monta pyhää...

...on taas tulossa noita pyhiä ja perheet kokoontuvat yhteen niitä viettämään. Miten te yksinäiset ihmiset olette "junailleet" nää pyhät?
Minua alkaa aina hieman ahdistaa ne ja mieluummin menisin peiton alle piiloon...ja tulisin sieltä pois vasta kun arki koittaa...
231017
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Samoin tunnen yksinäisyyttä. Perhekeskeisyys korostuu juhlapyhien seudussa ja yksinolijat tuntevat itsensä ulkopuolisiksi.
Olen varannut luettavaa, katson TV:tä, kuuntelen musiikkia, ulkoilen, iltaisin otan lasin punaviiniä kuuntelen klassista musiikkia.
Herään uuteen elämään juhlapyhien mentyä ohitse.

Kyllä tämä tästä hoituu Pajunkissa. Hyvää Pääsiäistä kuten myös kullekin säädylle.

Äänestä
  • Olen pienellä eläkkeellä oleva, entinen yksinhuoltaja.
    Yksin saan olla pyhät, ellen sitten kutsu aikuisia lapsia luokseni syömään. Ei aina riitä rahat, jos on joitain laskuja, ei kerta kaikkiaan riitä. Toinen aikuisista lapsistani on perheellinen, avoliitossa, kaksi kertaa on kutsuttu sinnepäin, ovat asuneet yhdessä kahdeksan vuotta. Minun luona syödään yleensä Jouluna, Äitienpäivänä ja Pääsiäisenä. Nyt oli yllättävä hammaslääkäri, kaksi paikkaa putosi å 90 euroa ja muita laskuja, joten kotona ollaan ja yksin.
    En ostanut edes Narsisseja enkä laittanut Raeruohoa....

    Äänestä

  • tipitii kirjoitti:

    Olen pienellä eläkkeellä oleva, entinen yksinhuoltaja.

    ...tipitii...yksin minäkin syön ja rahasta on tiukkaa. Onneks on tuota raitista ilmaa ja koira , joka ulkoiluttaa. Hyvää pääsiäistä kaikille yksinäisille!

    Äänestä

  • tipitii kirjoitti:

    Olen pienellä eläkkeellä oleva, entinen yksinhuoltaja.
    Yksin saan olla pyhät, ellen sitten kutsu aikuisia lapsia luokseni syömään. Ei aina riitä rahat, jos on joitain laskuja, ei kerta kaikkiaan riitä. Toinen aikuisista lapsistani on perheellinen, avoliitossa, kaksi kertaa on kutsuttu sinnepäin, ovat asuneet yhdessä kahdeksan vuotta. Minun luona syödään yleensä Jouluna, Äitienpäivänä ja Pääsiäisenä. Nyt oli yllättävä hammaslääkäri, kaksi paikkaa putosi å 90 euroa ja muita laskuja, joten kotona ollaan ja yksin.
    En ostanut edes Narsisseja enkä laittanut Raeruohoa....

    Aamupäivää, minä marssin pankkiin ja tein lainan, lähden kylpylään hoitoihin ja valmiiseen ruokapöytään.
    Asunto-osaketta vastaan saan lainaa, mitäs tuota säästää käytän pois.
    Itse en ole vanhemmiltani saanut mitään, en edes tukea, ammatilliseen kouluun menoon, saatikka raha-apua. Tein silloin yksinhuoltajana / perheellisenä opintolainaa ja luin ammatin. Eihän se laina kattanut elämistä, kahden lapsen kanssa, hain sitten sossusta lisää kun loppui. Ei harmita, ei hävetä.
    Onnekseni, meittiä on ennestään tuttuja matkassa, eiköhän tuo lupsakkaasti mene.
    Hyvää Pääsiäistä! kaikille.
    En laita kotiin nyt pääsiäistä, turhaa rahan menoa, ostan vaikka lisähoidon niilläkin rahoilla. Olin silti eilen alamaissa, eipä tuo oiotus auta.
    Anteeksi eilinen.

