FLAMENCO AUTENTICO
Flamencon historia on yhtä vanha kuin maailman kertomukset. El Cid, Gilgameshin laulu, Kalevala ja flamenco ovat syntyneet samalla tavoin isältä pojalle, äidiltä tyttärelle.
Ensimmäinen flamencoa käsittelevä lehtiartikkeli ilmestyi 1835 madridilaisessa sanomalehdessä. Sen kirjoittaja, samoin kuin lähes kaikki flamencotutkijat, ovat ulkopuolisia. Flamencotaiteilijat itse keskittyvät vain oman taiteensa esittämiseen toisilleen, sukulaisilleen, tai kuten viimeisen kahden sadan vuoden ajan myös maksusta yleisölle.
Edellämainituista syistä johtuen kirjoitettuun historiaan voidaan suhtautua hieman varauksella.
Sävelten kirjo
Flamencomusiikki on saanut vaikutteita lukemattomista eri kulttuureista.
Kolme vuosituhatta sitten Etelä-Espanjaan saapuneet foinikialaiset toivat mukanaan assyrialaisperäisen kansanmusiikin ja tanssin. Antiikin kreikkalaiset jättivät oman leimansa, samoin visigoottien liturgialaulut.
Flamencon suurin vaikuttaja oli kuienkin mauriaika 711 -1492. Silloin Espanjaan saapui Intiasta suuri määrä mustalaisia tuoden mukanaan hinduperäisiä lauluja ja tansseja. Samaan aikaan flamencon syntysijoilla Andalusiassa vaikutti persialainen muusikko Ziryabin, berberikulttuuri, muslimien rukouskutsut, juutalaisten synagogalaulut sekä vanhat andalusialaiset kansanlaulut ja tanssit. Näistä rakennustarpeista alkoi pikkuhiljaa muodostua flamenco. Alunperin se oli pelkästään laulu, jossa esiintyjät, pääasiassa mustalaiset, kertoivat improvisoiden tunteistaan lähinnä suku-ja perhejuhlissa.
Flamenco
Pelkästään nimen alkuperän tulkitsijoita on lähes yhtä monta kuin flamencohistorian kirjoittajia.
Espanjankieliset sanat" arte flamenco" tarkoittavat flaamilaista taidetta. Jotkut tutkijat uskovat flamenco-sanan syntyneen flaamilaissotien aikana, jolloin flaamimaakunnista virtasi paljon vaikutteita Espanjaan. Saman aikaisesti Pyreneiden yli tuli myös Intiasta aikoinaan lähteneitä mustalaisia.
Toinen teoreetikko uskoo arabiankielisen sanojen" fe-lah-menku""vuorille paennut maalainen"-olevan flamenco-sanan todellinen isä. Vuorille paennut maalainen tässä tapauksessa lienee tarkoittanut katolisen hirmuvallan aikana lainsuojattomina paenneita mustalaisia.
Myös espanjankielisellä sanalla" flama"uskotaan olevan jotain tekemistä flamencosanan kanssa. Flama tarkoittaa liekkiä, ja mustalaisten lauluissa ja tanssissa on samaa kuumaa ylevyyttä kuin tulenliekissä.
Alunperin flamenco oli köyhän kansan, mustalaisten, omaa musiikkia. 1800-luvulla sille alkoi siunaantua rikkaita mesenaatteja. Heille esitettiin pääasiassa flamencon kevyttä puolta -laulu soi ja viini virtasi. Musiikin vakavampi puoli säästettiin juhlien jatkoille, asiantuntevalle yleisölle eli useimmiten sukulaisille ja alan toisille taitajille.
Andalusian mustalaisten värikkyys ja mielenkiintoisuus teki heistä pian ulkomaailmalle espanjalaisuuden edustajia. Tuohon väärinkäsitykseen edelleen perustuu flamencon pitäminen yleisespanjalaisena taidemuotona.
Flamenco ja mustalaiset
Intiasta 800-ja 1000-lukujen välissä kohti länttä vaeltaneet mustalaiset tulivat Espanjaan kahta eri reittiä.
Osa vaeltajista ylitti Pyreneiden vuoriston ja jäi lähinnä Pohjois-ja Keski-Espanjaan.
Toinen, maurienkin aikoinaan käyttämä reitti kulki Pohjois-Afrikan kautta, Gibraltarin salmen kohdalta Etelä-Espanjaan, Andalusiaan.
Vieraat otettiin tervetulleina vastaan. He olivat suosittuja viihdyttäjiä ja ennustajia. Heitä arvostettiin myös seppinä, hevosenkasvattajina sekä karjan ja tavaroiden kauppiaina. Itsenäiset elinkeinot tarjosivat mustalaisille mahdollisuuden liikkuvaan elämäntapaan ja samalla oman kulttuurinsa levittämiseen. Flamenco alkoi muotoutua.
Maurivaltion viimeisen linnakkeen kukisuttua 1492 alkoi Espanjassa katolinen hirmuvalta inkvisitioineen. Se tuntui vapaamielisen mauriajan jälkeen mustaakin mustemmalta. Mustalaisten kiertelevä elämäntapa ja kansallispuvut kiellettiin. Rangaistukset vaihtelivat kaleeriorjuudesta kuolemantuomioon.
Suurin osa mustalaisista asettui asumaan Andalusian suurkaupunkeihin omiin kauunginosiinsa, jotka ovat yhä olemassa. Tällaisia ovat muun muassa Sevillan Triana, Cadizin Santa Maria ja Granadan Sacromonte.
Moni sortokauden aikainen flamencolalu kuvastaa hyvin sitä tuskaa ja ahdinkoa jota mustalaiset kokivat pimeällä keskiajalla." Pyysin vettä, mutta sitä ei minulle annettu. Menin kadulle ja ryhdyin varastamaan. Valkolaiset lamppuineen ja lyhtyineen seisoivat kadunkulmissa ja huusivat: tappakaa se, se on mustalainen."
Ankarat lait kumottiin vasta Kaarle III:n toimesta 1783 ja mustalaisille sallittiin jälleen oikeus vaeltavaan elämänmuotoon ja haluamiinsa ammatteihin.
Andalusian mustalaiset muodostivat ja muodostavat edelleen suuria sukuyhteisöjä, joiden sisällä flamencokulttuuri elää voimakkaasti. Näistä suvuista ovat lähtöisin lähes kaikki tunnetuimmat flamencotaiteilijat, samoin historian maineikkaimmat härkätaistelijat.
Cante (laulu)
Espanjankielinen sana laululle on canto, flaencolaululle cante. Tyylilajeja on yli 50 ja niistä vanhimpia ei enää nykyään kuule esitettävän. Tyylien tunnistamista helpottavat oikeastaan vain rytmilajit.
Perusrytmejä on neljä ja kaikki muut ovat niiden variaatioita. Mustalais-ja perusflamencolauluja ovat tonas, sigueras, soleas ja tangos.
Yleisenä jaotuksena voidaan pitää musiikin luonnetta. Keveimmät laulut tunnetaan nimellä "chicos", vakavimmat nimillä "jondos" tai "grandes".
Flamencolaulu on improvisointia. Suuret mestarit voivat sanoittaa laulua esiintyessään.
1800-luvun puoleenväliin saakka flamencolaulut keskittyivät pääasiassa Sevilla - Ronda - Cadiz - välisen kolmion alueella asuvien mustalaisten keskuuteen. Näillä lauluilla on lähes pyhä luonne, eikä niistä ole koskaan tullut sisäpiiriä lukuunottamatta kovin suosittuja.
Andalusian muissa osissa soi toisenlainen musiikki kuten kevyemmät sevillanat, fandangot ja trilleriat. Nämä edelleenkin suositut laulut olivat kaiken kansan musiikkia ja kenen hyvänsä esitettävissä.
Flamencon ensimmäinen kulta-aika
Flamencon kulta-aika koitti 1800-luvun puolessa välissä, jolloin flamencoa alettiin esittää myös julkisesti, maksua vastaan. Perustettiin Café cantante -paikkoja, oman aikansa varieteekahviloita.
Ensimmäinen Café cantante avattiin Calle Lombardon varrella Sevillassa 1842 . Myöhemmin ne levisivät kahteentoista Andalusian suurkaupunkiin.
Esiintyjille työ oli rankkaa. Se alkoi iltakahdeksalta ja päättyi seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan. Tuolle välille mahtui neljä esitystä sekä privaattiesitykset kabineteissa. Palkka ei päätä huimannut -se oli 10 pesetaa eli nykyrahassa 36 penniä työrupeamalta. Juomarahat tulivat tietenkin palkan päälle.
Kerrotaan eräästä aikansa tanssijasuuruudesta, mustalaisnaisesta La Maccaronasta, joka sai yhdestä esityksestä rikkaalta karjaparonilta peräti 5000 pesetaa tippinä. Tanssi sai jäädä ja La Maccarona alkoi viettää lokoi-sia lepopäiviä tämän melkoisen omaisuuden turvin.
Rankka työ aiheutti sen että paitsi asiakkaat, myös esiintyjät nauttivat runsaasti alkoholia työjaksonsa aikana. Esiintyjät joutuivat hyvin usein maksamaan juomansa itse. Café cantanten pito oli tuottavaa puuhaa.
Luonnollisesti oman aikansa superjulkkikset, härkätaistelijat, tulivat näihin kahviloihin onnistuneiden taisteluiden jälkeen. He tulivat näyttäytymään mahdolliselle uudelle yleisölle ja samalla kiittämään vanhoja faneja, mutta myös rentoutumaan, katsomaan ohjelmaa ja tapaamaan sukulaisia -olihan monella heistä sukulaisia esiintyjien joukossa.
Café cantante-aikakauden laulajista mainitaan yksi ylitse muiden. Silverio Franconetti (1829-1889)oli Sevillassa mustalaisäidin ja italialaisisän jälkeläisenä syntynyt flamencolaulaja , joka osoitti aikalaisilleen että muutkin kuin puhdasveriset mustalaiset pystyvät tulkitsemaan hyvin cante gitania eli mustalaislaulua. Silverio omisti myös Café Silverion, jossa hän tajusi antaa esiintymismahdollisuuden vanhoille kähiseville ukoille, sielustaan flamencoa tulkitseville.
Toinen merkittävä laulaja hieman myöhemmältä ajalta oli Manuel Ortega (1909-1973), Sevillassa suureen mustalaissukuun syntynyt mustalaislaulujen tulkitsija. Ortegan suku on tyyppiesimerkki flamencohärkätaistelusuvuista -kummankin taiteen edustajia löytyy.
Ortega alkoi 1940-luvun lopulla kiertää maailmaa yhdessä tanssijatar Lola Floresin kanssa. Kaksikolla oli myrskyisä rakkaussuhde, joka oli oman aikansa etusivujen täytettä ja heistä tehtiin useampia elokuvia. Julkisuus ja loistavat taiteelliset lahjat olivat erinomainen apu flamencon matkalla maailmanmaineeseen.
Alunperin flamencolaulua säestettiin rytmisin kättentaputuksin, sormin, kannustavin huudoin ja lyömällä paljain jaloin lattiaan. Café cantantet toivat julkisuuteen kaksi vähemmän tunnettua osaa flamencosta, säestävän kitaran ja tanssin.
Kitara astuu estradille
Maurit toivat aikoinaan Espanjaan sitran, soittimen jolla he säestivät omia laulujaan. Siitä alkoi vähitellen muodostua klassinen kitara, arabiaksi gitar.
Pitkän ajan ja monen vaiheen jälkeen klassisesta kitarasta muotoutui flamencokitara. Alussa sen tehtävä oli puhtaasti säestävä, mutta Café cantante-aikakaudella kitara alkoi saada myös sooloilevampia rooleja.
Perinteisen klassisen kitaran kansi ja pohja olivat ruusupuuta, joka tuontitavarana oli kallista. Köyhillä mustalaisilla ei ollut varaa kalliisiin soittimiin. Pohjien ja kansien materiaalina alettiin käyttää espanjalaista sypressiä, jolla oli ruusupuuhun verrattuna muutama erikoisominaisuus. Sypressiä pystyttiin hiomaan huomattavasti ohuemmaksi pelkäämättä sen halkeamista. Näin kitarasta tuli kevyt ja se sai ominaisen sointinsa, klassista kitaraa terävämmän ja kirkkaamman.
Viimeisen kahden vuosisadan ajan kitaran merkitys flamencossa on kasvanut huomattavasti. Yleisö pitää kitaristeista ja yhä useammin he ovat pääroolissa ohittaen tanssijat ja jopa laulajat. Nykyajan kitaristeista tunnetuin on Paco de Lucia (Francisco Sanches Gomez)Algecirasissa, Gibraltarin kupeessa syntynyt taituri. Paco aloitti flamencokitaristina mutta on myöhemmin lisännyt soittoonsa vaikutteita jazzista ja latinalaisen maailman musiikista.
1900-luvun loppupuoli oli murrosaikaa flamencokitaran maailmassa. Muutkin kuin Paco de Lucia ovat huomanneet instrumenttinsa käyttömahdollisuudet muissakin musiikin lajeissa.
Baile tanssi
Hyvin usein flamenco mielletään pelkästään tanssiksi, jolla on kaksi välttämätöntä kiviriippaa, kitara ja laulu.
Tanssi on kuitenkin viimeinen flamencoon tullut osa. Se ei perinteisesti ole myöskään ollut yhtä arvostettu kuin laulu ja kitara. Ulkopuolisille se on kuitenkin näkyvin ja samalla helpoimmin tajuttava osa flamencoa. Tanssijoita on nostettu suuriksi tähdiksi ja heidän mukanaan flamencon kansainvälinen arvostus on myös noussut.
Flamencotanssi on saanut vaikutteita monista eri kulttuureista. Suurin vaikutus tuli mustalaisten mukana Intiasta. Flamencotanssijan kädenliikkeet muistuttavat hyvin paljon intialaista mundraa . Pohjois-Intiasta peräisin oleva kathak -tanssi on hyvin samanlainen flamencon kanssa. Myös assyrialaisten, maurien berberien, juutalaisten ja vanhojen andalusialaisten kansantanssien merkitys on nähtävissä flamencossa.
Tanssissa on hyvin paljon yhtäläisyyksiä primitiivikulttuurien riittien kanssa. Suvun jäsenet istuvat piirissä, jonka keskellä tanssija liikkuu. Ympärillä istuvat osallistuvat kannustavin huudoin ja rytmisin kättentaputuksin tanssiin. Tanssija ja ympyrä hakee henkistä yhteyttä ja syntyy eräänlainen transsitila. Tämäntyyppisiin tilaisuuksiin ulkopuolisilla ei ole asiaa. Maksullisissa esityksissä, joita alettiin esittää Café cantante-aikakaudella, tanssijoita oli ryhmässä useampia. Tätä kutsutaan flamencobaletiksi, flamencoteatteriksi tai näyttämöteoksiksi. Se on myös nykyisten flamencoesityksien pohja.
Kenraali Francon hallituskausi oli paitsi espanjalaisille, myös flamencolle kriittistä aikaa. Maa sulkeutui ulkopuolisilta ja kuitenkin samanaikaisesti yritettiin kahmia mahdollisimman paljon turistivaluuttaa. Myyntivalttina pelkkä aurinko ei riittänyt, turistit tahtoivat myös ohjelmaa.
Ennenkuin flamenco oli turistisiistiä, siitä piti karsia pois kaikki synkkä ja ikävä. Esiintyjätkin valittiin pääasiassa ulkonäön perusteella. Kasvavan turismin myötä eri puolille Espanjaa alkoi syntyä myös niinkutsuttuja Tablao -paikkoja, joita voisi verrata Café cantanteihin. Ensimmäinen Tablao avattiin Madridissa 1950.
Turistiajan Tablaoiden ja Café cantantejen ero oli paitsi aika myös ohjelmien taso -Tablaoissa kun alkuperäisyys ei välttämättä ollut valttia. Francon ajasta huolimatta Espanjasta on nykyäänkin mahdollista löytää tasokasta flamencoa -tasotonta huomattavasti enemmän.
Flamencon eri tuulet
Paitsi rytmiensä puolesta, flamenco jakautuu myös alueellisesti. Vanhin tyyleistä tulee siis Cadiz-Sevilla-Ronda-kolmiosta. Mauriajan oppineiden, ajattelijoiden ja korkeakoulujen Cordobasta tulee filosofinen flamenco.
Jylhien vuorten ympäröimästä Granadasta tulee yksi erikoisuus, jota ei löydy muualta, zambra . Sillä on pitkä mauriajalle ulottuva historia ja se kertoo musiikin ja tanssin avulla mustalaishäistä. Kolme rytmistä osaa, alborea, cachuca ja mosca kertovat symbolisesti häiden kolme vaihetta. Granadassa mustalaisten kar-nevaaleja kutsutaan myös nimellä zambra.
Andalusian itäosan, Levanten flamenco on saanut vaikutteita paikallisesta kaivosteollisuudesta. Laulujen sanat ovat usein yhteiskuntakriittisiä. Ne kertovat synkin sanoin kaivosmiehistä jotka raatavat pitkää päivää täyttääkseen kaivoksen omistajan taskut, jotta hän voi pitää huvilansa lukuisat suihkulähteet toiminnassa.
Jokainen alueellinen tyylisuunta ja koulukunta pitää itseään oikeutetusti "sen ainoan oikean" tyylin edustajana. Keskinäinen kateus kukkii. Ulkopuolisen on helppo tyytyä toteamaan kaikkien tyylien olevan hyväksyttävissä ja yhtä alkuperäisiä.
Federico Carcia Lorca
Andalusian kansallisrunoilijana pidetyllä Lorcalla oli kiinteä suhde flamencoon. Hän osasi parhaiten kuvata flamencotaitajien pyrkimystä löytää taiteensa henki, "duende".
"Ulkoisen ilmentymän etsintä johtaa harhaan. Duen-den etsimiseksi ei ole karttaa eikä oikotietä. On vain tieto siitä, että se polttaa kuin lasinen voide, uuvuttaa, torjuu kaiken sievän, opitun geometrian murskaten kaikki tyylit.
Etelä-Espanjan suuret taiteilijat, mustalaiset ja muut flamencotaiteilijat tietävät hyvin että ei ole olemassa tunnetta ilman hengen läsnäoloa", kirjoittaa Lorca.
Lorca osaa myös varoittaa huijareista, jotka saattavat näyttää hyvin aidoilta niin flamencossa kuin muissakin taiteissa. "Kun katsot tarkemmin, etkä anna samankaltaisuuden sumentaa silmiäsi, vaihdokas paljastuu ja livahtaa tiehensä varastetut vaatteet kainalossaan."
Flamencon voima
Säilyäkseen elinvoimaisena flamencon on ollut pakko uusiutua läpi historiansa. Alunperin pelkästään sisäpiirien, käytännössä muutamien suurten mustalaissukujen kulttuurina sillä oli pelkona kadota Espanjan kulttuurikartalta.
Toisaalta, kuten vanhat flamencotaitajat sanovat, "vain virtaava vesi on raikasta, seisova mädäntyy" . Omalla tavallaan asian kiteyttää tämänhetken ehkä tunnetuin flamencolaulaja, uudistusten kannattaja Enrique Morente. "Minulle on tärkeintä olla Enrique Morente, ei jonkun joskus kuolleen laulajan unohtumaton muisto."
Flamenco on aina yhtä hyvä kuin jokainen esitys erikseen. Tulkinnat ovat persoonallisia, kahta samanlaista ei tule. Flamencoa on vaikea istuttaa mihinkään raameihin.
Tietty sitoutuminen perinteeseen, juominen yhteisestä lähteestä on tärkeä lähtökohta. Viime vuosituhannen loppu kuitenkin osoitti, että flamencon uudistumisen aika on jälleen käsillä. Paco de Lucia antoi oman lähtösointunsa kitaran takaa, laulun puolella kuuluvin muutoksen suunnan näyttäjä on ollut Enrique Morente ja tanssijoista voidaan mainita esimerkiksi Anton Ruiz Solera, Carmen Cortes ja Belen Maya.
Flamencon toinen kulta-aika
Flamencon suosio maailmalla on kasvanut räjähdysmäisesti. Carlos Sauran elokuvat 1980-luvulla olivat suosiolle eräänlainen lähtölaukaus. Syystä voidaan puhua flamencon toisesta "kultaisesta kaudesta" . Ensimmäinen oli 1800-luvun puolivälissä, kun Café cantantet perustettiin ja flamenco astui ensimmäistä kertaa suuren yleisön nähtäväksi ja kuultavaksi.
Jotkut katsovat tätä uuden ajan kultakautta pitkin nenänvarttaan; liikaa uusia ajatuksia, kunnioitus traditioita kohtaan katoaa. Uudistusten puolustajat pitävät nykyistä flamencomuotia kuitenkin onnenpotkuna. Se tietää lisää yleisöä, uusia tekijöitä, elinvoimaa ja taloudellista tukea.
Suomessakin flamencon suosio on kasvanut huimasti. Flamencoyhdistyksiä on kymmeniä ja harrastajat lasketaan tuhansissa.
Flamencon historia on yhtä vanha kuin maailman kertomukset. El Cid, Gilgameshin laulu, Kalevala ja flamenco ovat syntyneet samalla tavoin isältä pojalle, äidiltä tyttärelle.
Ensimmäinen flamencoa käsittelevä lehtiartikkeli ilmestyi 1835 madridilaisessa sanomalehdessä. Sen kirjoittaja, samoin kuin lähes kaikki flamencotutkijat, ovat ulkopuolisia. Flamencotaiteilijat itse keskittyvät vain oman taiteensa esittämiseen toisilleen, sukulaisilleen, tai kuten viimeisen kahden sadan vuoden ajan myös maksusta yleisölle.
Edellämainituista syistä johtuen kirjoitettuun historiaan voidaan suhtautua hieman varauksella.
Sävelten kirjo
Flamencomusiikki on saanut vaikutteita lukemattomista eri kulttuureista.
Kolme vuosituhatta sitten Etelä-Espanjaan saapuneet foinikialaiset toivat mukanaan assyrialaisperäisen kansanmusiikin ja tanssin. Antiikin kreikkalaiset jättivät oman leimansa, samoin visigoottien liturgialaulut.
Flamencon suurin vaikuttaja oli kuienkin mauriaika 711 -1492. Silloin Espanjaan saapui Intiasta suuri määrä mustalaisia tuoden mukanaan hinduperäisiä lauluja ja tansseja. Samaan aikaan flamencon syntysijoilla Andalusiassa vaikutti persialainen muusikko Ziryabin, berberikulttuuri, muslimien rukouskutsut, juutalaisten synagogalaulut sekä vanhat andalusialaiset kansanlaulut ja tanssit. Näistä rakennustarpeista alkoi pikkuhiljaa muodostua flamenco. Alunperin se oli pelkästään laulu, jossa esiintyjät, pääasiassa mustalaiset, kertoivat improvisoiden tunteistaan lähinnä suku-ja perhejuhlissa.
Flamenco
Pelkästään nimen alkuperän tulkitsijoita on lähes yhtä monta kuin flamencohistorian kirjoittajia.
Espanjankieliset sanat" arte flamenco" tarkoittavat flaamilaista taidetta. Jotkut tutkijat uskovat flamenco-sanan syntyneen flaamilaissotien aikana, jolloin flaamimaakunnista virtasi paljon vaikutteita Espanjaan. Saman aikaisesti Pyreneiden yli tuli myös Intiasta aikoinaan lähteneitä mustalaisia.
Toinen teoreetikko uskoo arabiankielisen sanojen" fe-lah-menku""vuorille paennut maalainen"-olevan flamenco-sanan todellinen isä. Vuorille paennut maalainen tässä tapauksessa lienee tarkoittanut katolisen hirmuvallan aikana lainsuojattomina paenneita mustalaisia.
Myös espanjankielisellä sanalla" flama"uskotaan olevan jotain tekemistä flamencosanan kanssa. Flama tarkoittaa liekkiä, ja mustalaisten lauluissa ja tanssissa on samaa kuumaa ylevyyttä kuin tulenliekissä.
Alunperin flamenco oli köyhän kansan, mustalaisten, omaa musiikkia. 1800-luvulla sille alkoi siunaantua rikkaita mesenaatteja. Heille esitettiin pääasiassa flamencon kevyttä puolta -laulu soi ja viini virtasi. Musiikin vakavampi puoli säästettiin juhlien jatkoille, asiantuntevalle yleisölle eli useimmiten sukulaisille ja alan toisille taitajille.
Andalusian mustalaisten värikkyys ja mielenkiintoisuus teki heistä pian ulkomaailmalle espanjalaisuuden edustajia. Tuohon väärinkäsitykseen edelleen perustuu flamencon pitäminen yleisespanjalaisena taidemuotona.
Flamenco ja mustalaiset
Intiasta 800-ja 1000-lukujen välissä kohti länttä vaeltaneet mustalaiset tulivat Espanjaan kahta eri reittiä.
Osa vaeltajista ylitti Pyreneiden vuoriston ja jäi lähinnä Pohjois-ja Keski-Espanjaan.
Toinen, maurienkin aikoinaan käyttämä reitti kulki Pohjois-Afrikan kautta, Gibraltarin salmen kohdalta Etelä-Espanjaan, Andalusiaan.
Vieraat otettiin tervetulleina vastaan. He olivat suosittuja viihdyttäjiä ja ennustajia. Heitä arvostettiin myös seppinä, hevosenkasvattajina sekä karjan ja tavaroiden kauppiaina. Itsenäiset elinkeinot tarjosivat mustalaisille mahdollisuuden liikkuvaan elämäntapaan ja samalla oman kulttuurinsa levittämiseen. Flamenco alkoi muotoutua.
Maurivaltion viimeisen linnakkeen kukisuttua 1492 alkoi Espanjassa katolinen hirmuvalta inkvisitioineen. Se tuntui vapaamielisen mauriajan jälkeen mustaakin mustemmalta. Mustalaisten kiertelevä elämäntapa ja kansallispuvut kiellettiin. Rangaistukset vaihtelivat kaleeriorjuudesta kuolemantuomioon.
Suurin osa mustalaisista asettui asumaan Andalusian suurkaupunkeihin omiin kauunginosiinsa, jotka ovat yhä olemassa. Tällaisia ovat muun muassa Sevillan Triana, Cadizin Santa Maria ja Granadan Sacromonte.
Moni sortokauden aikainen flamencolalu kuvastaa hyvin sitä tuskaa ja ahdinkoa jota mustalaiset kokivat pimeällä keskiajalla." Pyysin vettä, mutta sitä ei minulle annettu. Menin kadulle ja ryhdyin varastamaan. Valkolaiset lamppuineen ja lyhtyineen seisoivat kadunkulmissa ja huusivat: tappakaa se, se on mustalainen."
Ankarat lait kumottiin vasta Kaarle III:n toimesta 1783 ja mustalaisille sallittiin jälleen oikeus vaeltavaan elämänmuotoon ja haluamiinsa ammatteihin.
Andalusian mustalaiset muodostivat ja muodostavat edelleen suuria sukuyhteisöjä, joiden sisällä flamencokulttuuri elää voimakkaasti. Näistä suvuista ovat lähtöisin lähes kaikki tunnetuimmat flamencotaiteilijat, samoin historian maineikkaimmat härkätaistelijat.
Cante (laulu)
Espanjankielinen sana laululle on canto, flaencolaululle cante. Tyylilajeja on yli 50 ja niistä vanhimpia ei enää nykyään kuule esitettävän. Tyylien tunnistamista helpottavat oikeastaan vain rytmilajit.
Perusrytmejä on neljä ja kaikki muut ovat niiden variaatioita. Mustalais-ja perusflamencolauluja ovat tonas, sigueras, soleas ja tangos.
Yleisenä jaotuksena voidaan pitää musiikin luonnetta. Keveimmät laulut tunnetaan nimellä "chicos", vakavimmat nimillä "jondos" tai "grandes".
Flamencolaulu on improvisointia. Suuret mestarit voivat sanoittaa laulua esiintyessään.
1800-luvun puoleenväliin saakka flamencolaulut keskittyivät pääasiassa Sevilla - Ronda - Cadiz - välisen kolmion alueella asuvien mustalaisten keskuuteen. Näillä lauluilla on lähes pyhä luonne, eikä niistä ole koskaan tullut sisäpiiriä lukuunottamatta kovin suosittuja.
Andalusian muissa osissa soi toisenlainen musiikki kuten kevyemmät sevillanat, fandangot ja trilleriat. Nämä edelleenkin suositut laulut olivat kaiken kansan musiikkia ja kenen hyvänsä esitettävissä.
Flamencon ensimmäinen kulta-aika
Flamencon kulta-aika koitti 1800-luvun puolessa välissä, jolloin flamencoa alettiin esittää myös julkisesti, maksua vastaan. Perustettiin Café cantante -paikkoja, oman aikansa varieteekahviloita.
Ensimmäinen Café cantante avattiin Calle Lombardon varrella Sevillassa 1842 . Myöhemmin ne levisivät kahteentoista Andalusian suurkaupunkiin.
Esiintyjille työ oli rankkaa. Se alkoi iltakahdeksalta ja päättyi seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan. Tuolle välille mahtui neljä esitystä sekä privaattiesitykset kabineteissa. Palkka ei päätä huimannut -se oli 10 pesetaa eli nykyrahassa 36 penniä työrupeamalta. Juomarahat tulivat tietenkin palkan päälle.
Kerrotaan eräästä aikansa tanssijasuuruudesta, mustalaisnaisesta La Maccaronasta, joka sai yhdestä esityksestä rikkaalta karjaparonilta peräti 5000 pesetaa tippinä. Tanssi sai jäädä ja La Maccarona alkoi viettää lokoi-sia lepopäiviä tämän melkoisen omaisuuden turvin.
Rankka työ aiheutti sen että paitsi asiakkaat, myös esiintyjät nauttivat runsaasti alkoholia työjaksonsa aikana. Esiintyjät joutuivat hyvin usein maksamaan juomansa itse. Café cantanten pito oli tuottavaa puuhaa.
Luonnollisesti oman aikansa superjulkkikset, härkätaistelijat, tulivat näihin kahviloihin onnistuneiden taisteluiden jälkeen. He tulivat näyttäytymään mahdolliselle uudelle yleisölle ja samalla kiittämään vanhoja faneja, mutta myös rentoutumaan, katsomaan ohjelmaa ja tapaamaan sukulaisia -olihan monella heistä sukulaisia esiintyjien joukossa.
Café cantante-aikakauden laulajista mainitaan yksi ylitse muiden. Silverio Franconetti (1829-1889)oli Sevillassa mustalaisäidin ja italialaisisän jälkeläisenä syntynyt flamencolaulaja , joka osoitti aikalaisilleen että muutkin kuin puhdasveriset mustalaiset pystyvät tulkitsemaan hyvin cante gitania eli mustalaislaulua. Silverio omisti myös Café Silverion, jossa hän tajusi antaa esiintymismahdollisuuden vanhoille kähiseville ukoille, sielustaan flamencoa tulkitseville.
Toinen merkittävä laulaja hieman myöhemmältä ajalta oli Manuel Ortega (1909-1973), Sevillassa suureen mustalaissukuun syntynyt mustalaislaulujen tulkitsija. Ortegan suku on tyyppiesimerkki flamencohärkätaistelusuvuista -kummankin taiteen edustajia löytyy.
Ortega alkoi 1940-luvun lopulla kiertää maailmaa yhdessä tanssijatar Lola Floresin kanssa. Kaksikolla oli myrskyisä rakkaussuhde, joka oli oman aikansa etusivujen täytettä ja heistä tehtiin useampia elokuvia. Julkisuus ja loistavat taiteelliset lahjat olivat erinomainen apu flamencon matkalla maailmanmaineeseen.
Alunperin flamencolaulua säestettiin rytmisin kättentaputuksin, sormin, kannustavin huudoin ja lyömällä paljain jaloin lattiaan. Café cantantet toivat julkisuuteen kaksi vähemmän tunnettua osaa flamencosta, säestävän kitaran ja tanssin.
Kitara astuu estradille
Maurit toivat aikoinaan Espanjaan sitran, soittimen jolla he säestivät omia laulujaan. Siitä alkoi vähitellen muodostua klassinen kitara, arabiaksi gitar.
Pitkän ajan ja monen vaiheen jälkeen klassisesta kitarasta muotoutui flamencokitara. Alussa sen tehtävä oli puhtaasti säestävä, mutta Café cantante-aikakaudella kitara alkoi saada myös sooloilevampia rooleja.
Perinteisen klassisen kitaran kansi ja pohja olivat ruusupuuta, joka tuontitavarana oli kallista. Köyhillä mustalaisilla ei ollut varaa kalliisiin soittimiin. Pohjien ja kansien materiaalina alettiin käyttää espanjalaista sypressiä, jolla oli ruusupuuhun verrattuna muutama erikoisominaisuus. Sypressiä pystyttiin hiomaan huomattavasti ohuemmaksi pelkäämättä sen halkeamista. Näin kitarasta tuli kevyt ja se sai ominaisen sointinsa, klassista kitaraa terävämmän ja kirkkaamman.
Viimeisen kahden vuosisadan ajan kitaran merkitys flamencossa on kasvanut huomattavasti. Yleisö pitää kitaristeista ja yhä useammin he ovat pääroolissa ohittaen tanssijat ja jopa laulajat. Nykyajan kitaristeista tunnetuin on Paco de Lucia (Francisco Sanches Gomez)Algecirasissa, Gibraltarin kupeessa syntynyt taituri. Paco aloitti flamencokitaristina mutta on myöhemmin lisännyt soittoonsa vaikutteita jazzista ja latinalaisen maailman musiikista.
1900-luvun loppupuoli oli murrosaikaa flamencokitaran maailmassa. Muutkin kuin Paco de Lucia ovat huomanneet instrumenttinsa käyttömahdollisuudet muissakin musiikin lajeissa.
Baile tanssi
Hyvin usein flamenco mielletään pelkästään tanssiksi, jolla on kaksi välttämätöntä kiviriippaa, kitara ja laulu.
Tanssi on kuitenkin viimeinen flamencoon tullut osa. Se ei perinteisesti ole myöskään ollut yhtä arvostettu kuin laulu ja kitara. Ulkopuolisille se on kuitenkin näkyvin ja samalla helpoimmin tajuttava osa flamencoa. Tanssijoita on nostettu suuriksi tähdiksi ja heidän mukanaan flamencon kansainvälinen arvostus on myös noussut.
Flamencotanssi on saanut vaikutteita monista eri kulttuureista. Suurin vaikutus tuli mustalaisten mukana Intiasta. Flamencotanssijan kädenliikkeet muistuttavat hyvin paljon intialaista mundraa . Pohjois-Intiasta peräisin oleva kathak -tanssi on hyvin samanlainen flamencon kanssa. Myös assyrialaisten, maurien berberien, juutalaisten ja vanhojen andalusialaisten kansantanssien merkitys on nähtävissä flamencossa.
Tanssissa on hyvin paljon yhtäläisyyksiä primitiivikulttuurien riittien kanssa. Suvun jäsenet istuvat piirissä, jonka keskellä tanssija liikkuu. Ympärillä istuvat osallistuvat kannustavin huudoin ja rytmisin kättentaputuksin tanssiin. Tanssija ja ympyrä hakee henkistä yhteyttä ja syntyy eräänlainen transsitila. Tämäntyyppisiin tilaisuuksiin ulkopuolisilla ei ole asiaa. Maksullisissa esityksissä, joita alettiin esittää Café cantante-aikakaudella, tanssijoita oli ryhmässä useampia. Tätä kutsutaan flamencobaletiksi, flamencoteatteriksi tai näyttämöteoksiksi. Se on myös nykyisten flamencoesityksien pohja.
Kenraali Francon hallituskausi oli paitsi espanjalaisille, myös flamencolle kriittistä aikaa. Maa sulkeutui ulkopuolisilta ja kuitenkin samanaikaisesti yritettiin kahmia mahdollisimman paljon turistivaluuttaa. Myyntivalttina pelkkä aurinko ei riittänyt, turistit tahtoivat myös ohjelmaa.
Ennenkuin flamenco oli turistisiistiä, siitä piti karsia pois kaikki synkkä ja ikävä. Esiintyjätkin valittiin pääasiassa ulkonäön perusteella. Kasvavan turismin myötä eri puolille Espanjaa alkoi syntyä myös niinkutsuttuja Tablao -paikkoja, joita voisi verrata Café cantanteihin. Ensimmäinen Tablao avattiin Madridissa 1950.
Turistiajan Tablaoiden ja Café cantantejen ero oli paitsi aika myös ohjelmien taso -Tablaoissa kun alkuperäisyys ei välttämättä ollut valttia. Francon ajasta huolimatta Espanjasta on nykyäänkin mahdollista löytää tasokasta flamencoa -tasotonta huomattavasti enemmän.
Flamencon eri tuulet
Paitsi rytmiensä puolesta, flamenco jakautuu myös alueellisesti. Vanhin tyyleistä tulee siis Cadiz-Sevilla-Ronda-kolmiosta. Mauriajan oppineiden, ajattelijoiden ja korkeakoulujen Cordobasta tulee filosofinen flamenco.
Jylhien vuorten ympäröimästä Granadasta tulee yksi erikoisuus, jota ei löydy muualta, zambra . Sillä on pitkä mauriajalle ulottuva historia ja se kertoo musiikin ja tanssin avulla mustalaishäistä. Kolme rytmistä osaa, alborea, cachuca ja mosca kertovat symbolisesti häiden kolme vaihetta. Granadassa mustalaisten kar-nevaaleja kutsutaan myös nimellä zambra.
Andalusian itäosan, Levanten flamenco on saanut vaikutteita paikallisesta kaivosteollisuudesta. Laulujen sanat ovat usein yhteiskuntakriittisiä. Ne kertovat synkin sanoin kaivosmiehistä jotka raatavat pitkää päivää täyttääkseen kaivoksen omistajan taskut, jotta hän voi pitää huvilansa lukuisat suihkulähteet toiminnassa.
Jokainen alueellinen tyylisuunta ja koulukunta pitää itseään oikeutetusti "sen ainoan oikean" tyylin edustajana. Keskinäinen kateus kukkii. Ulkopuolisen on helppo tyytyä toteamaan kaikkien tyylien olevan hyväksyttävissä ja yhtä alkuperäisiä.
Federico Carcia Lorca
Andalusian kansallisrunoilijana pidetyllä Lorcalla oli kiinteä suhde flamencoon. Hän osasi parhaiten kuvata flamencotaitajien pyrkimystä löytää taiteensa henki, "duende".
"Ulkoisen ilmentymän etsintä johtaa harhaan. Duen-den etsimiseksi ei ole karttaa eikä oikotietä. On vain tieto siitä, että se polttaa kuin lasinen voide, uuvuttaa, torjuu kaiken sievän, opitun geometrian murskaten kaikki tyylit.
Etelä-Espanjan suuret taiteilijat, mustalaiset ja muut flamencotaiteilijat tietävät hyvin että ei ole olemassa tunnetta ilman hengen läsnäoloa", kirjoittaa Lorca.
Lorca osaa myös varoittaa huijareista, jotka saattavat näyttää hyvin aidoilta niin flamencossa kuin muissakin taiteissa. "Kun katsot tarkemmin, etkä anna samankaltaisuuden sumentaa silmiäsi, vaihdokas paljastuu ja livahtaa tiehensä varastetut vaatteet kainalossaan."
Flamencon voima
Säilyäkseen elinvoimaisena flamencon on ollut pakko uusiutua läpi historiansa. Alunperin pelkästään sisäpiirien, käytännössä muutamien suurten mustalaissukujen kulttuurina sillä oli pelkona kadota Espanjan kulttuurikartalta.
Toisaalta, kuten vanhat flamencotaitajat sanovat, "vain virtaava vesi on raikasta, seisova mädäntyy" . Omalla tavallaan asian kiteyttää tämänhetken ehkä tunnetuin flamencolaulaja, uudistusten kannattaja Enrique Morente. "Minulle on tärkeintä olla Enrique Morente, ei jonkun joskus kuolleen laulajan unohtumaton muisto."
Flamenco on aina yhtä hyvä kuin jokainen esitys erikseen. Tulkinnat ovat persoonallisia, kahta samanlaista ei tule. Flamencoa on vaikea istuttaa mihinkään raameihin.
Tietty sitoutuminen perinteeseen, juominen yhteisestä lähteestä on tärkeä lähtökohta. Viime vuosituhannen loppu kuitenkin osoitti, että flamencon uudistumisen aika on jälleen käsillä. Paco de Lucia antoi oman lähtösointunsa kitaran takaa, laulun puolella kuuluvin muutoksen suunnan näyttäjä on ollut Enrique Morente ja tanssijoista voidaan mainita esimerkiksi Anton Ruiz Solera, Carmen Cortes ja Belen Maya.
Flamencon toinen kulta-aika
Flamencon suosio maailmalla on kasvanut räjähdysmäisesti. Carlos Sauran elokuvat 1980-luvulla olivat suosiolle eräänlainen lähtölaukaus. Syystä voidaan puhua flamencon toisesta "kultaisesta kaudesta" . Ensimmäinen oli 1800-luvun puolivälissä, kun Café cantantet perustettiin ja flamenco astui ensimmäistä kertaa suuren yleisön nähtäväksi ja kuultavaksi.
Jotkut katsovat tätä uuden ajan kultakautta pitkin nenänvarttaan; liikaa uusia ajatuksia, kunnioitus traditioita kohtaan katoaa. Uudistusten puolustajat pitävät nykyistä flamencomuotia kuitenkin onnenpotkuna. Se tietää lisää yleisöä, uusia tekijöitä, elinvoimaa ja taloudellista tukea.
Suomessakin flamencon suosio on kasvanut huimasti. Flamencoyhdistyksiä on kymmeniä ja harrastajat lasketaan tuhansissa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kuunnella,ko sen kitarallaki osaa joku hyvin soittaa