Amerikkalainen rockmuusikko Arthur Lee on sairastunut NME:n mukaan leukemiaan.
Lee johti 1960-70-luvuilla suosittua Love-yhtyettä.
Hänet mainitaan usein "ensimmäiseksi mustaihoiseksi hipiksi".
61-vuotias rokkari on läpikäynyt kemoterapian, mutta saattaa tarvita vielä luuydinsiirtoa.
Koska miehellä ei ole NME:n mukaan vakuutusta, niin hoidon loppunsaattamiseksi legendan hyväksi ollaan puuhaamassa hyväntekeväisyyskonsertteja Los Angelesiin, Lontooseen ja New Yorkiin.
Loven tunnetuin levy on vuoden 1967 "Forever Changes", joka edusti aikansa psykedeelisen rockmusiikin kärkituotantoa.
Lee teki myös yhteistyötä mm. Jimi Hendrixin kanssa.
Lee kiersi maailman rockklubeja suurieleisen rocksinfoniansa kanssa vielä muutama vuosi sitten.
http://www.lime24.fi/index.asp?cat=Starat&id=2957

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.