kuulolaite

korvan. Olen eläkkeellä, enkä pidä kuulolaitetta enää muulloin kun käyn asioilla, jossa tarvitsee kuulla. En nyt ihan kuuro ole kuitenkaan. Sunnuntaina pitkästä aikaa jouduin pitämään kuulolaitetta kymmenisen tuntia. Eilen huomasin, että korva on aivan turvoksissa ja kipeä sisältä kohdasta, jossa kuulolaite pidetään. Siis ei ihan sisältä, pikemminkin ulkokorvassa. Niin rikki se ei ole, että verta tulisi. Kuulolaite ei meinaa mennä paikoilleen turvotuksen takia. Olen puhdistusaineella vähän puhdistellut ja syönyt Ibuxinia. Korvasta ei ole mitään haittaa, jos en laita kuulolaitetta. Pitäisikö mennä lääkäriin? Tuntuu vain niin vähäpätöiseltä vaivalta. Minulla on kuitenkin 2-tyypin diabetes ja vähän pelkään näitä tulehduksia.
4567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sain ekan kuulolaitteen 18v ja sen käyttö loppui heti alkuun, koska se painoi korvakäytävään ja tuuletuskaan ei luonnollisesti pelannut. En kokenut saavani muutenkaan mitään hyötyä, koska laitteen vahvistama ääni oli jollain lailla epänormaali. Nyt 10v myöhemmin hankin uuden kuulolaitteen uudella paikkakunnalla ja kuulo-ongelmaani tartuttiin ihan toisella tavalla.
Sain perinteisen "korvanpäälliskojeen", joka ei tuki koko korvakäytävää. Tuuletus pelaa ja vahvistetut äänetkin on ihan kohtuullisen kuuloisia. Eihän mikään koje hyvää kuuloa voi korvata, mutta mielestäni niissä voi olla huima ero! Ja väärän mallinen koje rikkoo kyllä paksummankin nahan! Rohkeasti vain vaatimaan vaihtoehtoja!

Äänestä
  • Olet ehkä oikeassa. Töissä ollessani kuulolaite vaihdettiin noin 5 vuoden välein. Tämä kuulolaite on ollut jo yli 6 vuotta. Täytyy pääsiäisen jälkeen soittaa kuulokeskukseen!

    Äänestä

  • peräinen kirjoitti:

    Olet ehkä oikeassa. Töissä ollessani kuulolaite vaihdettiin noin 5 vuoden välein. Tämä kuulolaite on ollut jo yli 6 vuotta. Täytyy pääsiäisen jälkeen soittaa kuulokeskukseen!

    siis ihan sama ongelma,muutaman tunnin pidettyäni digitaalikojettani niin eikös korva turpoa/erittää/kutittaa ja kipeytyy.Laite on ollu 5v.Hyvä tietää jotta vaihdon mahdollisuus on olemassa,olen luullu koska olen kaikelle "muoville"ynm.allerginen siitä johtuvan.

    Äänestä

  • "tinni" kirjoitti:

    Mielestäni kannattaa kyllä ottaa yhteyttä kuulokeskukseen, eikä jättää laitetta pitämättä. Itse kävin puheterapeutilla joka neuvoi myös laitteen käytössä. Sanoivat, että koska tahansa voi ottaa yhteyttä jos tulee laitteen kanssa ongelmia tai kysyttävää. Vaihtoehtoja varmaan löytyy, että ei tarvitse kärsiä epäsopivasta mallista. Onhan se mukavampaa kun kuulee jälleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rikkoo kirjoitti:

korvan. Olen eläkkeellä, enkä pidä kuulolaitetta enää muulloin kun käyn asioilla, jossa tarvitsee kuulla. En nyt ihan kuuro ole kuitenkaan. Sunnuntaina pitkästä aikaa jouduin pitämään kuulolaitetta kymmenisen tuntia. Eilen huomasin, että korva on aivan turvoksissa ja kipeä sisältä kohdasta, jossa kuulolaite pidetään. Siis ei ihan sisältä, pikemminkin ulkokorvassa. Niin rikki se ei ole, että verta tulisi. Kuulolaite ei meinaa mennä paikoilleen turvotuksen takia. Olen puhdistusaineella vähän puhdistellut ja syönyt Ibuxinia. Korvasta ei ole mitään haittaa, jos en laita kuulolaitetta. Pitäisikö mennä lääkäriin? Tuntuu vain niin vähäpätöiseltä vaivalta. Minulla on kuitenkin 2-tyypin diabetes ja vähän pelkään näitä tulehduksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu