Kansan sivistämiseksi perustettiin koululaitos.
Yleinen oppivelvollisuus on ollut maassamme jo kohta sata vuotta.
Edelleen ollaan sitä mieltä, että kansaa pitää sivistää, mutta
- Mitä ymmärrämme sivistyksellä ?
Yleinen oppivelvollisuus on ollut maassamme jo kohta sata vuotta.
Edelleen ollaan sitä mieltä, että kansaa pitää sivistää, mutta
- Mitä ymmärrämme sivistyksellä ?
Vastaukset 58
Vanhimmat
Lopeta jo sinäkin tyhmien kyssäreitten kysyminen.
siitä,mikä ei ole sivistynyt vastaus.
riittää kun lukasee Hesarin yle-osatosta sen kirjoituksen, missä kerrotaan millaisia me suomalaiset ollaan esim. Australiassa plus sitten täällä, sivistyshän on sitä, että osataan käyttäytyä sivistyneesti, ei piereskellä, syljeskellä, puhuta rivoja, otetaan toiset huomioon, kunnioitetaan muitakin ihmisiä, osataan eri asioita, kieliä, ammattitaitoa jne. jne.
Suomalainen metsäläiskansa pikkuhiljaa myöskin, joskin hitaanlaisesti ymmärtänee noi kehityksen kulut..., nytkin huomattiin panna julkijuopottelu kuriin, ettei keskenkasvuset kakarat hillu kaljojen kanssa alvariinsa tuolla joka paikassa jne.
eiks sekin lähene sivistystä ?!? mitä häh ?!?
Tätä muuten kysyi suomalainen kulttuurilehti Suomen Kuvalehti viime numerossaan lukijoiltaan.
'Voiko tyhmä ihminen olla sivistynyt ?
Hukkaan taisi mennä sivistämisemme vaikka koulussa lauloimme:
- Arvon mekin ansaitsemme
Suomenmaassa suuressa....
"...Kiitos itsellesi, Itselläsi oli myös kivoja vastauksia,,,,,"
Missä sinun "pallukkasi" on?
tyhmät vastaukset eli älä vastaa jos ( tai kuten useimmiten) sinulla ei ole mitään järkevää sanomista;D
Onhan sitä oltava ainakin yksi pallukanpyörittäjä Kievenpyörittäjäin kylässäkin.
Hoh hoijaa ja huomenna lisää...
...vaikka sitä, että arvostaa ja kunnioittaa toista ihmistä ihmisenä. Silloin saa itsekin sitä samaa osakseen,viisaat väittävät.
Jos kunnioittaa toista, silloin antaa toiselle oikeuden myös elää omaa elämäänsä ja olisi vähemmän näitä ihmisiä, jotka vaativat, että sinun on oltava samanlainen kuin minä tai - sinun pitää olla hauska, jotta voisit ilahduttaa ja tehdä elämäni mukavaksi. HÖH.
kirjoituksia jotka on laadittu sellaiseen tyyliin että luulis onko kirjoittajalla jäänny oppivelvollisuus pahemman kerran kesken, lähinnä tarkoitan asiasisältöä (asiatonta) en kirjoitusvirheitä enkä kielioppiakaan.
Olisikohan tämän yläpuolella esimerkkejä sellaisista?
Se tarkoittaa, että meihin on vielä iskettävä sivistystä karttakepillä tai laitettava kirkonmäellä jalkapuuhun, kinkereillä pöydän alle.
Taisi alun alkaen tarkoittaa kaikille luku ja kirjoitus taitoa. A. Kiven teoksissa tämä on elävästi kerrottu. Oliko tämä Snellman? Sitä mieltä, että ihmiset voivat itse tallentaa paperille kansan perintöämme. Ei varmastikkaan ollut. Eikä ole tarkoitus, että meistä kaikista tehtäisiin neroja. Joilla ennen oli siihen taipumuksia. Laitettiin oppikouluun. Jos kotoa ei rahaa löytynyt, niin vapaa oppilaaksi. Vanhemmat usein vielä nikottelivat, kun pellollakin olisi tarvittu. Herrojen höpinöitä.
Tänä päivänä nämä taidot ovat kaikille itsestään selvyys. Käytöstavat kasvavat meidän jokaisen sisällä. Vaikka kuinka kotona opetetaan. Ei se aina toimi.
Tämäkin on vain ja ainoastaan minun ajatukseni. Viisaammat tietävät paremmin.
Näitä palstoja lukiessa oikein hirvittää kun näkee kuinka huono kirjoitus- ja lukutaito nykyajan aikuisilla suomalaisilla on!
Minun koulu vuosistani on muutama vuosikymmen. Työssäni en pahemmin ole kirjoitus taitoa tarvinnut.
Mielestäni oleellista kommunoinnissa ei ole se. Onko pilkku kohdallaan tai onko lause oikein rakennettu.
Jos täällä sitä vaaditaan? Minun täytynee lähteä uudelleen koulun penkille.
Tiedän kuitenkin rttä, a, sano a.
Nämä virheet. Olen kuumeessa ja oikea paikkani olisi nyt peiton alla.
pilkun viilajia riittää, lukutaito ja sen ymmärtäminen on kai tärkeämpää. Luulisi että tärkeintä on ihmisyys. Neroja, viisaita ja "yli"lukeneita on maapallo pullollaan, monet niistä vaan ovat saaneet kamalia aikaan.
- Ei nimi miestä pahenna ellei mies nimeään.
Tämä ei aina ole pitänyt paikkaansa, sillä Snellmanilaiseen suomalaisuusaatteeseen kuuluin muuttaa vierasperäinen nimi suomalaiseksi.
Veljeksetkin ottivat usein eri nimen.
Onko teillä kokemuksia omasta suvustanne ?
esimerkiksi äidinpuoleinen isoäitini otti nimen Korpela, veljensä Heinonen ja sisko Heino.
Mutta se suomalaisuus-aate meni isoisänpuolella niin pitkälle, että meni ja vaihtoi Italialaisperäisen nimensä suomalaiseksi, eikä mitenkään kääntänyt sitä, vaan otti ihan tuosta vaan saman,- kuin perkeleen moni muukin ( on yksi nykypäivään yleisimmistä sukunimistä ).
Siten taas osa lähti Ämerikkaan ja väänsi siitä enklanninkielisen nimen..joak ei tosiaankaan ole yleinen siellä. No, onhan noita muutama sata sukulaista siellä.
Niin tutkittu on sukua, ja tutkitaan...
Niin ollaan me sivistyssukua, ollaan oltu jo vuosisadat. - vaikkei kai ole sivistynyttä häntäänsä nostaa ;)
aviottomat lapset,varsinkin pojat suomalaistivat sukunimensä koska heillä muuten olisi ollut äidin tyttönimi ja veljekset eivät aina ottaneet samaa sukunimeä
jos äiti olikin aatelistyttö, joka oli sen au-lapsen pyöräyttänyt, niin eipäs poika muuttanutkaan nimeään, vaan piti sen siniverisen yhä. Vaikkei aateliin kuulunutkaan. Aatelisarvohan periytyi vain mieslinjaa. Nimi kyllä kelpasi muillekin.
Anonyymi. Sinulta kysyttiin ja sinä vastasit. Hienoa. Mielummin minä luen "tarinoita" ja vastailen myös, kun tappelen.
En tietääkseni omista hienoa perimää, mutta ahmin historiaa. Toiset haluavat aurinko rannoille tai muotikohteisiin. Jos minulla olisi varaa ja mahdollisuuksia. Koluaisin kaikki vanhat linnat ja torpat.
Ennenvanhaan linnoihin tai kartanoihin meikäläisellä ei olisi ollut mitään asiaa. Lohdullista, että nyt rajoittaa vain raha.
Tapauksessa Tapani Kansa ja Nina af Enehjelm mutta ennen aikaanhan ei aatelisneidoilla saanut olla aviottomia lapsia vaan tämä neito "lomaili Sveitsissä" muutaman kuukauden ja lapsi annettiin kasvatiksi;D
taitaa olla ne torpat koluta. Lahonneet ja kivijalat viety uusille asuinsijoille.
Tosin en minkään sitä uskonut, ennenkuin tein monisatakilometrisen polkupyöräretken ja kävin tarkistamassa.
Eikä mikään suku ole sen parempi kuin toinen. Mutta kun ihmiset niin kuitenkin ajattelee, niin meikähän sitten rehentelee.
Toisekseen ei kukaakn ole yhden suvun jälkeläinen , vaan satojen tai jopa tuhansien . Aina on kaksi vanhempaa jokaisella vanhemmalla.
2-4-8-16-32-64-128-256-504-( 1008)-> esivanhempaa jo 11 sukupolvessa.
kylläkään paikkaansa, tarua vaan. Vaikka kuinka monta au-lasta aatelisneidoilla on minunkin tiedostoissani. Ja Suomessa.
Olen käynyt Helsingin Kansallismuseossa kuikuilemassa näitä "siirrettyjä" kivijalkoja. Siinä mietti, miten nyky ihmiset voivottelevat pitkää talvea. Olen käynyt myös vierailemassa Helsingin Seurasaaressa. Samoissa merkeissä. Fillari ajelulla, syöt kolme päivää sillä rahalla, että pääset kurkistamaan aatelisen mennyttä maailmaa.
Kesä kävisi lyhyeksi kolutessa kaikkia paikkoja, mitä haluaisi läpikäydä. Mutta kun ei ole rahaa, niin on annettava sen sivistyksen olla sillä tasolla millä tasolla se näiden asioiden suhteen on.
ei ryöstä köyhilta, eläkeläisiltä, työttömiltä ja lapsilta.
Arkadian herrat on sivistymättömiä.
on sitä mitä tässä yläpuolella lukee. Ei vaikuta kovin hyvältä.
Sivistyssanakirja!! ei määrittele mitä on sivistys...ehkä pitäisi tietää kaikki sanat mitä se kirja sisältää.
Tässä avuksi sillä toisella kotimaisella:sivistys =civilization (sivistys), culture (kulttuuri), refinement (hienostuneisuus), education (kasvatus). Mm. ehkä näitä ja paljon muuta.civilized (sivistynyt)=behaving in a polite sensible way instead of getting angry (käyttäytyy kohteliaan hienotunteisesti sen sijaan että suuttuisi). Allaolevissa käsitellään osin näitä ja ehkä n. joka toinen viesti vaikuttaa olevan hieman angry, pahimmat poistettu. On se niin laaja alue ja ei sitä asiaa ettei joku lyö provopökköä pesään. Onko hyötyä?
Onhan suomen kielessä sellainenkin kummallisuus, jota ei tiettävästi muissa kielissä ole
nimittäin
- sivistyssanat,
joista meillä on käytössä monia sivistyssanakirjojakin.
Niin! Olemmeko oppimassa taas päinvastaiseen suuntaan sivistyksessämme mitä oli Snelmannilainen suomalaisuusaate. Otetaan vierasperäisiä ilmaisuja käyttöön ja joskus tuntuu että aivan keikaroidaan vieraskielisillä sanoilla. Vai onko tämä vain luonnollinenkehitys maailmanlaajuisten kanssakäymisen- ja nopeiden tietoyhteyksien räjähdykselle. Ehkä kansallistunnekin on siinämielessä hieman lepäämässä.
Kohta juhlitaan parinsadan vuoden takaista Ruotsista irtautumista, joska ilmeisesti keskustellaan Ruotsissa erilaisin äänenpainoin kuin Suomessa.
Tv-uutisissa annettiin ymmärtää autonomian ajan eli Suomen suuriruhtinaskunnan olleen Suomelle suurta kehityksen aikaa....
Autonomian ajalla...ehkä niin olikin ainakin sitten kun Suomalaisuus aatteet alkoivat voimistua. Ruotsin sotiminen rasitti kovasti Suomalaisia. Ruotsi oli heikko ja se heijastui Suomenkin kehityksessä Ruotsinvallan loppupuolella. Teollistumiskehitys oli aika ripeää ja varsinkin Suomen väestönkasvu.
- Se oli Kreivin aikaa !
Pietari Brahen aikaa muistellaan ainakin sanonnassa hyvällä. Vielä nytkin sanotaan kun sattuu jotain yllättävää ja hyvää:
- Tulitpa kreivin aikaan !
Pietari Brahe taisi sanoa, että
- Minä olen kanssan ja kansa minuun tyytyväinen
Kyllä Pietari Brahe oli Suomalaisten kannalta aika hyvä hallitsija ja "Laiska Jaakko" Jakob Dela Gardie hyvä sotapäällikkö sinä aikana. Laiska J. valloitti 1600-luvun alulla Suomalaisten sotilaidensa kanssa Moskovan ja oli parivuotta siellä tapojensamukaan ennenkuin luopui vapaehtoisesti ja palasi. Olen aprikoinut että Moskovaa ei ole kukaan muu vallannut kuin "Laiska Jaakko" ja haisevat Suomalaiset ryysyläijoukot. Näin jossain historian kertomuksessa arvioitiin näitä Laiskan J:n sotilaita.
Laiska-Jaakko taisi saada nimen piiritettyään Novgorodia kuutisen vuotta.Laiska-Jaakko eli Jakob De la Gardie orvoksi jäänyt Vääksyn kartanossa mummonsa hoivissa kasvanut
Punapää- Jaakoksikin nimeteltiin. Hänet mainitaan suurempana sotapäällikkönä kuin isänsä isänsä Pontus oli ollut.
Älykäs velho tarinan mukaan, sillä vihollisen luodit eivät häntä tappaneet.
Kun Novgorodin piiritys oli kestänyt kuusi vuotta ja paukut loppuneet niin sotilaat alkoivat nimitellä häntä:
- Lähtee suvi tulee talvi vaan ei lähde Laiska Jaakko...
Taisi keksiä jotain tyhjien ruutitynnörien paukuttelua venäläisten pelottelemiseksi ja ilmeisesti onnistuivatkin.
Nuorena luin näitä paljonkin. Stålhanske taisi olla Kustaa II Adolfin oikeana kätenä 30-vuotisessa sodassa, josta opettaja koulussa kertoi saksalaisten katolisten kirkossakin rukoilleen:
"...ja varjele meitä Hakkapeliitoilta..."
Artturi Leinosen (?) kirjan Hakkapeliitat, muistan lukeneeni kloppina hyvin mieleniinnolla kuten tuon Stålhansken kasvinkumppaninkin....
Niin se Laiska-Jaakko. Hän oli ilmeisen taitava ja neuvokas sotilas sekä hyvä johtaja. Se kiireettömyys oli varmaan myös laskelmoituakin silloinhan ei mitään kantiinia tullut valloitustenperässä vaan kaikki elannossatarvittava oli hankittava sieltä missä kulloinkin oltiin. Ryösteltiin paikallisilta tai ostettiin.
Laiska-Jaakko pääsi sentään Novgorodiin.
Toisin kävi Napoleonille, jonka joukot pääsivät Moskovan porteille ja hyytyivät kovaan pakkaseen.
Hitler ei ilmeisesti ollut lukenut historianläksyjään kunnolla vaan sortui samaan virheeseen.
Toivottavasti Suomen sotilasjohto on lukenut Tuntemattoman sotilaan niin hyvin etteivät
löisi päätään toista kertaa Karjalan mäntyyn.
Jaakob dela Gardie eli "Laiska-Jaakko" oli nuori, vasta 25-vuotias kun hän pääasiassa savolaisten joukojensa kanssa kävi sotimassa Moskovassa sikäläistä vallantavoittelijaa Dimitriä vastaan. Minulla on sellainen kuva siitä historiasta että Laiska-Jaakko valtasi Novgorodin ja Tverin matkallaan ja piti hallussaan ainakin osaa Moskovasta 1608-1610 kunnes palasi kulutettujen joukkojen rippeiden kanssa puolustamaan taas Nougorodia.
Venäjä oli silloin aika sekasortoisessatilassa. Iivana "Julma" oli kuollut ja Puolalaiset yrittivät vallata alueita ja Laiska-Jaakko taisteli pääasiassa heitä vastaan mutta myöskin paikallista valtaahamuavaa Dimitriä vastaan. Jaakon isä Pontus oli myös hyvin menestynyt sotapäällikkö. Hän valloitti Iivan Julmalta mm. Narvan, mutta pahaksi onnekseen hukkui Narvajokeen samoihin aikoihin kuin Iivana Julma kuoli.
silloinkin kun hän vaikenee.
Sivistys ei ole sitä että lukee paljon tai tietää paljon, vaan että tuntee paljon ...
syntymästään saakka isot, kansallisiksi nimitetyt pankit ja vakuutusyhtiöt olivat
alkujaan ihmisiä varten, mutta kuten aina niin miten pelkkä raha sokaisi kaiken,..
ja siinä on nyt meidän sivistys,?...
Televisiossa joku kertoi isästään, joka toimi
sodan aikana hankkien aseita jopa omaan lukuunsa
ja toimi näin Suomen hyväksi.
Sodan jälkeen hänen yrityksensä alkoi laajeta, kehittyä ja menestyä. Kertoja sanoi, ettei menestys ollut isälleen hyväksi eli se "nousi päähän."
Kertokaa, jos muistatte, minulle tuli lyhytsulku...
sivistyksen ilmenemismuoto on hienotunteisuus, jota ei oikeastaan opita, vaan se periytyy jonkinlaisena sydämmensivityksenä, ja sitä on, tai sitte ei..
sita ei oikeastaan opita, vaan se periytyy jonkinlaisena sydämensivityksenä, ja sitä on, tai sitte ei.. //////// elava esimerkki oli minulle hyva aitini-- 6 lk kansakoulua,mutta niin lampimia ja ihania kirjeita kun han meille kaiket vuodet lahetteli.ja hanet tunnettiin ihmisena ,joka ei koskaan loukannut ketaan..en usko etta tuota voi taysin oppia.tunnen paljon ihmisia runsaalla koulusivistyksella varustettuja.
jotka ei paase lahellekkaan tuota mita aitini oli.
kuulu siihenkään sivistyneistöön, mutta..onneksi tiedostan sen olemassa olon..
ala ole 'aasi ihaa'.. anna luojan auringon paistaa.
yksistään koulutusta vaan kaikkea mikä liittyy
hyviin tapoihin, käyttäytymistä ja suhtautumista muihin ihmisiin.
Voin sanoa suoraan, että meillä suomalaisilla on tosiaan aika paljon oppimista tällä saralla.
Ihan ensimmäisenä pitäisi kitkeä tältä katajaiselta kansalta pois kateus ja
suvaitsemattomuus.
Joissakin kulttuureissa esim. kohteliasuus on miltei synnynnäistä ja viimeistään kotona opittua.
Korkea koulutus ei ole aina tae korkeasta sivistyksestä.
Siihen ilmiöön törmää valitettavan usein.
tunteitten paloa ja ..............
syömmestä pienestä löytyä voi,
kaiken mi kohtalo soi... ♥
paljo on nii siltä aina puolta uupuu!!
"Oi kuka meille kertookaan huumausaineiden koko historian! - se on melkein 'sivistyksen', niin sanotun korkeamman sivistyksen historia!"
loppu.Nietzsche oli aikansa 'tuho'.
tuonkin syvällisemmin kuin arvaatkaan.
Hyvät tavat: 1. Kunnioita lähimmäistäsi, elä
pilkkaa heikompi osaisia
2. Auta lähimmäistä hädässä, voimiesi mukaan
3. Muista sanoa kiitos,
4. Kunnioita vanhuksia, niikuun isoäideillemme
opetettiin: Avaa ovi, auta kantamuksissa,
sano kauniisti hyvää päivää, hyvää huomenta,
riippuen vuorokauden ajasta
5. Älä himoitse lähimmäisesi omaisuutta tai
aviopuolisoa!!!!!!!!!!!!!!
Nää ei oo raamatun käskyjä, vaan sellaisia,
kun äireeni on mulle opettanna
Joku on sanonut, että
- sivistys on sitä, mitä jää jäljelle kun koulussa opetettu on unohtunut.
Koulun piti antaa opetusta, tietoa asioista, joita ei lapsille kotona osattu antaa, ja sen ohella käyttäytymisen ohjeita, joita harvassa kodissa tunnettiin.
Nyt koulu antaa tietoa, enemmän kuin koskaan ennen, monipuolisesti ja syvällisesti, ettei ole korkeakouluissa niin pitkälle ennen menty vielä maisteritutkinnon osalta. Ihmissuhdetaitoja ei sen sijaan opeteta, koska niillä ei tarvetta ole tänä aikana. Ei kukaan voi vaatia kaikilta sitä samaa "herraväen" käytöstä ja samaa moraalia.
Ennen juuri ihmissuhdetaidot olivat sivistystä.
Olisiko se jotain teeskenneltyjä ihmisen ominaisuuksia, joiden avulla hän kuvittelee olevansa sivistynyt ihminen? Toisilla se näyttää olevan sitäkin - roolin esittämistä läpi koko elämänsä ajan.
Tuosta tuli mieleeni eräs tapaus muutaman vuoden tapaa. Menin kesällä lavatansseihin. Kun tapanani ei ole käyttää kovinkaan paljon meikkiä, niin jopa naisten WC:ssä eräs pyntätty ihaili itsensä tuhruisen näköisesti meikattua naaamatauluaan, vilkaisi sitten minuun halveksivasti sanoen; "Sivistykseen kuuluu se, että ihminen huolehtii ulkonäöstään ja meikkaa".
Minulla oli tekemistä etten vastannut takaisin yhtä kärkevin sanoin, mutta en halunnut alkaa riitelemään, olinhan tullut hakemaan sitä "iloa" elämääni.
Mutta sitä ulkokultaista pakkelikerrosta ja sen määrää sivistys ei ainakaan tarkoita. Sillä ei ole sivistyksen kanssa mitään tekemistä.
Itse ehkä pidän kansallista kulttuuria ja omien juurien perinteitä sekä niiden tuntemista eräänlaisena sivistyksen muotona. Tosin vain yhtenä osana kokonaisvaltaista sivistyksen tasoa.
... tunnistaa siitä, että se pitää huolen heikoimmista. Suomi on siis...?