    ...sitä; ei ole mitään anteeksi pyydeltävää; jos on alamaissa niin voi sen sanoa:) Hyvää kylpyläreissua sinulle ja nauti elämästä! Minunkin mieli tekis reissuun, mutta jää se nyt tältä pääsiäiseltä; no katotaan keväämmällä....jos sais jonkun kaveriks sitten!

    Äänestä

Taidan olla arki-ihminen.

Äänestä
  • Vaikka kotini ei ollut uskonnollinen,ei pitkäperjantaina saanut mennä edes ulos,muuta kuin huussiin.Kyllä oli pitkä päivä,kun ulkona olis ollut jos minkälaista purontekoa ja muuta kevätpuuhaa.Kylään ei voinut myöskään mennä missään tapauksessa.Ja toinen pitkä päivä oli joulupäivä,siihen päti samat säännöt,ei saanut tehdä kavereiden kanssa lahjavertailuja.Pajunkissa,Siuta ei liene lohduta,jos kerron,että mie nautinkun saan olla yksin nämä pyhät.Ei tartte ottaa ketään huomioon.Kirjoittele tänne,kyllä täältä löytyy mukaviakin vastailijoita.Mie ajattelen Siuta tänäpäivänä ja kaikkia muitakin yksinäisiä.

    Äänestä

  • mam48 kirjoitti:

    Vaikka kotini ei ollut uskonnollinen,ei pitkäperjantaina saanut mennä edes ulos,muuta kuin huussiin.Kyllä oli pitkä päivä,kun ulkona olis ollut jos minkälaista purontekoa ja muuta kevätpuuhaa.Kylään ei voinut myöskään mennä missään tapauksessa.Ja toinen pitkä päivä oli joulupäivä,siihen päti samat säännöt,ei saanut tehdä kavereiden kanssa lahjavertailuja.Pajunkissa,Siuta ei liene lohduta,jos kerron,että mie nautinkun saan olla yksin nämä pyhät.Ei tartte ottaa ketään huomioon.Kirjoittele tänne,kyllä täältä löytyy mukaviakin vastailijoita.Mie ajattelen Siuta tänäpäivänä ja kaikkia muitakin yksinäisiä.

    voi kiitos sinulle kauniista ajatuksista! Kylläpä lämmitti mieltä!
    Melkein kaikille "meidän ikäisille" lienee tuo pitkäperjantai todella pitkä....................
    Joskushan edes radiossa ei saanut soittaa mitään ns. kevyttä musiikkia ja kylään ei tietenkään menty!

    Äänestä

  • pajunkissa kirjoitti:

    olethan jo Siekii heränny.Koitin pitää tuosta perinteestä kiinni omien lasten(4)kanssa,mutta ei ollut miulla äitini kaltaisia hermoja.Ulos pöllyytin,mutta vierailukielto on pätenyt.Siitäköhän lienee johtuu,etten millään halunnut nuorisoni kanssa edes mökille tänään.Kyllä ennenvanhaan(sillo ku kaikki oli paljo paremmi)oli ihan hyviä perinteitä,joita vois vieläkin toteuttaa.Oliko Siun lapsuuves minkälaisia,niitä ku on eripuolella Suomee erilaisia.

    Muistan pääsiäisestä lapsuudessani olleen ilon aiheen, kun pappa teki keinut ulos meille lapsille pitkänäperjantaina. Oli muuten pääsiäisen kohokohta ja sitten sitä keinuttiin koko kevään aika.

    Yksin minäkin näitä pyhiä viettelen, pitkät on matkat kyläillä tai tulla kyläilemään lähipiirin luokse. Joskus ottaa päähän tämä noljottaminen kun ikää tulee aina vaan lisää ja ei ole enää niin matkustushaluinen.

    Äänestä

  • mam48 kirjoitti:

    olethan jo Siekii heränny.Koitin pitää tuosta perinteestä kiinni omien lasten(4)kanssa,mutta ei ollut miulla äitini kaltaisia hermoja.Ulos pöllyytin,mutta vierailukielto on pätenyt.Siitäköhän lienee johtuu,etten millään halunnut nuorisoni kanssa edes mökille tänään.Kyllä ennenvanhaan(sillo ku kaikki oli paljo paremmi)oli ihan hyviä perinteitä,joita vois vieläkin toteuttaa.Oliko Siun lapsuuves minkälaisia,niitä ku on eripuolella Suomee erilaisia.

    ...minä heräilin jo viiden aikoihin; ei se nukuta enää tällä iällä!
    Minä en muista meillä olleen mitään erikoisempia pääsiäisperinteitä. Sitä kotona tehtyä mämmiä oli ja kai kananmunia....meitä oli monta lasta ja perhe köyhä...ei sitä rahaa kai riittänyt oikein "hömpötyksiin". No yks perinne tais olla; isä oli aina humalassa juhlapyhinä!

    Äänestä

  • mam48 kirjoitti:

    Vaikka kotini ei ollut uskonnollinen,ei pitkäperjantaina saanut mennä edes ulos,muuta kuin huussiin.Kyllä oli pitkä päivä,kun ulkona olis ollut jos minkälaista purontekoa ja muuta kevätpuuhaa.Kylään ei voinut myöskään mennä missään tapauksessa.Ja toinen pitkä päivä oli joulupäivä,siihen päti samat säännöt,ei saanut tehdä kavereiden kanssa lahjavertailuja.Pajunkissa,Siuta ei liene lohduta,jos kerron,että mie nautinkun saan olla yksin nämä pyhät.Ei tartte ottaa ketään huomioon.Kirjoittele tänne,kyllä täältä löytyy mukaviakin vastailijoita.Mie ajattelen Siuta tänäpäivänä ja kaikkia muitakin yksinäisiä.

    Samantapaiset muistot on minullakin juhlapyhistä. Äiti oli kyllä uskonnollinen, vanhalestadiolaisesta kodista, lapsuudessa kotona sitä ei kylläkään huomannut. Pitkäperjantaina ei saanut mennä minnekään, samoin joulupäivänä piti kärvistellä sisällä.
    Onhan ajat muutenkin muuttuneet, eipä siitä niin monia vuosia ole, kuin linja-autot eivät kulkeneet pitkäperjantai aamuna eikä joulupäivän aamuna, samoin kioskit avasivat vasta kello 18 jälkeen.
    Nyt on R-kioski auki jo aamusta, TV lähettää samoja ohjelmia kuin tavallisena perjantaina jne.
    Ulkona on kyllä oikein pitkäperjantain sää, tuuli vihmoo ja vettä sataa.
    Olen yksin, mutta en kärsi siitä. Kävin kirjastossa eilen, lukemista riittää pyhiksi, telkkaristakin tulee ihan katsottavaa ohjelmaa. Tulimme juuri koiran kanssa lenkiltä, keitän kupin kahvia ja katson aamulla nauhoitetun Kyläsairaalan. Huomenna käyn mieheni haudalla, pääsiäispäivänä menen tyttären luokse syömään, kokataan yhdessä ja leikin lastenlasten kanssa.
    Tänään pitää vielä soittaa kälylle ja Helsinkiläiselle ystävättärelle ja toivottaa hyviä pyhiä. Kyllä se tästä menee, ensimmäinen pääsiäinen yksin ilman rakasta miestäni.

    Äänestä

  • pajunkissa kirjoitti:

    ...minä heräilin jo viiden aikoihin; ei se nukuta enää tällä iällä!
    Minä en muista meillä olleen mitään erikoisempia pääsiäisperinteitä. Sitä kotona tehtyä mämmiä oli ja kai kananmunia....meitä oli monta lasta ja perhe köyhä...ei sitä rahaa kai riittänyt oikein "hömpötyksiin". No yks perinne tais olla; isä oli aina humalassa juhlapyhinä!

    Taitaa olla aika monella tuommonen perinne muistissa.Toivottavasti voit jo naurahtaa "perinteellesi"Muisto tietysti muuttuu,sillä et oliko kyse ilo-vai rähinäviinasta.Köyhiä oltiin meilläkin,enkä muista mitään suklaata silloin saaneeni,puhumattakaan munanmuotoista,olikohan sillo edes olemassa.Jos virpomapalkaks sai hedelmän oli se suurta juhlaa.Yleensähän sitä sai jotain pullaa,no hyvää sekin oli.Hei ollaankohan me vielä tarpeeks"vanhoja",kun ei oikein muista lapsuusajan juttuja.

    Vähän niinkuin lohdukkeeksi kaikille meille pääsiäistä yksin viettäville, juuri äsken kävi luonani lady joka viettää juhlaa aviosiippansa kanssa.

    Arvatkaas mitä, ukkelilla kossuputeluksia, änkyrävaihe päällä, lady ei kestä kuunnella sitä jäkätystä koko päivää, odoteltiin meillä että nukahtaa tai sammuu kuin saunalamppu. Sammuihan se ryökäle ja lady jäi kotiin. Tulee uudelleen jos turhanpäiväinen jäkätys jatkuu. Että näin on siinä pätinäkunnassa pääsiäsihommat menossa. Miksi 60 ukoista eläkkeellä ollessa voi tulla tällaisia jäkätyskoneita?

    Vaikka tässä yksinelämistä tulee joskus valiteltua, on se hyvä puoli ettei tarvitse ja ole tarvinnut moista kuunnella ja sietää.

    Siispä iloitkaamme, sillä Pääsiäispäivä on ilon juhla, mitä suuremman munan saat sitä enempi on iloa ja sitä kestää 50 päivää pääsiäisen jälkeen! ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ1

    Äänestä

Pitkä päivä ollaan saatu iltaan.Haluan tässä rauhaisaa yötä kaikille toivottaa,tavataan huomenna.

Äänestä
  • ...pajunkissa taas toivottelee huommenia! Niin vain saatiin se pitkäperjantaikin pulkkaan..............nyt on uusipäivä/arkipäivä
    Ulkona on mitä karmein ilma; räntää sataa! Ei siis keväästä tietookaan..........kun vielä ne kaksi pyhäpäivää selvittelen, niin sitten taas koittaa ihana arki! Mukavaa päivää kaikille!

    Äänestä

  • pajunkissa kirjoitti:

    ...pajunkissa taas toivottelee huommenia! Niin vain saatiin se pitkäperjantaikin pulkkaan..............nyt on uusipäivä/arkipäivä

    Aikaisin nukkumaan, aikaisin ylös!
    Joko keitit aamukahvit?

    Etelä-Suomessa päivä alkaa kirkkaasti. Pilvenhattaroilla on punaiset reunukset. Mittari näyttää 2.
    Lumet sulivat pois parissa päivässä. Nyt saamme odottaa luonnon heräämistä varmaan pari viikkoa.

    Hauskaa Pääsiäistä.

