Entisestä elämästäni: Pitäiskö minun liittyä
Hindulaisperäiseen uskonto liikkeeseen. Saadakseni selville lisä tietoa aiemmin eletystä
elämästä. Ihmettelen vain mistä tämä yliluonnollinen muistikuva on peräisin. onko
Recarnation todellinen vai joku sattuma, koska tästä aina väitellään
Miksi minä muistan osan
26
1133
Vastaukset
- Qadesha
Eivät hindut ole ainoita jotka pitävät reinkarnaatiota luonnonlakina. Buddhalaisuudestakin se löytyy, ja on olemassa ihmisiä joilla ei ole mitään tekemistä minkään uskontokunnan kanssa ja silti muistavat ed. elämiään (kuten esmes minä).
Kaikki uskonnot silmissäni ovat väistämättä vain likiarvoja todellisuudelle.
Tietysti jos nimenomaan hindulaisuus nappaa sinulle, niin siitä vaan, mutta se ei todellakaan ole ainoa mahdollinen toimintapa heittäytyä hinduksi, jos haluaa saada lisää tietoa.
Kaikille sitä tietoa ei edes lirahdakaan sen enempää kuin mitä on sattunut hieman saamaan tai aavistamaan. Ei vaikka ketä jumalaa parkuisi. ;)- Aikaisempi elämä
Kysyisin vaan onko Suomessa yhtään Pätevää Hypnoosin osaavaa Psyciatric lääkäriä joka uskaltaisi ryhtyä kokeeseen. Tiedän olen ennen
elänyt, Kuitenkin muistikuva karkeaa kuin Filminauha. Haluaisian saadatäyden kuvan kuka minä ole todellisuudessa ollut ja miksi minun karmani vielä jatkuu.
Onko minulla mahdollisuutta saavuttaa Nirvana?
Totuutta etsivä Shahip. Näinhän minulle sanoi
Ceylonilainen Guru. Miksi ? En tiedä?
Ehkä joku tietää. - Anonyymi
Shrila Bhaktivinod Thakur
Durlabha mānava-janma
durlabha manava-janma labhiya samsare
krsna na bhajinu duhkha kahiba kahare? [1]
(1) Ihmiselämä on harvinaisin tilaisuus saavuttaa henkinen täydellisyys. Mutta minulle on jäänyt vain suru, koska minä, jolle tämä suuri mahdollisuus on annettu, menetin sen, koska en koskaan palvonut Jumalaa, Krishnaa! Voi, kenelle kertoisin tämän epäonnen tarinan?
'samsara' 'samsara' kari' michhe gela kala
labha na ha-ila kichhu, ghatila janjala [2]
(2) Elämä toisensa jälkeen on kulunut tässä aineellisessa maailmassa, kaikki aikani on mennyt hukkaan (materialistisen perhe-elämän orjuudessa). En ole saanut yhtään mitään ja olen kokenut vain ongelmia ja huolia.
kisera samsara ei chhayabaji praya
ihate mamata kari vrtha dina yaya [3]
(3) Millainen maailma tämä on? Se on kuin taikurin illuusio (kuin taikalyhdyn esitys, jossa silmieni edessä leikkii lukuisia varjoja ja optisia illuusioita). Koska olen itsekkäästi kiintynyt tällaiseen kangastukseen, pidän tämän maailman ohimeneviä illuusioita ”minulle” ja ”minun” kuuluvina. Näin päivä toisensa jälkeen kuluu turhaan.
e deha patana ha'le ki rabe amara?
keha sukha nahi dibe putra paribara [4]
(4) Mitä minulle jää jäljelle, kun tämä ruumis kaatuu kuolleena maahan? Silloin eivät poikani eivätkä rakkaimmat läheiseni pysty antamaan minulle minkäänlaista onnea.
gardabhera mata ami kari parisrama
kara lagi' eta kari, na ghuchi la bhrama [5]
(5) Teen joka päivä kovasti töitä kuin aasi, ja silti ihmettelen, kenen vuoksi yritän niin kovasti? Olen edelleen niin monien illuusioiden vallassa!
dina yaya michha kaje, nisa nidra-vase
nahi bhavi marana nikate achhe vase [6]
(6) Tuhlaan jokaisen päiväni turhiin ja merkityksettömiin asioihin, ja yöni kuluvat unen vallassa. Enkä ajattele hetkeäkään koko vuorokauden aikana, että kuolema on aina läsnä.
bhala manda khai, heri, pari, chinta-hina
nahi bhavi, e deha chhadiba kona dina [7]
(7) Elän huoletonta elämää: syön, ulkoilen, pukeudun haluamallani tavalla, mutta en ajattele sitä, että jonain päivänä minun on luovuttava tästä kehosta.
deha-geha-kalatradi-chinta avirata
jagichhe hrdaye mora buddhi kari hata [8]
(8) Sydänparkaani piinaavat jatkuvat huolet toimeentulostani ja huolet, jotka johtuvat kehostani, kodistani, vaimostani, sukulaisistani ja julkisista velvollisuuksistani. Nämä huolet aiheuttavat minulle kärsimystä ja tuhoavat järkeni.
haya, haya! nahi bhavi—anitya e saba
jivana vigate kotha rahibe vaibhava? [9]
(9) Voi, voi! Miten valitettavassa tilanteessa olenkaan! Olen uppoutunut näihin ongelmiin ajattelematta, että ne ovat lyhytaikaisia ja katoavat pian unholaan. Mitä aineelliselle omaisuudelleni tapahtuu kuolemani jälkeen?
smasane sarira mama padiya rahibe
vihanga-patanga taya vihara karibe [10]
(10) Kun ruumiini heitetään polttohautausmaalla olevaan kuoppaan, se vain makaa siellä liikkumattomana. Varikset, korppikotkat, muurahaiset ja madot kerääntyvät paikalle ja herkuttelevat sillä!
kukkura srgala saba anandita ha'ye
mahotsava karibe amara deha la'ye [11]
(11) Kulkukoirat ja shakaalit iloitsevat, juhlivat ja herkuttelevat ruumiillani.
ye dehera ei gati, tara anugata
samsara-vaibhava ara bandhu-jana yata [12]
(12) Katsokaa, tämä on tämän aineellisen ruumiin lopullinen kohtalo! Ja hämmästyttävää on, että kaikki maalliset saavutukseni, kotini, perheeni ja ystäväni tulevat kokemaan saman kohtalon!
ataeva maya-moha chhadi buddhimana
nitya-tattva krsna-bhakti karuna sandhana [13]
(13) Siksi rukoilen jokaista järkevää ihmistä: hylätkää kaikki nämä māyān luomat kangastukset ja etsikää puhdasta omistautumista Jumala Krishnalle, sillä se on ainoa ikuinen totuus!
yt
- Muistaja
Tapahtunut vain Hinduilaisuuden elämän puitteissa. Ehkä tämä selittää sen miksi, Juuri
haluni on löytää Muisti Juuria tältä alueelta.
Kentien voisi alitajuntani käsittää tosiakin
Recarnation alueen asioita, Joten avain vain pitäisi löytyä saadakseni kokolukituksen auki.
Ehkä kuko etsintäni on vain tuulen takaa ajoa. Yritän kuitenkin, koska tapahtumien aikajakso on
erittäin pitkä. Ehkä löydän vielä keinon kuinka saan tämän solmun auki- voi kääntyä!
Hinduksi ei voi kääntyä. Hinduksi synnytään. Hindulaisuuden mukaan muunlaiset elämän (muissa uskoissa elävät yms.) ovat vain ilmentymiä yhdestä ja samasta elämästä, elämän kiertokulusta. Jos siis joskus olet ollut hindu, niin tässä toisessa elämässäsi olet jostain syystä jotain muuta (riippuu karmasta, miksi syntyy) ja tarkoituksesi on elää tämä elämä sellaisena kuin olet, niin hyvin kuin pystyt juuri sinä minä nyt olet. Hindun (vaikka muuksi syntyneen) velvollisuus, jotta pääsisi vähitellen pois jälleensyntymisen kiertokulusta, on elää kulloinenkin elämä parhaalla mahdollisella tavalla, eikä yrittää muuttaa sitä muuksi. Vain niin on toivoa syntyä seuraavassa elämässä "parempaan" elämään eli kohdallasi esim. hinduksi jälleen.
- Madhava
voi kääntyä! kirjoitti:
Hinduksi ei voi kääntyä. Hinduksi synnytään. Hindulaisuuden mukaan muunlaiset elämän (muissa uskoissa elävät yms.) ovat vain ilmentymiä yhdestä ja samasta elämästä, elämän kiertokulusta. Jos siis joskus olet ollut hindu, niin tässä toisessa elämässäsi olet jostain syystä jotain muuta (riippuu karmasta, miksi syntyy) ja tarkoituksesi on elää tämä elämä sellaisena kuin olet, niin hyvin kuin pystyt juuri sinä minä nyt olet. Hindun (vaikka muuksi syntyneen) velvollisuus, jotta pääsisi vähitellen pois jälleensyntymisen kiertokulusta, on elää kulloinenkin elämä parhaalla mahdollisella tavalla, eikä yrittää muuttaa sitä muuksi. Vain niin on toivoa syntyä seuraavassa elämässä "parempaan" elämään eli kohdallasi esim. hinduksi jälleen.
Näemmä tästä joskus olen kirjoittanutkin.
http://www.krishnanmaailma.com/index.php?aihe=kysymyksia&kk=all&kysymys=50 - harhaoppisia
Madhava kirjoitti:
Näemmä tästä joskus olen kirjoittanutkin.
http://www.krishnanmaailma.com/index.php?aihe=kysymyksia&kk=all&kysymys=50Hindulaisuuden näkökulmasta krishnalaiset ovat harhaoppisia. Oikea hindulaisuus ei tunne hindulaisuuteen kääntymistä. Hinduksi synnytään.
Saat aivan vapaasti muutakin väittää, mutta hindulainen et ole, etkä siksi tule. - tunnet
Madhava kirjoitti:
Näemmä tästä joskus olen kirjoittanutkin.
http://www.krishnanmaailma.com/index.php?aihe=kysymyksia&kk=all&kysymys=50Jos nyt vähänkin tunnet hindulaisuuden syvintä olemusta ja jälleensyntymisen logiikkaa, niin ymmärrät kai tuon nyt itsekin, että ihminen on sitä miksi on syntynyt, eikä toimi oikein, mikäli yrittää olla jotain muuta. Hindun velvollisuus, jotta jossain vaiheessa pääsisi eroon jälleensyntymisistä, täyttää kulloisenkin elämän hänelle antama paikka mahdollisimman hyvin. Ei siitä pyritä joksikin muuksi. Jos muuta väität, et tunne hindulaisuutta.
Kaikenlaisia lahkoja, kuten vaikka krishna-liike, tai toisia uskontoja voi hindulaisuuden mukaan hyvinkin olla. Niissä ei ole mitään ongelmaa. Ne ovat vain toisia elämänvaiheita. Mutta niissäkin elämissä olet, mikä olet, etkä toimi hyvin yrittämällä olla jotain muuta. Hindua sinusta ei kääntymällä tule, sanoipa sinun uskontosi siitä mitä tahansa.
Ehkä sinun olisi syytä tutustua eri uskointoihin laajalti muidenkin kirjojen avulla kuin vain krishnalaisten "eeposten". Saisit vähän laajemman näkökannan asioihin ja todellista tietämystä hindulaisuudesta. - asianajaja
harhaoppisia kirjoitti:
Hindulaisuuden näkökulmasta krishnalaiset ovat harhaoppisia. Oikea hindulaisuus ei tunne hindulaisuuteen kääntymistä. Hinduksi synnytään.
Saat aivan vapaasti muutakin väittää, mutta hindulainen et ole, etkä siksi tule.Ja asiahan on näin, koska minä niin sanon. Muuta voitte väittää, mutta asian laita ei siitä miksikään muutu.
Mitä sitä suotta kantaani perustelemaan, koska tottahan se on perusteluittakin. - Madhava
tunnet kirjoitti:
Jos nyt vähänkin tunnet hindulaisuuden syvintä olemusta ja jälleensyntymisen logiikkaa, niin ymmärrät kai tuon nyt itsekin, että ihminen on sitä miksi on syntynyt, eikä toimi oikein, mikäli yrittää olla jotain muuta. Hindun velvollisuus, jotta jossain vaiheessa pääsisi eroon jälleensyntymisistä, täyttää kulloisenkin elämän hänelle antama paikka mahdollisimman hyvin. Ei siitä pyritä joksikin muuksi. Jos muuta väität, et tunne hindulaisuutta.
Kaikenlaisia lahkoja, kuten vaikka krishna-liike, tai toisia uskontoja voi hindulaisuuden mukaan hyvinkin olla. Niissä ei ole mitään ongelmaa. Ne ovat vain toisia elämänvaiheita. Mutta niissäkin elämissä olet, mikä olet, etkä toimi hyvin yrittämällä olla jotain muuta. Hindua sinusta ei kääntymällä tule, sanoipa sinun uskontosi siitä mitä tahansa.
Ehkä sinun olisi syytä tutustua eri uskointoihin laajalti muidenkin kirjojen avulla kuin vain krishnalaisten "eeposten". Saisit vähän laajemman näkökannan asioihin ja todellista tietämystä hindulaisuudesta.## Ehkä sinun olisi syytä tutustua eri uskointoihin laajalti muidenkin kirjojen avulla kuin vain krishnalaisten "eeposten". Saisit vähän laajemman näkökannan asioihin ja todellista tietämystä hindulaisuudesta. ##
1. En kuulu Krishna-liikkeeseen.
2. Olen asunut lähemmäs toista vuotta Intiassa "hindujen" keskuudessa.
3. Hindulaisuuden klassiset eeposet sujuvat pitkälti myös alkuperäiskielellä.
Entä itse, mihin perustat näkemyksesi hindulaisuudesta? - suuressa
Madhava kirjoitti:
## Ehkä sinun olisi syytä tutustua eri uskointoihin laajalti muidenkin kirjojen avulla kuin vain krishnalaisten "eeposten". Saisit vähän laajemman näkökannan asioihin ja todellista tietämystä hindulaisuudesta. ##
1. En kuulu Krishna-liikkeeseen.
2. Olen asunut lähemmäs toista vuotta Intiassa "hindujen" keskuudessa.
3. Hindulaisuuden klassiset eeposet sujuvat pitkälti myös alkuperäiskielellä.
Entä itse, mihin perustat näkemyksesi hindulaisuudesta?Ehkäpä sinulta on suuressa lukeneisuudessa jäänyt ymmärtämättä jälleensyntymisen logiikka. Ei se auta, mitä ja miten paljon lukee, jos ei myös ymmärrä. Ja nippeliteidollahan saa näppäröiden sen minkä ehtii, muttei sekään ymmärrykseen vie.
- Madhava
suuressa kirjoitti:
Ehkäpä sinulta on suuressa lukeneisuudessa jäänyt ymmärtämättä jälleensyntymisen logiikka. Ei se auta, mitä ja miten paljon lukee, jos ei myös ymmärrä. Ja nippeliteidollahan saa näppäröiden sen minkä ehtii, muttei sekään ymmärrykseen vie.
Eli et siis ole itse viettänyt aikaa Intiassa, ja puheesi hindulaisuudesta pohjautuvat tosiasiassa sekalaisiin nettisurffailuihisi?
- viettänyt
Madhava kirjoitti:
Eli et siis ole itse viettänyt aikaa Intiassa, ja puheesi hindulaisuudesta pohjautuvat tosiasiassa sekalaisiin nettisurffailuihisi?
Olen viettänyt aikaani Intiassa, tunnen intialaisia ihmisiä ja olen tutustunut asiaan myös kirjojen avulla.
Sinulla taitaa olla yleisestikin tapana vetää vääriä johtopäätöksiä? - Madhava
viettänyt kirjoitti:
Olen viettänyt aikaani Intiassa, tunnen intialaisia ihmisiä ja olen tutustunut asiaan myös kirjojen avulla.
Sinulla taitaa olla yleisestikin tapana vetää vääriä johtopäätöksiä?Kerrotko vähän, missäpäin olet aikaasi viettänyt ja mihin hindulaisuuden suuntauksiin tutustunut?
- näin..
Madhava kirjoitti:
Kerrotko vähän, missäpäin olet aikaasi viettänyt ja mihin hindulaisuuden suuntauksiin tutustunut?
Onko näin, että itse olet "kääntynyt" hindulaisuuteen ja nyt sinun on löydettävä selityksiä sille, miksi niin voisi tehdä.
Kaikellehan voi löytää selityksiä, niin myös vaikkapa kristinuskossa, mutta sehän ei takaa ymmärtämystä uskonnon sanomasta. Ei se löydy ottamalla yksityiskohtia sieltä täältä. Vai mitä? Vaikka onhan hindulaisuus suvaitsevainen uskonto, mm. juuri tuon jälleensyntymisen vuoksi. Ihminen kun ei synny vääräuskoiseksi, vaan vain toisenlaiseksi. - Madhava
näin.. kirjoitti:
Onko näin, että itse olet "kääntynyt" hindulaisuuteen ja nyt sinun on löydettävä selityksiä sille, miksi niin voisi tehdä.
Kaikellehan voi löytää selityksiä, niin myös vaikkapa kristinuskossa, mutta sehän ei takaa ymmärtämystä uskonnon sanomasta. Ei se löydy ottamalla yksityiskohtia sieltä täältä. Vai mitä? Vaikka onhan hindulaisuus suvaitsevainen uskonto, mm. juuri tuon jälleensyntymisen vuoksi. Ihminen kun ei synny vääräuskoiseksi, vaan vain toisenlaiseksi.Sen verran on vuosia vietetty hindulaisuuden polulla, että selitykset on löydetty aikapäivät sitten.
Mutta vastaatko tähän aiempaan kysymykseeni, mihin pohjaat näkemyksesi hindulaisuudesta? - niin..
Madhava kirjoitti:
Sen verran on vuosia vietetty hindulaisuuden polulla, että selitykset on löydetty aikapäivät sitten.
Mutta vastaatko tähän aiempaan kysymykseeni, mihin pohjaat näkemyksesi hindulaisuudesta?Meillä ihmisillä on sellainen taipumus, että tiedonvirrasta uskomme vain sen, mikä tukee omia mielipiteitämme ja haemme niille vahvistusta sivuuttaen toisenlaiset näkökannat. Semmoisia me ollaan, kaikenkarvaiset uskovaiset - ja muka aina oikeassa hienoine teorioinemme. Onneksi tuo hindulaisuus suvaitsee kaikenlaisia, toisin kuin jotkut muut uskonnot.
- Madhava
niin.. kirjoitti:
Meillä ihmisillä on sellainen taipumus, että tiedonvirrasta uskomme vain sen, mikä tukee omia mielipiteitämme ja haemme niille vahvistusta sivuuttaen toisenlaiset näkökannat. Semmoisia me ollaan, kaikenkarvaiset uskovaiset - ja muka aina oikeassa hienoine teorioinemme. Onneksi tuo hindulaisuus suvaitsee kaikenlaisia, toisin kuin jotkut muut uskonnot.
Näinhän tätä itse kukin seuloo. Mutta on kuitenkin huomaavaista vastata, jos kysytään suoraan kysymyksiä, jos keskustelua jatkaa. (Vastailet aika valikoiden, vaikkakin terävästi.)
- odotat
Madhava kirjoitti:
Näinhän tätä itse kukin seuloo. Mutta on kuitenkin huomaavaista vastata, jos kysytään suoraan kysymyksiä, jos keskustelua jatkaa. (Vastailet aika valikoiden, vaikkakin terävästi.)
Miksi sinä odotat, että toimisin tässä sinun säännöilläsi? Minua huvittaa tämä tilanne ja minusta on hauska toimia toisin kuin määrittelet velvollisuudekseni toimia!
- Madhava
odotat kirjoitti:
Miksi sinä odotat, että toimisin tässä sinun säännöilläsi? Minua huvittaa tämä tilanne ja minusta on hauska toimia toisin kuin määrittelet velvollisuudekseni toimia!
## Miksi sinä odotat, että toimisin tässä sinun säännöilläsi? Minua huvittaa tämä tilanne ja minusta on hauska toimia toisin kuin määrittelet velvollisuudekseni toimia! ##
Yleensä on huomaavaista ottaa myös muut huomioon keskustellessaan, sen sijaan että pitää prioriteettinä itsensä hauskuuttamista. Henkilöitä, jotka osallistuvat keskustelupalstoilla huvittaakseen itseään, kutsutaan usein "trolleiksi".
http://en.wikipedia.org/wiki/Internet_troll
Hyvä että sinulla on hauskaa, lopetetaan tämä keskustelu tähän. - säännöt
Madhava kirjoitti:
## Miksi sinä odotat, että toimisin tässä sinun säännöilläsi? Minua huvittaa tämä tilanne ja minusta on hauska toimia toisin kuin määrittelet velvollisuudekseni toimia! ##
Yleensä on huomaavaista ottaa myös muut huomioon keskustellessaan, sen sijaan että pitää prioriteettinä itsensä hauskuuttamista. Henkilöitä, jotka osallistuvat keskustelupalstoilla huvittaakseen itseään, kutsutaan usein "trolleiksi".
http://en.wikipedia.org/wiki/Internet_troll
Hyvä että sinulla on hauskaa, lopetetaan tämä keskustelu tähän.ovat vain sinun omia oletuksiasi. Miten huomaavaista on "vaatia" toisia toimimaan omien normiensa mukaisesti? Miten voi olettaa, että toisen olisi noudatettava jonkin (minkä) tahon laatimia sääntöjä? Mikä on se taho, mikä ne määrittelee? Mitä on kohteliaisuus? Mitä vikaa trolleissa on? Kuka tuonkin on määritellyt, millaisen syyn varjolla on "oikeutettu" osallistumaan keskustelupalstoille.
PS. Itse asiassa kerroin mielipiteenä aivan tosissaan. Mielenkiintoiseksi ja huvittavaksi tämän keskustelun tekee tuollainen kirkasotsainen "oikeaoppisuus", myös muotoseikkojen suhteen. - Madhava
säännöt kirjoitti:
ovat vain sinun omia oletuksiasi. Miten huomaavaista on "vaatia" toisia toimimaan omien normiensa mukaisesti? Miten voi olettaa, että toisen olisi noudatettava jonkin (minkä) tahon laatimia sääntöjä? Mikä on se taho, mikä ne määrittelee? Mitä on kohteliaisuus? Mitä vikaa trolleissa on? Kuka tuonkin on määritellyt, millaisen syyn varjolla on "oikeutettu" osallistumaan keskustelupalstoille.
PS. Itse asiassa kerroin mielipiteenä aivan tosissaan. Mielenkiintoiseksi ja huvittavaksi tämän keskustelun tekee tuollainen kirkasotsainen "oikeaoppisuus", myös muotoseikkojen suhteen.On olemassa yleisesti hyväksytty netiketti, joka edesauttaa internetin ja keskustelupalstojen pysymistä toimivana, *yhteisenä* foorumina. Trollit ovat yleisesti ottaen ei-tervetullut, usein huomionkipeä laji, jonka aiheuttama häiriö on siitä koituvaa hyötyä suurempaa.
Jotta tämäkin palsta pysyisi siistinä, mm. viestit, joiden sisältö on ainoastaan "En kerro, ei kiinnosta" poistetaan. Viestit, joiden pääasiallinen tarkoitus on provosoida muita, viestit jotka eivät mitenkään liity aiheeseen, ja viestit, jotka eivät käytännössä sisällä mitään, poistetaan säännöstään. Poistosta vastaa joko suoraan ylläpito tai kunkin palstan valvoja (jonka tunnistaa nimen perässä olevasta tähdestä). - huomaan..
Madhava kirjoitti:
On olemassa yleisesti hyväksytty netiketti, joka edesauttaa internetin ja keskustelupalstojen pysymistä toimivana, *yhteisenä* foorumina. Trollit ovat yleisesti ottaen ei-tervetullut, usein huomionkipeä laji, jonka aiheuttama häiriö on siitä koituvaa hyötyä suurempaa.
Jotta tämäkin palsta pysyisi siistinä, mm. viestit, joiden sisältö on ainoastaan "En kerro, ei kiinnosta" poistetaan. Viestit, joiden pääasiallinen tarkoitus on provosoida muita, viestit jotka eivät mitenkään liity aiheeseen, ja viestit, jotka eivät käytännössä sisällä mitään, poistetaan säännöstään. Poistosta vastaa joko suoraan ylläpito tai kunkin palstan valvoja (jonka tunnistaa nimen perässä olevasta tähdestä).Huomaan kyllä, että palsta pysyy siistinä. Keskustelut loppuvat yleensä alkuunsa, tai ainakin viimeistään siinä vaiheessa, kun puutut asiaan. Onneksi olkoon! Osaat asiasi.
- väyliä
Madhava kirjoitti:
On olemassa yleisesti hyväksytty netiketti, joka edesauttaa internetin ja keskustelupalstojen pysymistä toimivana, *yhteisenä* foorumina. Trollit ovat yleisesti ottaen ei-tervetullut, usein huomionkipeä laji, jonka aiheuttama häiriö on siitä koituvaa hyötyä suurempaa.
Jotta tämäkin palsta pysyisi siistinä, mm. viestit, joiden sisältö on ainoastaan "En kerro, ei kiinnosta" poistetaan. Viestit, joiden pääasiallinen tarkoitus on provosoida muita, viestit jotka eivät mitenkään liity aiheeseen, ja viestit, jotka eivät käytännössä sisällä mitään, poistetaan säännöstään. Poistosta vastaa joko suoraan ylläpito tai kunkin palstan valvoja (jonka tunnistaa nimen perässä olevasta tähdestä).Luuletko ettei minulla ole muita nettiyhteyksiä käytössä näillä palstoilla keskusteluun? Erehdyt! Ja jos yksikään minun lähettämäni viesti muilta keskustelupalstoilta enää häviää, teen sinusta valituksen. Hillitsehän jo itsesi hyvä mies.
- Anonyymi
suuressa kirjoitti:
Ehkäpä sinulta on suuressa lukeneisuudessa jäänyt ymmärtämättä jälleensyntymisen logiikka. Ei se auta, mitä ja miten paljon lukee, jos ei myös ymmärrä. Ja nippeliteidollahan saa näppäröiden sen minkä ehtii, muttei sekään ymmärrykseen vie.
Śrī Īśopaniṣad
Mantra yksi:
Kaikki tässä maailmankaikkeudessa, olipa se sitten elollista tai elotonta, on Hänen vallassaan ja kuuluu Hänelle. Siksi jokaisen tulisi käyttää vain sitä, mikä on välttämätöntä ja mikä on myönnetty hänen osuudekseen, eikä kajota mihinkään muuhun, ymmärtäen hyvin, kenelle kaikki kuuluu.
yfc
- Madhava
## Luuletko ettei minulla ole muita nettiyhteyksiä käytössä näillä palstoilla keskusteluun? Erehdyt! Ja jos yksikään minun lähettämäni viesti muilta keskustelupalstoilta enää häviää, teen sinusta valituksen. Hillitsehän jo itsesi hyvä mies. ##
En nyt tiedä ihan tarkalleen mitä jutustelet, mutta en minä muilla keskustelupalstoilla vaikuta. Täällä Hindulaisuus-palstalla vaan. Täällä sovelletaan samoja periaatteita jokaiseen postittajaan.
Saat ihan vapaasti tehdä valituksia, jos haluat. Tässä sivu, jolla voit sen tehdä:
http://keskustelu.suomi24.fi/sheriffi/toiminta.chtml
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982