Ken rikken tähden hylkää ihmiset
pienimmänkin, pian nähdä saa:
ei yhtään elinkumppania jää.
On seurallisuus anteeksi antoa.
/Robert Frost
Miten te koette todellisen ystävyyden ?
pienimmänkin, pian nähdä saa:
ei yhtään elinkumppania jää.
On seurallisuus anteeksi antoa.
/Robert Frost
Miten te koette todellisen ystävyyden ?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sain herätteen tämä ketjun avaamiseen kun luin vanhaa Harry ja Bonato Overstreetin "Ihmissuhteemme" kirjaa ja siellä tuota mietelmää jäin lukemaan ja miettimään.
Tein taas kerran spontaanisti ja kirjoitin jatkaen palstan tutkimista vasta sitten....
on samanlaista kuin rakkaus, silloin kun sitä vähiten ansaitsee, sitä eniten tarvitsee.
olen miettinyt onko minulla todellisia ystäviä ollenkaan. Tuttavia on pilvin pimein. On joitakin juttuja, että olen pettynyt koska olen luullut että minulla on tosi ystävä, mutta olen saanut pettyä. Tämä ystävä ei ollutkaan rehellinen minua kohtaan.
Todellinen ystävyys kestää vuosien tuomat erot . Ei tarvitse koskaan vakuutteluja olemassaolostaan . Vaikka kuinka pitkän ajan kuluttua tapaa aina silti tuntuu että juttua voi jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin . Todellinen ystävä ei voi loukata niin lopullisesti että ystävyyssuhde siihen katkeaa . Muuten se ei ollut todellista ystävyyttä .
edellämainittua ystävyyttä. Ystävä yli 20vuoden takaa, ulkomailla asuu(suomalainen kyllä). Joskus yhteydenpidossa väliä kuukausia. Äsken sain kirjeen, hän on sairaalassa bipolaarihäiriön vuoksi(ennen sanottiin kai maanis-depress.).Vapisevasti tekstatulla kirjeellä on uskomaton arvo. Hän siellä kaukana, sairautensa armoilla muistaa minua. Muutkin todelliset, harvat ystäväni ovat kovia kokeneita. Voin olla varma etteivät he petä luottamustani.Yhteydessä ollaan aika harvoin, kirjeitä, viestejä jos on jotain akuuttia. Tavattu ei olla vuosikausiin.Em. ystävän olen nähnyt 9 vuotta sitten viimeksi.Näitä lähellä olevia kutsuisin hyviksi tuttaviksi.
Vanhemmiten kaiken tahti hidastuu..ja ystäviä kai pitäisi olla se arkunkantajien määrä. No taidanpa tuhkauttaa..sitten.
Hauras se ystävyys voi olla,(jos sitä nyt olikaan)oikein on.
olen tullut siihen tulokseen elämäni aikana, että parhaimmat ystävät olen löytänyt miehistä. Naiset ovat kateita toisilleen, siitä ei päästä mihinkään, naiset ovat valmiita mustamaalaamaan ja puhumaan väheksyvästi heti kun selkänsä kääntää. Se on sitä todellista kateutta.
Nainen saa miehestä ystävän, joka ei kerro heti kavereilleen, mitä naisen suusta kuuli, sillä ei ole miesten tapa puhua niistä asioista. Jos olisi halua, ei ole kiinnostuneita kuulijoita. Sitäpaitsi nainen voi kertoa miehelle vaikka mitä salaisuuksia, itkeä omaa mahdottomuuttaan ja surkeuttaan ja pelkojaan ja nöyryytyksiä ja hylätyksi tulemisia ... mies kuuntelee tyynenä, ehkä slittää päätä, mutta sanat menevät toisesta korvasta ulos. Miehelle voi uskoutua, mies ei sitä ymmärrä samalla tavoin, ei ehkä ollenkaan. Jos nainen paljastaa sisimpäänsä pitkään, mies vain kyllästyy, kun puhuu ja puhuu eikä lainkaan rupea riisumaan aktia varten ...
Jotenkin tuntui siltä.
Todellista ystävää ei ole olemassa. Haaveita on monessa rinnassa, kaikki turhaa haihattelua.
Todellinen ystävä ei koskaan petä luottamusta, ei vehkeile selän takana vaan on aina avoin, jaksaa kannustaa, rohkaista, lohduttaa, on kiinnostunut toisesta ja pitää arvokkaana kaikkia ajatuksia, jotka toinen lausuu mielipiteinään. Miettikää nyt hyvät ihmiset - ei tällaista ole.
onko teiltä, hyvät ystävät, unohtunut se perustotuus, että ystäviä saa olemalla itse ystävä? Ja vielä sellainen, joka myös täyttää ne vaatimukset, joita asetatte toisille.
Olen yrittänyt ystäväksi monta kertaa, paljon en ole vastapuolelta vaatinut, itse olen antanut niin paljon kuin olen pystynyt, kunnes olen saanut todeta olevani tarpeeton. Minulla ei ole ollut annettavaksi enempää, mitä olisi tarvittu. Lisäksi, paljon siitä, mitä olen omista tunteista kertonut, on tämän ystäväksi kuvittelemani henkilön lähipiirin tietoon levinnyt ja aseeksi minua vastaan. Heikkouteni laajasti tiedoksi on levitetty.
On käytetty itkumuurina ja hädässä turvauduttu, mutta sitten taas ei olekaan tarvittu niin on kaikki heikkoudet kaivettu esiin. Uskotellaan kai itselle, että niin se on ja "ystävän" saa unohtaa. ;((
ajattelisin, että ystävyyden etsimisen kautta pyrimme löytämään jotain pysyvää
se on kuin "seitti", joka yhdistää meitä menneeseen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen
ystävyyttä voisin verrata kangastukseen,,,
tavoittelemme sitä, luulemme löytäneemme,,erehdymme
ja aika usein petymme
ja prosessiin tietenkin kuuluu valintoja, joista yksi on autiomaa johon eksymme
Oiken ystävän kyllä tuntee. Itselle kyllä kävi niin, että ystävyys leimattiin seksillä.
"Ei miehen ja naisen välillä VOI olla pelkkää ystävyyttä".
Oli pakko lopettaa.
miten vakuuttua, kummankin osapuolen intresseistä
voiko pyyteetöntä ystävyyttä olla?