten homma kuivuu kokoon. Jos jotain saa aikaiseksi tämän ihmisen kanssa, niin sitten selviääkin, ettei hän ollut kiinnostunut ja jos taas ollaan vielä siinä asteella, että kumpikin vaan katselee toisiaan, ei aloitetta uskalleta tehdä, kun ollaan niin epävarmoja toisen kiinnostuksesta. Itse en nyt haluaisi aloitetta tehdä, kun olen saanut kokea niin nöyryyttäviä juttuja, että en jaksaisi käydä läpi taas samoja tunteita. Yritän vähän suojella itseäni. Onko siis ainut vaihtoehto lähteä baariin? Löytääkö sieltä seuraa? Mutta kun en halua vain "seuraa" vaan haluan sen yhden. Ennemmin olen yksin kuin jonkun sellaisen kanssa, joka ei herätä samoja, vahvoja tunteita. Olen myös ajatellut, että ehkä minut on tarkoitettu vaan olemaan yksin. Vai olenko tiedostamattani niin torjuvan oloinen tai heteron oloinen. Tää on taas niitä klassisia kirjoituksia, joita täällä varmaan pyörii paljon. Oli vaan pakko saada miettiä!
101848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

helppoa löytää sitä Yhtä.
Mä sanon silti että kesti siinä kuinka kauan tahnasa, se kannattaa.
Pidä uskosi talella ja mitä tuohon jaksamiseen tulee, mitäs jos alat elämään niin kuin sulla olisi kaikki hyvin.
Älä etsi, älä edes mieti että ehkä tuo, ehkä tänää jne.
Koska mulle ainakin tapahtui maailman parhaat asiat kun lopetin jahkailun ja etsimisen ja melkeinmpä voi sanoa että oli hällä väliä asenne. Sitä jotenkin lopetti jännittämisen naisten seurassa, koska tarkoitus ei ollut olla haluttava, kiinnostava, sytyttävä, niin ehkä se tuha paine jäi pois ja asiat meni loistavasti.

Äänestä
  • en yritäkään ketään etsiä. Ei yksinkertaisesti huvita. Tiedän, että taas ihastun liian täysillä, vaikka asenteeni onkin, että katson päivä kerrallaan mitä tapahtuu. Enkä oikeastaan yleensä naisten seurassa jännitä, mitä nyt yhden henkiön...Toisinsanoen tiedän, että oma ongelmani on se, että haluaisin olla aloitteellinen, jotta tietäisin onko kiinnostus molemminpuolista. En kuitenkaan usko, että jaksasin tällä hetkellä kokea taas sitä, että toinen ei ollutkaan kiinnostunut. Mulle on nyt niin monta kertaa käynyt niin, että vastapuoli on tehnyt kaikkensa viestittääkseen, että on kiinnostunut, mutta sitten kun otan asian puheeksi tai pyydän vaikka kahville, niin kiinnostusta ei olekaan.

    Pakko nyt vähän valittaa, vaikka tiedän ettei niitä asioita tällä tavalla muuteta. Pitäisi vaan ottaa riski. Miksei kukaan ikinä ota sitä riskiä mun kohdalla? Olen tässä laskeskellut, että kaikki suhteeni ovat alkaneet niin, että olen itse tehnyt aloitteen. En siis olisi ikinä tutustunut keneenkään, jos en itse olisi tehnyt asialle jotain. Alkaa kyllästyttämään. Enkä kuitenkaan ole mikään ruma:)

    Äänestä

  • enää kirjoitti:

    en yritäkään ketään etsiä. Ei yksinkertaisesti huvita. Tiedän, että taas ihastun liian täysillä, vaikka asenteeni onkin, että katson päivä kerrallaan mitä tapahtuu. Enkä oikeastaan yleensä naisten seurassa jännitä, mitä nyt yhden henkiön...Toisinsanoen tiedän, että oma ongelmani on se, että haluaisin olla aloitteellinen, jotta tietäisin onko kiinnostus molemminpuolista. En kuitenkaan usko, että jaksasin tällä hetkellä kokea taas sitä, että toinen ei ollutkaan kiinnostunut. Mulle on nyt niin monta kertaa käynyt niin, että vastapuoli on tehnyt kaikkensa viestittääkseen, että on kiinnostunut, mutta sitten kun otan asian puheeksi tai pyydän vaikka kahville, niin kiinnostusta ei olekaan.

    Pakko nyt vähän valittaa, vaikka tiedän ettei niitä asioita tällä tavalla muuteta. Pitäisi vaan ottaa riski. Miksei kukaan ikinä ota sitä riskiä mun kohdalla? Olen tässä laskeskellut, että kaikki suhteeni ovat alkaneet niin, että olen itse tehnyt aloitteen. En siis olisi ikinä tutustunut keneenkään, jos en itse olisi tehnyt asialle jotain. Alkaa kyllästyttämään. Enkä kuitenkaan ole mikään ruma:)

    Mä olen tosi kiitollinen että on kaltaisiasi aloitteellisia ihmisiä jotka osoittavat avoimesti kiinnostuksensa. Muuten mä en olisi koskaan päässyt treffeille vaikka en mikään missi olekaan ;) Mä olen aina ollut lähestulkoon kaikissa ihmissuhteissa (kaverisuhteet mukaanlukien) jollain lailla se 'passiivinen' osapuoli. Luulen että siinä on vaan kyse luonteenpiirteestä, joillekin sopii paremmin aktiivisempi ja toisille passiivisempi rooli. Kyllä mä monta kertaa oon toivonut että olisin rohkeampi. Tää ei nyt varsinaisesti auttanut tuossa mielipahassasi mutta halusinpa vaan sanoa että oon aina ihaillut aktiivisia ihmisiä jotka uskaltaa tehdä aloitteita. Sulla on vaan jotenkin käynyt huono tuuri.

    Äänestä

Niinhän se menee että jos etsit ja etsit niin et varmasti löydä. (:. Mutta on hienoa että olet aloitteellinen. Itse olen ihan surkea yrittämään mitään...Tai en edes uskalla tehdä aloitetta vaikka jostakusta olisinkin kiinnostunut. Tai mitä se aloitteen tekeminen sitten on...? Kahville, leffaan pyytäminen, flirtti? Eihän se vielä välttämättä tarkoita mitään. Ainakaan vastapuolelle. Tai sitten tarkoittaa, ihmiset ovat erilaisia, mistä sitä kenestäkään tietää :).

Poikkesin hieman asiasta, josko siinä olinkaan :). Mutta siis, kyllä sinä vielä kohtaat sen unelmiesi naisen, omasta tai hänen aloitteestaan. Älä etsi kovin ahnaasti, vaan keskity elämiseen ja *pim*, nainen tuleekin eteesi yllättäen. Näin kävi ainakin minulle. Kuka tietää :).

Äänestä
  • Kai sitä sitten pitäisi suosiolla lopettaa etsiminen. Kieltämättä olisi mukava jos toiset tekisivät vähän innokkaammin aloitteita. Tai olisi kai parasta vaan itse alkaa vähän enemmän harjoittelemaan sitäkin.

    Äänestä

  • -A- kirjoitti:

    Kai sitä sitten pitäisi suosiolla lopettaa etsiminen. Kieltämättä olisi mukava jos toiset tekisivät vähän innokkaammin aloitteita. Tai olisi kai parasta vaan itse alkaa vähän enemmän harjoittelemaan sitäkin.

    ympyröissä pyörit eli onko siellä helppo tehdä aloitteita tai olettaa muiden tekevän. Jotkut tilanteet vaan ovat luonnollisempia ja voihan olla, että ihastuksesi pitääkin sinusta, mutta ei ole löytänyt luontevaa tilannetta...Näin ainakin mun kohdalla usein on...mä en löydä tilannetta eikä toinenkaan...

    Äänestä

  • Enni kirjoitti:

    ole mikään otollinen paikka aloitteiden tekemiselle tosiaankaan, mutta täytyy nyt katsoa! Niin, tilanne voi myös löytyä, mutta se on niin pian ohi, että pitäis tajuta se ja uskaltaa toimia heti!

    Äänestä

Tekstisi oli kuin (melkein) suoraan itseni kirjoittama. Tosin, täytyy myöntää, että olen itse se passiivinen puoli. Olen aina niin satavarma, että kaikki kiinnostuksen kohteet ovat 100% heteroita, joten ehkä jollain tapaa suojelen itseäni turhilta pettymyksiltä. Ja kun asuinpaikkanakaan ei ole pääkaupunkiseutu, niin baareista on turha lähteä seuraa etsimään.

Joutuu kyllä nyt ottamaan teidän neuvoistanne vaarin ja lopettaa se väkinäinen etsiminen. Ehkä se tuleva kumppani sitten tulee joskus vastaan, jos on tullakseen.

Mutta kaikille Etelä-Karjalan naisille: HERÄTYS!! =)

Äänestä
  • tehkää nyt niitä aloitteita... en itse ainakaan pysty. Olen pitkä, muodokas, lihaksikas, matalaääninen ja kaikki lesbot juoksevat karkuun

    *rakastunut ex-hetero
    (en ole bi, vaan ehdoton & uskollinen tyyppi, miehen kanssa ei ikinä nautintoa; ehkä sit toistan traumaani tai jotain. älkää nyt ihmetelkö tota nickiä. Tahdon vain sanoa, että maailmassa on niitä heteron näköisiä kaunottaria, jotka odottavat teidän aloitteitanne...)

    Äänestä

  • ex-hetero kirjoitti:

    tehkää nyt niitä aloitteita... en itse ainakaan pysty. Olen pitkä, muodokas, lihaksikas, matalaääninen ja kaikki lesbot juoksevat karkuun

    *rakastunut ex-hetero
    (en ole bi, vaan ehdoton & uskollinen tyyppi, miehen kanssa ei ikinä nautintoa; ehkä sit toistan traumaani tai jotain. älkää nyt ihmetelkö tota nickiä. Tahdon vain sanoa, että maailmassa on niitä heteron näköisiä kaunottaria, jotka odottavat teidän aloitteitanne...)

    sä et sitten pysty tekemään aloitteita? Jos oot vielä rakastunutkin! Mä en ainakaan juoksis karkuun, jos tekisit aloitteen:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

enää kirjoitti:

Mikä tässä onkin, että aina kun kiinnostuu jostain naisesta ja ajattelee, että tästä voisi nyt ehkä tullakin jotain, niin sitten homma kuivuu kokoon. Jos jotain saa aikaiseksi tämän ihmisen kanssa, niin sitten selviääkin, ettei hän ollut kiinnostunut ja jos taas ollaan vielä siinä asteella, että kumpikin vaan katselee toisiaan, ei aloitetta uskalleta tehdä, kun ollaan niin epävarmoja toisen kiinnostuksesta. Itse en nyt haluaisi aloitetta tehdä, kun olen saanut kokea niin nöyryyttäviä juttuja, että en jaksaisi käydä läpi taas samoja tunteita. Yritän vähän suojella itseäni. Onko siis ainut vaihtoehto lähteä baariin? Löytääkö sieltä seuraa? Mutta kun en halua vain "seuraa" vaan haluan sen yhden. Ennemmin olen yksin kuin jonkun sellaisen kanssa, joka ei herätä samoja, vahvoja tunteita. Olen myös ajatellut, että ehkä minut on tarkoitettu vaan olemaan yksin. Vai olenko tiedostamattani niin torjuvan oloinen tai heteron oloinen. Tää on taas niitä klassisia kirjoituksia, joita täällä varmaan pyörii paljon. Oli vaan pakko saada miettiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu