Käyttörahat

No nyt pitäisi alkaa suunnitella budjettia ensi kesän Sunny Beachin reissua varten. Olemme nelihenkinen perhe (lapset 6- ja 12-vuotiaat), vietämme 2 viikon loman huoneistohotellissa. Emme ole ostaneet mitään ruokailuja etukäteen, vaan syömme ulkona ravintoloissa kaikki ateriamme. Tarkoitus olisi käydä ainakin Nessebarissa ja mahdollisesti Burgasissa (mahdollisesti jollain järjestetyllä retkellä). Iltaisin emme tietysti lasten takia voi käydä bilettämässä, joten rahat hupenevat lasten hauskuutukseen ja tietysti omaankin virkistäytymiseen päiväsaikaan. Jos olette olleet nelihenkisen perheen kanssa Sunny Beachilla lomailemassa esim. viime kesänä, paljonko kului rahaa ja olitteko viikon vai kaksi? Olisiko jotain kivoja menovinkkejä, siis sellaisia, joihin voi mennä lasten kanssa? Olen ymmärtänyt, ettei Visa/Mastercard/Eurocard käy kovinkaan monessa paikassa, onko näin? Vaihdoitteko koko lomakassan levoiksi jo Suomessa?
71840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oltiin viime kesänä perheen kanssa Sunny Beachilla.
Siellä on hieno vesipuisto jossa kyllä kannattaa käydä.Linja-auto vie pääkadulta sinne ja takaisin.
Lapsille on pitkin katua kaikkea kivaa karuselleista sähköautoihin ja pieniin huvilaitteisiin. Pomppulinna maksoi muistaakseni 4 levaa 15 min.Hinnathan on voineet nousta.

Äänestä

taas potaskaa, Visa käy ja miksi ei kävisi. Taas näitä sauna juttuja, niitä riittää.

Äänestä
  • korteilla voi nostaa, mutta harvassa paikassa maksaa, eikä kannatakaan.
    bulgaria on yksi euroopan pahimmista huijareitten maista, kaiken kopiointi rehottaa.
    ei tarvitse hermoilla, kun maksaa rahalla ja käyttää kortteja vain rahannostoon ja katsoo olkansa taakse silloinkin.
    ja kortin pitää pääsääntöisesti tallelokerossa.

    Äänestä

  • visa electronit kirjoitti:

    korteilla voi nostaa, mutta harvassa paikassa maksaa, eikä kannatakaan.
    bulgaria on yksi euroopan pahimmista huijareitten maista, kaiken kopiointi rehottaa.
    ei tarvitse hermoilla, kun maksaa rahalla ja käyttää kortteja vain rahannostoon ja katsoo olkansa taakse silloinkin.
    ja kortin pitää pääsääntöisesti tallelokerossa.

    turvallisia ylipäänsä ottaen, yhtä turvallisia tai turvattomia kuin muuallakin etelä-euroopassa tai maailmalla yleensä.
    kun maksaa käteisellä, ei tarvitse miettiä tuleeko laskuja kotiin vielä puolen vuoden päästä matkasta ja mistä päin maailmaa....
    ja kuinka suuria....

    Äänestä

No, nämä vastaukset vissiin eksyivät pikkasen aiheesta :) Itse olisin myös kiinnostunut siitä paljonko nelihenkinen perhe tarvitsee sitä käyttövaraa millä maksaa....Koska muuten olette lähdössä ja mihin hotelliin?? (Meillä on silloin 11-vuotias ja 7-vuotias mukana ja majoitumme Elite 3:een)!

Äänestä
  • Me lähdetään 25.7. ja hotelli on Elite II.

    Äänestä

Oltiin viikko toissakesänä Bulgaria ja viime kesä Romaniassa kaksi viikkoa.
Kallein ateria mitä syötiin oli 60 €.
eturuuat,pääruoka, jälkiruoka ja viinit aikuisille
Siis kaikille neljälle yhteensä.
Limsa aika kallista ravintolassa ja pieni pullo.
Mutta täytyy sanoa että rahaa kyllä menee vaikka onkin edullista. Lasten aktiviteetit ei kovin halpoja esim banaanivene ajelut.
Sellainen 150-200 € budjetti /päivä pitää olla vähintään. Riippuu mitä ostaa vaatteita ym tuliaisia.
Raha on kevyttä kuljettaa sinne että takaisin.
Parempi niin kuin että loppuu kesken.
Ja kannattaa katsella mistä ostaa oluita ja juomavettä esimerkiksi.
Suht suuria heittoja. Ja turistialue kalliinpi kuin ympäristö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MMM kirjoitti:

No nyt pitäisi alkaa suunnitella budjettia ensi kesän Sunny Beachin reissua varten. Olemme nelihenkinen perhe (lapset 6- ja 12-vuotiaat), vietämme 2 viikon loman huoneistohotellissa. Emme ole ostaneet mitään ruokailuja etukäteen, vaan syömme ulkona ravintoloissa kaikki ateriamme. Tarkoitus olisi käydä ainakin Nessebarissa ja mahdollisesti Burgasissa (mahdollisesti jollain järjestetyllä retkellä). Iltaisin emme tietysti lasten takia voi käydä bilettämässä, joten rahat hupenevat lasten hauskuutukseen ja tietysti omaankin virkistäytymiseen päiväsaikaan. Jos olette olleet nelihenkisen perheen kanssa Sunny Beachilla lomailemassa esim. viime kesänä, paljonko kului rahaa ja olitteko viikon vai kaksi? Olisiko jotain kivoja menovinkkejä, siis sellaisia, joihin voi mennä lasten kanssa? Olen ymmärtänyt, ettei Visa/Mastercard/Eurocard käy kovinkaan monessa paikassa, onko näin? Vaihdoitteko koko lomakassan levoiksi jo Suomessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu