Olen 17 vuotias tyttö, en ole koskaan seurustellut, kiinnostuneita on ollut mutta niistä en ole ite ollut kiinnostunu. Ja pariin otteeseen olen jotenki onnistunut "karkaan" tilanteesta jos olen tajunnut että kiinnostus on molemminpuolista. (ajattelematta on nuo karkaamiset tapahtunu eli oon huomannu vasta jälkeenpäin että jos en ois tehny nuin tai näin tai häipyny niin se ois voinu onnistua)
Näin jälkeenpäin ku oon miettiny asiaa niin on tullu mieleen et oonkohan mä jotenki alitajuisesti halunnu pois siitä tilanteesta, että jotenkin en olisi valmis seurustelemaan?
Vaikka olen kyllä haaveillut seurustelemisesta ja monet kerrat ollu pettyny ko oon tajunnu että ihastuminen on ykspuolista. Nykyään en oikeastaan edes haaveile seurustelusta, viime ihastumisestakin on aika kauan. Se oli yks niistä ihastumisista joista ois voinu tulla jotaki, mut eipä tullu. Tietenki tämä voi myös johtua siitä että olen ujo, mutta kun minuun tutustuu vähän paremmin niin se ujous kyllä karisee:D Kyllä mulla miespuolisia kavereita on, oikeastaan enemmän entä tyttöjä.
Ihmettelen todella niitä jotka onnistuu vaihtaan kumppaneitaan viikon välein ja vielä tosiaan löytämään uuden heti perään. Toisaalta välillä tulee semmosia päiviä että haluis olla jonkun kainalossa ja jonku hellittävänä, sillon masentaa kun ei ole ketään sellasta. Toisina päivinä taas ajatuskin siitä että seurustelis ja ois sitoutunu johonki toiseen ihmiseen ahdistaa suunnattomasti. Ja tietenki asiaan vaikuttaa seki että kaverit seurustelee, eli olen ainoa sinkku meän porukassa. Ja niille iskee välillä pakkomielle keksiä mulle joku jätkä...
No nyt mie kadotin punasenlangan tästä selvityksestä...
jos joku sai ees suunnilleen selvää mitä tarkotin niin hyvä:D
Olenko mie jotenki omituinen?
(toivoisin sitte ettei tulis mitään vittuilua...en aivan osannu selittää kaikkea järkevästi...en ole mikään kirjoittajanero :P)
Näin jälkeenpäin ku oon miettiny asiaa niin on tullu mieleen et oonkohan mä jotenki alitajuisesti halunnu pois siitä tilanteesta, että jotenkin en olisi valmis seurustelemaan?
Vaikka olen kyllä haaveillut seurustelemisesta ja monet kerrat ollu pettyny ko oon tajunnu että ihastuminen on ykspuolista. Nykyään en oikeastaan edes haaveile seurustelusta, viime ihastumisestakin on aika kauan. Se oli yks niistä ihastumisista joista ois voinu tulla jotaki, mut eipä tullu. Tietenki tämä voi myös johtua siitä että olen ujo, mutta kun minuun tutustuu vähän paremmin niin se ujous kyllä karisee:D Kyllä mulla miespuolisia kavereita on, oikeastaan enemmän entä tyttöjä.
Ihmettelen todella niitä jotka onnistuu vaihtaan kumppaneitaan viikon välein ja vielä tosiaan löytämään uuden heti perään. Toisaalta välillä tulee semmosia päiviä että haluis olla jonkun kainalossa ja jonku hellittävänä, sillon masentaa kun ei ole ketään sellasta. Toisina päivinä taas ajatuskin siitä että seurustelis ja ois sitoutunu johonki toiseen ihmiseen ahdistaa suunnattomasti. Ja tietenki asiaan vaikuttaa seki että kaverit seurustelee, eli olen ainoa sinkku meän porukassa. Ja niille iskee välillä pakkomielle keksiä mulle joku jätkä...
No nyt mie kadotin punasenlangan tästä selvityksestä...
jos joku sai ees suunnilleen selvää mitä tarkotin niin hyvä:D
Olenko mie jotenki omituinen?
(toivoisin sitte ettei tulis mitään vittuilua...en aivan osannu selittää kaikkea järkevästi...en ole mikään kirjoittajanero :P)
Vastaukset 15
Vanhimmat
Et ole mitenkään omituinen, tai no kaikkihan me jotenkin olemme omituisia mutta...
En ole itsekään mikään kirjoittaja nero eikä tuota kokemusta löydy kovin paljoa mutta se on tullut opittua että kaikki asiat tapahtuvat kun on niihin valmis, en ole itsekään seurustellut koskaan, enkä varsinaisesti kaipaa ketään elämääni/ole tavannut tarpeeksi kiinnostavaa henkilöä kaivatakseni
(Ei mikään kovin hyvä avulias kommentti omasta mielestäni mutta tulipahan nyt jotain laitettua)
kumpaa varten sä oikein elät: itseäsi vai muita ihmisiä varten?
Tuolla tarkoitan sitä, että eiköhän se ole vain pääasia että on sujut itsensä kanssa eikä niinkään se, mitä muut ihmiset mahdollisesti ajattelevat.
En tiedä, miksi kysyit tuon kysymyksen... ehkäpä vain huviksesi? (ilman sen suurempia ponnistuksia yrittää mukautua muiden mukaiseksi)
Mutta se on selvää, että vain SINÄ tiedät sen, oletko outo vai et (emmehän me sinua tunne). Ainakaan kertomasi perusteella et vaikuta yhtään sen omituisemmalta kuin esimerkiksi minä ;)
tuo otsikko nyt tuli sen kummemmin ajattelematta laitettua nuin...en nyt ihan tarkottanu tuota vaan sitä että oonko ainoa joka kamppailee tämmösten asioiden kanssa (tiän että luultavasti en ole:)) ja miten muut tämän "ongelelman" omaavat on ratkoneet sitä tai näin:D
sanon, että se ei edes ole mikään ongelma !
Miksi kaikessa aina täytyisi hätiköidä ja mennä heti muiden mukana? Tuskinpa siinä jää yhtään mistään paitsi, jos ei elä juuri samanlailla kuin omat kaverit...
Puberteetti-ikä on ikä, jolloin ihminen on herkeimmillään. Ihmisella tulee tuolloin tarve etsiä ja löytää vastauksia elämään. Mitä on elämä? Se on sitä mitä teet juuri nyt. Istutpa koneesi edessä etkä tee mitään tai mietit jotain syvällistä, tai juot jugurttia, kaikkea tätä yhdistää se että elämme. Sanonta tai haukkumislause, Hanki elämä, on todella väärin sanottu sillä jokaisella on elämä ja elämme sitä kokoajan, mutta ongelma on millainen on hyvä elämä? Sosiaalinen vai yksinäinen, pohdiskeleva vai eteenpäin elävä, lyhyt vai pitkä? Tästä saadaan se kaikkein syvällinen kysymys esille, se joka on kaikkien huulilla ollut ikuisuuden tässä loputtomassa ihmisten elämänlangassa: Mikä on elämäntarkoitus?
Voidaan miettiä mitä ihminen haluaa elämältään. Rahaa, lapsia, perheen, talon, auton, ruokaa, seksiä, opiskelupaikan, kumppanin, alkoholia.. lista on loputon. Mikä näitä kaikkia sitten yhdistää?
Jokaisella ihmisellä tulee kehitysvaihe, jossa ihminen alkaa tuntemaan outoja, joka tulee ohjailemaan ihmistä. Se voi aiheuttaa iloa, surua, masennusta, jopa itsetuhoa. Se on niin voimakas joka vaikuttaa siihen mitä me nyt teemme ja mitä me haluamme. Se vaikuttaa jokaisella ihmisellä nuoruudesta kuolemaan. Mikä se on? Se on hyvin helppo sana ja helposti päätelty, mutta miten sen pystyy selittämään? Miten selität tunteen jota et voi selittää? Miten se syntyy? Mistä se johtuu? Mistä se on tullut? Siitä lauletaan ja filosoidaan, mutta vastausta ei löydy. Näin syvällinen ja yliluonnollinen asia, mutta silti niin arkinen ja tavallinen? Eikö sen kuuluisi olla elämäntarkoitus? Arkinen, mutta silti mystinen?
Näin itse näen, mutta kaikilla on omat mielipiteensä. Kiitos ajastasi.
Sanoisin että et ole lainkaan omituinen. Ihmettelen, miksi otat asiasta noin paljon paineita?
Tuntuisi loogiselta että jos et ole koskaan seurustellut (olet ns. juossut potentiaalisia suhteita karkuun) niin et ole vielä törmännyt siihen ihmiseen kenen kanssa haluaisit todella seurustella. Se kertoo että olet fiksu tyyppi, et ole jonkun kanssa siksi koska muut olettavat niin jos se pelottaa tai ahdistaa SINUA.
Kun tapaat sellaisen ihmisen kenen kanssa haluat olla, ei sen pitäisi ahdistaa. Silloin ei tarvitse miettiä kauhuissaan että "mitäköhän tästä tulee", vaan yhdessäolo tuntuu oikealta.
Sinuna ottaisin rauhallisesti. Kesä on tulossa ja ihanat miehet lähtevät liikkeelle. Aurinkoa sydämmeen ja tsemppiä.
Ihan hyvin kirjoitettu, paitsi sopisi ehkä paremmin lasten kirjallisuuteen...
Anteeksi. Tuo oli ilkeästi sanottu.
Mutta tekstissäsi otti vain se päähän, kun eivät suurin osa filosofeista pyri teksteissään mitenkään dramatisoimaan! He ajattelevat itse asioita eivätkä panosta "asian hienoon kerrontaan". Sama se, miten asiansa ilmaisee, kunhan se tulee ilmaistuksi.
Tekstisi oli muuten hyvä, ellet olisi yrittänyt joissakin kohdissa liikaa. Se sai tekstiin pinnallisen sävyn.. No joo, olen minäkin nytten pinnallinen, kun toista arvostelen. Sillä... >>Sama se, miten asiansa ilmaisee, kunhan se tulee ilmaistuksi
heistä voinut olla oikeanlainen, mutta sitä ei voida tietää, kun kukaan ei ole saanut mahdollisuutta.
Niin siis... Onko se fiksuutta että palkitsee ennakkoluulonsa?
Onko fiksuutta palkita ennakkoluulojaan? Ihmissuhteista puhuttaessa, se voi olla erittäinkin fiksua. Usko vaan, oikea ihminen tuntuu oikealta.
Öh. Ensimmäisenä en sanonut olla filosofi vaan siellä sanan lopussa on -kö - pääte. Eli en tiedä ollako vai eikö olla.
Toiseksi millaista pinnallisuutta tai yritin liikaa? Olisin todella kiitollinen jos vastaisit tähän.
Kritiikkiä tarvitaan ehdottomasti aina ja ikuisesti, AMEN!
Sitä tarkoitin.
Filosofia on sen sijaan asioiden kuivaa analysointia eikä siihen sisälly ollenkaan kirjoitustyyliä, jolla yritetään miellyttää kaikkia lukijoita.
tekisi mieli tähän jotakin naaman vääntöä kirjoittaa, mutta sitä on tullut kirjoitettua jo ihan tarpeeksi tälläisiin viesteihin. Kun et ole ihan ensimmäinen joka kirjottaa näitä "oonks mä normaali?"-viestejä.
Olet ihan normaali nuori nainen. Ei tarvitse kauaan ihmisiä tuntea, kunnes huomaa että jokainen on jollakin tapaa omituinen. Ei kannata ottaa seurustelusta mitään paineita, vaan alkaa seukkaa sitten kun elämä suo. Olen itse 19 ja en ole seurustellut, koska olen laiska ja en vaan jaksaisi vastata itsestäni millekkään poikakaverille.
Jos tahot poikakaverin vaan koska "tahdon läheisyyttä" tai koska "kavereillakin on" niin hanki joku joka edes vähän kiinnostaa. Jos tahdot todellista rakkautta, niin odota.
Jos poika alkaa ahdistaa, niin tiedät olevasi väärässä seurassa. Sama juttu minulla.
Kyl sä niinku aika outo oot jos kelaat tollasii
Mulla on sama juttu ja olen samanikänenkin...Joskus ihmetyttää että miksi edes haaveilen seurustelusta kun sitten jos tilaisuus olisi edessä karkaan. Taidan kuolla neityenä ja yksinäisenä ellei mua sitten raiskata...
Tuop on ihan normaalia ja mielestäni ihan oikein ettet ainakaan väkisellä yritä keksiä itellesi miestä. Toiset kun on sellasia läheisriippuvaisia ettei osaa viikkoo olla ilma kumppani, ei oo hyvät tulevaisuudennäkymät niillä.
Odota vaan ihan rauhassa, kyllä "se oikea" tulee vielä vastaan. Voi tosiaan olla että et olekaan vielä valmis, kun alitajuisesti? livahdat tilanteesta tai sit se on vaan jännitystä. Seuraavalla kerralla koekile kiinnittää huomiota käyttäytymiseesi ja pysyä coolina ja hoidat homman kotiin.
Se on kyllä kieltämättä ärsyttävää kun kaikki varatut kaverit yrittää väkisellä parittaa jollekin, ne jotenkin kuvittelee et sinkku on onneton tilanteessaan.