moi! ihan vaan haluaisin kysellä, että kuinka turvallista on kulkea rodoksella esim. ilta-aikaan? onko siellä yleensä vaara joutua vaikkapa ryöstetyksi? en nyt pelkäämään ole ruvennut, kunhan vaan kyselen.
turvallista
eetuliini
91038
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
10 vuoden aikana käynyt vuosittain Rhodoksella,kertaakaan ei ole sattunut sellaista että olisin tuntenut oloni uhatuksi.Voit mennä täysin turvallisin mielin,se on paljon itsestä kiinni mitä matkoilla sattuu.
Ei ole enää välttämättä järin turvallista.Viime syksynä kun olin siellä 2 viikkoa,kolme kääntämisyritystä tuli tietooni.Kohteista kaksi oli naisia ja yksi vähän humalainen mies.Kreikkalaiset eivät pahaa tee,mutta ne helkutin Albaanit.Nuoret pojat ajelevat skoottereilla ja yrittäävät napata naisilta käsilaukkuja.
Mutta silti,suht turvallinen on Rodos,mutta pimeään aikaan vältä yksin liikkumista!
Niin, eli päteekö tuo Kreetaankin, että suht turvallista on, kunhan nyt ei itse tee hölmöyksssään varastelua turhankin helpoksi varkaille..?
Ja vaikken nyt varkaita pelkäisikään, niin uskaltaako muuten liikkua pimeän aikaan vaikkapa jossain vähän syrjemmälläkin?
Suomessa en meinaan enää ihan joka paikassa uskalla..
Mielestäni Kreetalla on turvallisempaa.Mutta maalaisjärkeä kannattaa sielläkin käyttää,mielummin kaksin kuin yksin!
rhodoksella vuodesta -84 alkaen säännöllisesti, eipä ole kertaakaan ryöstetty tai muutakaan tehty ja olen kulkenut niin ilta- kuin yöaikaankin siellä yksin.
Ihan turvalliseksi olen oloni tuntenut, kyllä kaikki ongelmat aiheutuu omasta käytöksestä ja hölmöilyistä, järki vain päässä niin ei tule mitään ongelmia.
Kyllä yrityksiä ja ryöstöjäkin voi sattua huonolla tuurilla missä vain. Osaksi siihen voi vaikuttaa omalla käytöksellä (ei kalliita näkyviä koruja, kameroita, ei laukkua huolettomasti olalla, ei näkyvästi humalassa), osaksi ei.
Kyllähän ryöstöjä sattuu täällä kotimaassakin ihan pikkupaikkakunnillakin. Taitaa joka puolelta löytyä niitä, jotka pitävät sitä jännittävänä tai ihan rahapulassaan tekevät sellaista.
Pienillä saarilla tunnetaan paikalliset ihmiset, joten ne lienee turvallisempia. Minä kyllä pidän Kreikan saaristoa yhtenä turvallisimmista paikoista Euroopassa ja maailmassa, yli 20 vuoden kokemuksella.
Ryöstetyksi olen tullut Tanskassa klo 18 illalla (käsilaukku huolimattomasti olkapäällä) ja yritetyksi pari kertaa kotimaassa aamulla kymmeneltä ja myös illansuussa kuudelta tavallisella kauppamatkalla. Nämä jäivät yritykseksi, kun kanssakulkijat auttoivat ja huusin.
se on kyl ihan totta et sitä voi sattua täällä kotonakin ihan mitä vaan. lähinnä aattelin sitä et meidän pojat (13v ja 16v) haluaisivat kulkea siellä omin päin. ei toki iltamyöhään, mut päiväsellä. niin että ootteko antanut nuorisonne mennä välillä omia reiitejä?
voi siellä ihan turvallisin mielin liikkua päiväsaikaan, kunhan muistavat huomioida sen melko hulvattoman liikenteen.
Hyvin voivat liikkua keskenään, varsinkin kun ovat poikia. Eivätkä pelkästään päivällä, mitä pelättävää siellä nyt olisi ?