edessäni kassajonossa oli perhe, jossa oli n. parivuotias ja ihan pieni sylivauva äidin sylissä jä välillä ostoskärryn kopassa. Äiti teki ostoksia ja välillä kävi lepertelemässä vauvansa kanssa ja työnsi käsiänsä vauvan kasvoille hipelöiden ajoittain mm. vauvan huulia. Meinasin jo sanoa, että tietääkö millainen mikrobipesä tuo kauppareissu autoiluineen on ja kuinka herkkä lapsen vatsa on..Koska työskentelen itse sairaalassa on joka päiväistä nähdä lapsiperheitä, jotka eivät pärjää ripuloivan vauvan kanssa kotona (ohjeistettunakaan). Eivätkä uskalla juottaa ripuloivaa vauvaa! Sairaalapäivä tälläisille muodostuu siis ihan turhastakin. Jos kuitenkaan ei ole varma kuinka vauvan kanssa pärjää niin onhan sitten parempi olla valvovien silmien alla sairaalassa, muttakun noista reissuista suurin osa jäisi pois jos ihmiset tekisivät tuon pienen toimenpiteen. Pesisivät kätösensä. Vauvan vastustuskyvyn totuttelu on kuitenkin parempi opetella kotoa kuin rajusti kauppareissuilla.
peskää äidit kätenne
kauppareissulla nähtyä
61139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Liika käsien pesu ym. muu hysteerinen siivous aiheuttaa vauvalle enemmän haittaa. Allergioita jne. Ripulitaudit tulee muutenkin kuin käsien kautta kauppareissuilla, esim. rota-virus voi tarttua ilmastakin. Töissä käyvä vanhempi ja muut vieraat voivat kantaa vaikka mitä bakteereja. Olen huomannut, että hoitoalalla työskentelevät ovat niitä pahimpia hössöttäjiä.
mutta nytten lintuinfluenssan aikaan ne sitä suosittelee, käsien pesua ahkeraan !!
muulloin jokainen tehköön mitä haluaa
Käsien peseminen tavallisella saippualla useita kertoja päivässä _ei ole_ hysteriaa eikä sitä mitenkään voi verrata hysteeriseen siivoamiseen. Kädet ovat kaikkein tehokkain tapa levittää tartuntoja ihmiseltä toiselle tai likaisesta paikasta ihmisille. Vauvan allergiat _eivät_ lisäänny huolellisesta usein tapahtuvasta käsien pesemisestä.
Pesemättömin käsin vauvaan kosketteleminen ei edes lisää vastustuskykyä. Se lisää ainoastaan tartuntojen mahdollisuutta.
Käypä lukemassa allaolevasta linkistä, miten rota- tai muut lapsille ripulia aiheuttavat virukset tarttuvat:
http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skl00020
Myös töissä käyvien vanhempien ja vieraiden pitää pestä kätensä huolellisesti, jotta eivät aiheuta tartuntariskiä vauvalle.
Rotavirus voi tarttua myös ilmateitse. Virusta on runsaasti oksennuksessa sekä respiratorisen vaiheen aikana hengitystie-eritteissä, joissa se säilyy elossa ainakin 2 vrk. Kliininen kokemus ja eläinkokeet osoittavat, että rotaviruksen voi saada myös aerosolitartuntana. Ongelma on lisäksi se, että rotavirus on melkoisen resistentti tavallisimmille käsienpesu- ja desinfektioaineille.
Peskää hyvät ihmiset ne kätösenne, niin säästytte monelta pöpöltä. Itse en ole sairastanut flunssaa kolmeen vuoteen kun otin tavakseni pestä käteni saippualla aina kun tulen kotiin tai alan syömään. Nyt meille on vauva tulossa ja olen saanut opetettua saman miehelleni... =)
kyllä mie aina käet pesen kun kotiin kauppareissulta tuun. Jo pelkkä tuotteiden näpeltäminen kaupassa, ostoskärrien käsittely ja tavaroiden autoon lastaaminen likaavat miun mielestä käsiä et en mie ainakaan haluu tehä mitään käsiä pesemättä, en ees käydä pissalla (siis kauppareissun jälkeen). Liika on liikaa mut kyllä mie käet lähes aina pesen kun sisälle ulkoa tuun ja enneku alan jotain tekemään, vauvan kanssa varsinkaan. En vouhota asiasta, en esim vaadi muita vieraita niin tekemään (mummot tekee niin ihan omasta tahdostaan) mut miun mies taitaa kans pestä kätensä aina kun kotiin tulee. Näin tehtiin ennen vauvaakin! Koululaisiakin jo neuvotaan käsihygieniasta ettei pöpöt ihan villisti siirtys paikasta toiseen, miun mielestä se on hyvä tapa ja sitä kannattaa vaalia!