Olimme ensimmäistä kertaa Marmariksessa ja Turkissa kesällä ja totesimme ettei ole meidän mesta. Paljon kierrelleenä eri maissa ihmettelin miten voidaan vielä turistista elantonsa saavat kohdella asiakkaita tällä tavalla. Kauppiaat huutelivat ilkeyksiä ja hävyttömyyksiä perään kun ei kaupankäynti sillä hetkellä kiinnostanut.
Rannat olivat epäsiistit, likaiset,tupakantumppia,pullonkorkkia yms.
Tässä meidän kokemuksia Turkista
Rannat olivat epäsiistit, likaiset,tupakantumppia,pullonkorkkia yms.
Tässä meidän kokemuksia Turkista
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse olin Marmariksessa noin kaksi vuotta sitten, ja siitä matkasta jäi vain hyviä muistoja! Meille ei kauppiaat huutaneet hävyttömyyksiä eikä muuta. Paljoa en ole maailmaa nähnyt, mutta itse ainakin viihdyin siellä hyvin. Ranta oli kieltämättä aika mitätön, ja siksi me vietimmekin aikaa enemmän hotellin uima-altaalla kuin rannalla, jos halusimme palvoa aurinkoa. Suunnitelmissa on mennä Marmarikseen ensi kesänä. Täytyy toivoa, että paikka ei sentään noin radikaalisti ole muuttunut.
Hyvä kun joku uskaltaa kirjoittaa rehellisesti omista kokemuksistaan. Itselläni on vastaavia kokemuksia kun selkänsä käänsi tuntui että kaverukset kehuivat markkinoilla keskenään, kuka parhaiten turistia huijasi=sai korkean hinnan tavarasta kun kaupankäynti tapahtuu tinkimällä.
Huvinsa kullakin...pitäkää Suomaliset pintanne reisussa...tsemppiä!!!!!!
olen vannoutunut turkkifani, mutta osittain pitää paikkansa tämä alkuperäisen kirjoittajan juttu. niinhän sitä sanotaan että turkkilaiset ovat tulista kansaa, niin kaupankäynnissä kuin muussakin. suuttuvat nopeasti ja leppyvät myös nopeasti.
Turkkifani mäkin, paljon oleskelen siel, mut tosi on , että rannat sikamaisessa kunnossa, roskaa, tumppeja,kivinen ranta. Onneksi lähirannoille, missä saa nauttia puhtaista vesistä ja rannoista, pääsee veneillä ja dolmiusilla.
No, valitetavasti aina löytyy moukkia, jotka ei tajua asiallisesta kaupankäynnistä, vaan huutelua riittää, paljon on kuitenkin fiksuakin väkeä, joka elää tässä päivässä ja antaa turistien olla rauhassa ostoksilla. Huono käytös on huonoa käytöstä eikä sitä voi selitellä kulttuurisilla syillä.
Totta, marmariksen puolella on suht huonot kiviset rannat mutta icmelerin puolella on ihanat hiekkarannat! Olen ollut turkissa monesti eikä minulle ole huudeltu törkeyksiä..ainakaan vielä. Osa paikallisista on kyllä aika "innokkaita" mutta muuten on hyvät muistot ja kokemukset turkista.
Kävin perheen kanssa viime kesänä Alanyassa vuosien tauon jälkeen ja yllätyin kovasti miten oli muuttunut kaupustelu tyyli ahtailla kujilla. Ei ollut enää hihasta nykijöitä, perään huutajia tai muutakaan asiatonta käytöstä. Mistä lie johtuu vaikka kolme tytärtä ja vaimo saa yleensä varauksetta huomiota sangen nopeaasti, tällä kertaa sai olla rauhassa. Yes!