    Äänestä

  • pajunkissa kirjoitti:

    ...pajunkissa taas toivottelee huommenia! Niin vain saatiin se pitkäperjantaikin pulkkaan..............nyt on uusipäivä/arkipäivä
    Ulkona on mitä karmein ilma; räntää sataa! Ei siis keväästä tietookaan..........kun vielä ne kaksi pyhäpäivää selvittelen, niin sitten taas koittaa ihana arki! Mukavaa päivää kaikille!

    ja Siulle Pajunkissa.Meilpäin ei sada,mut ei paistakkaan.Eilen oli jo tosi lämmin ja piha paljastui,sinne pitäs mennä vähän siistimään.Oottelen tässä kaupan aukeemista,pitäs mennä ensivisiitille pojan mökille.Ajattelin tehdä "kukkakimpun "vihanneksista.Krillitikkuihin pujottelen,siihen ko laittaa vielä pikkupussin suolaa ja tulitikut ja kietasee päivän lehteen(ilmestyyköhän tänään)on selviytymispaketti valmis.Kyllä on totta,että ilma vaikuttaa mielialaan,ainakin miul.Minkälaista päivää Sie pajunkissa ja kaik muut ootte suunnitelleet?

    Äänestä

  • pajunkissa kirjoitti:

    ...pajunkissa taas toivottelee huommenia! Niin vain saatiin se pitkäperjantaikin pulkkaan..............nyt on uusipäivä/arkipäivä
    Ulkona on mitä karmein ilma; räntää sataa! Ei siis keväästä tietookaan..........kun vielä ne kaksi pyhäpäivää selvittelen, niin sitten taas koittaa ihana arki! Mukavaa päivää kaikille!

    ja kaikki muutkin aamuvirkut.Jokos räntäsade on helpottanut teidän sunnalla Pajunkissa?Pitäis mennä tuonne ulos hommiin,mutta ei tänäänkään arvaa,kun naapurin mamma viime vuonna mainitsi,että oikeinko sitä pyhäpäivänäkin pihaa pitää rapsuttaa.Täytyy keksiä jotain muuta,ettei hänen pyhärauha häiriinny ja sehän on myös hyvä tekosyy,jos ei huvittaisi ulos mennä.Miten Te muut "pyhitätte"lepopäivän?

    ...huommenta sinullekin; johan olet aikainen herääjä. Minä kans jo koiraa lenkitin ja aamuteet ryyppäsin tuossa....
    Minä en oikein noista pyhistä tiedä, kun en ole näihin seurakuntiin kuulunut:) Samoin ne menee niin pyhät kuin arjetkin! Ja sitä omaa pihaa ei minulla ole mitä rapsutella.............rapsuttelen vain tuota koiraa! Nyt ei muuten sada mitään; taitaa tulla oikein hieno ilma täksi päiväksi. Mukavaa päivää kaikille!

    keikahtanut nämä unihommatkin päälaelleen.Olin nuorempana niin aamu-uninen,että oli tosi vaikeeta herätä töihin.Nyt kun yksin olen ja sais vedellä hirsiä vaikka puolillepäivin ei nukuta.Empä ole seurakuntiin kuulunut minäkään,mutta naapurin mamma sai kuitenkin vähän nolon olon minulle,kun nuhteli pyhätyön tekemisestä,sillä kun ei ole kuulema siunausta.Sinulla on koira.No hänen kanssaan tulee lenkkeiltyä,on pakko lähtee,vaikka ei huvittais,ei voi sanoa,että en viiti,pidättele.

    pajunkissa ja kaikki immeiset.

    Äänestä

Nuorena olin pyhat mieluimmin paprutehtaalla remontissa.
Paasiaisen koin hyvin ahdistavana. Lisaksi vanhempani riitelivat koko ajan. Ja aikaahan oli!

Nykyaan pakenemme suomalaista, ruumiille lemuavaa paasiaista tanne Espanjaan. On varia ja iloa vaikka en kirkkoon kuulukkaan enka usko muutenkaan.
Emme ole yksistaan vaan kaksistaaan. Penskat Suomessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pajunkissa kirjoitti:

...on taas tulossa noita pyhiä ja perheet kokoontuvat yhteen niitä viettämään. Miten te yksinäiset ihmiset olette "junailleet" nää pyhät?
Minua alkaa aina hieman ahdistaa ne ja mieluummin menisin peiton alle piiloon...ja tulisin sieltä pois vasta kun arki koittaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu