joo huomasin tuossa et alkoi kuulumaan 92 vuosimallin primerasta rahinaa kännettäessä. vähän aikaa tutkailin ja tulin siihen tulokseen et takapörän laakeri on väljä. Eli voikohan primeran takapyörän laakeria kiristää? on meinaa aika kallis tuo laakeri. varaosaliikkesä sanoi et 130€
takapyörän laakeri
kerpelestä
41320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siis oletko nyt aivan varma, että rahina tulee laakerista? Kyllähän sitä kiristää voi, mutta ei se kulunutta laakeria uudista.
Ei pelkkä laakeri voi noin kallis olla. Kysypä ihan alan liikkeestä sopivaa laakeria.
Ei sitä voi kiristää - tai voi mutta ei se korjaa asiaa. Laakeri taitaa olla navan mukana ja siksi kallis. Tsekkaa motonet.
ettei vaan jarrukengät rahise???
Vanhan P10 takalakeri alkoi ujeltaa vähitellen, ääni voimistui mutkissa. Lopulta sisällä ei tahtonut kuulla puhetta kuin huutamalla.
Renkaat ilmaan ja pyörää ravistelemaan, klappi tuntui minulla selvästi viallisen laakerin puoleisessa renkaassa.
Laakeri ei voi kiristää vaan se laitetaan heti lähes niin lujaan kuin saadaan. Laakeri on samaa palaa navan kansa, joten siksi kallis.
Ei siitä laakerista kuitenkaan 130e tarvitse maksaa, itse sain melkein puoleen hintaan tuosta. Motonetilta pitäisi saada ja myös nissanilta.
Nissanilta kysyessä pitää nimenomaan kysyä ei alkuperäisen osan hintaa, yleensä tarjotaan sikahintaista alkuperäisosaa tai myyjät eivät yksinkertaisesti tiedä mitä heidän luetteloistaan löytyy. Outoa sinänsä, että tämä ns. ei alkuperäislaakerikin vaikutti pakkausta myöden alkuperäisosalta, hinta vain oli motonet tasoa :D