Hei!
Teen erästä kirjastoalan opintoihi liittyvää projektityötä, ja olisin kiinnostunut kuulemaan erilaisten ihmisten suosikkikirjoista-, musiikista- ja elokuvista. Vastaisitko seuraaviin kysymyksiin?
1. Sukupuoli ja ikä?
2. Ammatti / Koulutus?
3. Lempikirjasi?
4. Lempimusiikkisi? (artisti tai bändi)
5. Lempielokuvasi?
Kiitän ja kumarran! :)
Suosikkikysely
28
3621
Vastaukset
- elisant
1. Nainen, ikä 29
2. Mainonnan ja markkinoinnin tradenomi
3. Lempikirjoja on monia, ja ne vaihtelevat kausittain. Kesäisin tulee luettua dekkareita ja novellikokoelmia, runoja jne. Talvisin kauhua jne. Vaikuttavin lukuelämys lienee ollut joskus 14-vuotiaana Bram Stokerin Dracula, joka Egdar Allan Poen kanssa teki omalla tavallaan pohjatyötä tuleville kirjallisuusmieltymyksille. Nykyisin kirjallisuusmaku on kasvanut. Tosin vieläkin nautin esim. Pottereiden ja muun fantasiakirjallisuuden lukemisesta. *hymy*
4. Lempimusiikki lienee jossain metallin ja rockin välimaastossa. Tosin olen hyvin pitkälle kaikkiruokainen tuon suhteen. (Lukuunottamatta black- ja deathmetallia.) Lempiartisti lienee kuitenkin Bruce Springsteen, johon tutustuin lapsuuskodissa, ja sieltä se on mukaan tarttunut. Loistava artisti, kaiken kaikkiaan. Koskettaa joka kerta.
5. Lempielokuva sitten... Jälleen kerran vaikea kysymys. Taru Sormusten Herrasta-trilogia oli hyvä, ja sen jaksaa katsoa loppuun saakka uudemmankin kerran, toki muitakin on. Itse asiassa katson todella vähän televisiota, mieluumin luen. Sitä maailmaan, jonka itse lukiessa luo ei mitkään elokuvat ylitä.
Ellu - Iisakki Vähäpukeinen
! Koiras, vielä. Jo 55 vuotta
2. Talon mies. Keskiasteen kaupallinen
3. Kootut runot, Viita, Vuorela tai Manner
4. Annikki Tähti tai Retuperän WPK
4. Pelin säännöt, Renoir ja Panssarilaiva Potemkin, Sergei E. 1. nainen, 23
2. opiskelija, hum. kandi
3. Tuntematon sotilas
4. Voi niitä on niin monia! Beatles, Don Huonot, Kilpi, Joss Stone, Jamie Cullum, Bo Kaspers Orkester...
5. 80-luvun klassikko Dirty Dancing :)- mie vuan
1. mies, 22v
2. valtioteiteitten yo.
3. Castillo: Tanguy, aikamme lapsi (en ikinä väsy kehumaan tuota upeaa teosta)
4. Vaikea, niitä on niin paljon...sanotaan vaikka Juha Vainio
5. Papillon- ei fiktiota
Mistä tuo Castillon kirja kertoo? Onko se tositapahtumiin perustuva?
- mie vuan
ei fiktiota kirjoitti:
Mistä tuo Castillon kirja kertoo? Onko se tositapahtumiin perustuva?
Kirja kertoo espanjalaisen pojan joutumisesta natsien keskitysleirille, sieltä selviytymisestä, mutta joutumisesta uusiin kurjuuksiin. Kasvutarina sodan varjossa ja mikäli muistan oikein niin tositapahtumiin perustuva.
- jaffat
1. Nainen 33v
2. Viittomakielen opettaja ja toimitilahuoltaja
3. Niitä on monia mm. Harry Potter-kirjat, Nora Roberts, Enni Mustonen, Tuija Lehtinen, Robin Cook, Michael Palmer, Liisa Tammio, Linda Howard, Tess Gerritsen..monia muita.. Uutuutena Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjat.. XD *tukehtuu nauruun*
4. Olen nykyisin täysin kuuro. Mutta muistan vielä 80-luvun musan.
5. Lempileffaa ei ole. Melkeen laidasta laitaan katson. Paitsi sotaleffoja. ;) - humanisti
1) mies, 40 vuotta
2) opettaja
3) Eeva-Liisa Manner: Runoja 1956-1977
4) Amy Beach, Beethoven, Chopin, Sarah Vaughan ja Billie Holiday tällä hetkellä. Ensi viikolla voi olla uusi viisikko. Populaarimusakin uppoaa vielä joskus, vaikka enempi olen klassikoihin ja jatsiin kallellani nykyään.
5) Alien - kahdeksas matkustaja - ateisti20
1. Mies, 29
2. Fil. maist.
3. H. Hesse: Lasihelmipeli, N. Gogol: Mielipuolen päiväkirja, Timo K. Mukka: Tabu, K. Vonnegut: Teurastamo 5
4. Tsaikovski, Mozart, Trio Töykeät, Beatles, U2, Dire Straits, Blur, Ultra Bra, Ismo Alanko
5. Unelmien sielunmessu, Breaking the waves, Das Boot - Laurukka
1. nainen 23
2. sairaanhoitaja
3. Raamattu
4. Virgin Black
5. Yksi lensi yli käenpesän - H. Lettu
1. Nainen / 43
2. Vientisihteeri
3. En voi valita vain yhtä; no iättömiä ovat G-B Sundströmin "Suhteista parhain" ja A. Dumasin "Kolme Muskettisoturia", mieluinen oli myös Brysonin "Lähes kaiken lyhyt historia", Waltarin "Sinuhe" ja Linnan "Pohjantähti"-trilogia. (Kaikki löytyvät myös kirjahyllystä.)
4. Klassinen, eritoten Rodrigon Aranjuez-konsertto
5. Ei tähänkään voi valita vain yhtä, "Casablanca" on kyllä kärkikolmikossa, samoin "Tuulen viemää". - Kristos
1. Mies, 66
2. Teknikko/kk6/6,ak2/2,tk3/3,yk:sia opintoja yo;ssa
3. Kalle Päätalo/Viimeinen savotta, TimoKMukka/Tabu, Ja kesän heinä kuolee, Maa on syntinen laulu, Jorma Ranivaara/Vanha Rahikainen ja valkoinen Iljushin, Günter Grass/Peltirumpu
4. Rauli Badding Somerjoki, M A Numminen, Ultra Bra
5. Mies tältä tähdeltä, Elokuu/FE Sillanpään mukaan.
Ole hyvä, op.tyttö79!- ateisti20
huomata, että muitakin Timo K. Mukan ystäviä on täällä liikkeellä. Itse onnistuin hiljattain viimein hankkimaan viimeisen puuttuvan palasen kokoelmaani. Nyt omistan kaikki Mukan kirjat ensipainoksina. =)
- näitä
1. nainen, 23
2. kulttuurihistorian opiskelija
3. Linna: Tuntematon sotilas, Pohjantähti-trilogia, Snellman: Paratiisin kartta, myös monenlaiset dekkarit
4. Maija Vilkkumaa, Bon Jovi, U2, Green Day
5. Ocean's Eleven, Amelie, Rakkautta vain, Forrest Gump - vastaukseni
1.mies 17v
2.lukiossa en tiedä ammatista vielä
3.The Lord of the Rings, mutta Monte Criston kreivi (kesken vielä) saattaa kivuta kärkeen
4.Pink Floyd
5.Kaunis mieli
mielellään vastailen kyselyt ovat ihan hauskoja - jarla
1. Sukupuoli ja ikä?
2. Ammatti / Koulutus?
3. Lempikirjasi?
4. Lempimusiikkisi? (artisti tai bändi)
5. Lempielokuvasi?
1. nainen, 22
2. opiskelija
3. mm. Ian McEwan: Sovitus, Paul Auster: New York-trilogia, Minna Canth: Työmiehen vaimo, Henning Mankell: Innan frosten
4. esim. Kent, Beatles, Elvis, Johnny Cash
5. Thelma ja Louise - Opiskelijatypy84
1. nainen, 21 vuotta
2. suomen kielen ja kirjallisuuden yo-opiskelija
3. Nuorempana suosikkejani olivat Neil Gaimanin Tähtisumua sekä Jostein Gaarderin Sofian maailma. Nyt, "isompana", lempparikirjoihini kuuluu esimerkiksi Jilliane Hoffmanin Cupido sekä romaaniksi aivan loistava Dan Brownin Da Vinci -koodi. Sidney Sheldonin kirjat ovat myös ihan hyviä. Kirjoja, joita aion ehtiessäni lukea, on esimerkiksi Paulo Coelhon Yksitoista minuuttia sekä Donna Leonin Sokea rakkaus. Opiskelujeni puolesta minun täytyisi ehkä mainita vielä Väinö Linnan Sotaromaani sekä Kalevala. Suomalaisuutta parhaimmillaan!
4. Musiikkimaku vaihtelee - enimmäkseen nykytrendijazz sekä kunnon jumpunjumpun-tanssimusiikki. Klubi-iltoina tanssijalka vipattaa näiden tahtiin.
5. Vain eräitä mainitakseni: Kuudes aisti, Taru Sormusten Herrasta, Enkelten kaupunki.
Kiitos itsellesi :) - manniska
1. Sukupuoli ja ikä?
nainen 41v
2. Ammatti / Koulutus?
graafikko
3. Lempikirjasi?
Philip K. Dick: Koko tuotanto
4. Lempimusiikkisi? (artisti tai bändi)
Green Day
5. Lempielokuvasi?
Suklaata ihollani (Romaanista Pöytään ja vuoteeseen)
Ole hyvä! - Alyxandria
1. Nainen, 24v.
2. Ylioppilas, jatko-opiskeluun hakemassa
3. Voi, niitä on paljon. Mainittakoon ainakin nämä: Paulo Coelho : Alkemisti, Jude Deveraux : Legenda, J.D. Robb : Eve Dallas-sarja, Sherrilyn Kenyon : Night Play, David & Leigh Edding : Althalus...voisin jatkaa lähes loputtomiin...ja lisäksi on PALJON kirjailijoita, joiden kaikki ilmestyvät kirjat luen varmasti.
4. Näitäkin on paljon. Olen musiikin suhteen aika kaikkiruokainen. Suosikeita on mm. Jamie Cullum, Poets of the Fall, Katri Helena, Pentti Hietanen, Shania Twain, Josh Groban, Godsmack, Eva Cassidy, Sting, Elvis Presley...mutta oikeastaan kaikki menee!
5. Sabrina (Kaunis Sabrina)[vanhempi versio pääos. mm. Humbrey Bogart, Audrey Hepburn], Tuntematon sotilas (Edvin Laine), Kate & Leopold.
-Tessa
http://spaces.msn.com/Tessanalue- Alyxandria
Unohdin suosikkikirja-kohdassa mainita Antoine de Saint Exupéry:n Pikku Prinssin. Aivan mahtava kirja, kertakaikkiaan! :)
- blackmagicwoman
1. Nainen, 24
2. fil.yo hienosti sanottuna, ei kun opiskelija
3. Shakespeare: MacBeth, Victor Hugo: Pariisin Notre Dame, Henrik Ibsen: Peer Gynt, Mihail Bulkagov: Saatana saapuu Moskovaan, islantilaiset Eddan jumalrunot
4.The Doors, Black Sabbath, Pink Floyd, Björk, Ismo Alanko, Tsaikovski, Chopin
5. Stanley Kubrick: Avaruusseikkailu 2001 & saman tekijän Eyes Wide Shut, Lars von Trier: Dancer in the dark, Tim Burton: Nightmare before Christmas - Jeremiah_Dixon
Yksi: Sukupuoli ja ikä? -Mies, 25 vuotta
Kaksi: Ammatti / Koulutus? -Opiskelija,ylioppilas
Kolme: Lempikirjasi? -Taru Sormusten Herrasta
Neljä: Lempimusiikkisi? -Mark Knopfler
Viisi: Lempielokuvasi? -Forrest Gump - Mina
1. Nainen, 20 vuotta
2. Opiskelija vielä
3. Olemisen sietämätön keveys (Milan Kundera)
4. Onhan noita... Sanotaan vaikka Led Zeppelin. :)
5. Kummisetä II - Tinsku
1. Sukupuoli ja ikä? N 20
2. Ammatti / Koulutus? yo, myyjä
3. Lempikirjasi? Diana Gabaldonin & Henning Mankellin kirjat, Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin, Bronte: Kotiopettajattaren romaani ym..
4. Lempimusiikkisi? (artisti tai bändi) moni menee, ei yhtä suosikkia.
5. Lempielokuvasi? en oikein pidä elokuvista, luen mieluummin. mutta komediat menevät. - sdfjkjkf
1. Mies, 30v.
2. yrittäjä/opiskelija (filosofian yo.)
3. mahdoton nimetä yhtä ylitse muiden, mutta laitetaan Kalle Päätalon Liekkejä laulumailla nimetyksi kirjaksi
4. klassinen musiikki (Beethoven, Dvorak) ja metallimusa, josta Metallica mainittakoon yhtenä
5. Schindlerin lista (tässäkään en osaa ylivoimaista ykköstä laukoa) - tässä joutessani
1) mies 45
2) DI
3) Matti Yrjänä Joensuun dekkarit kaunokirjalliselta puolelta, myös Dickens, Hugo: Kurjat
4) suomi-poppi
5) vaikea sanoa - Hevoskuiskaaja on hyvä, samoin Tuntematon Sotilas, ja jotkut Speden, ja Woody Allen- mmm
1. Sukupuoli ja ikä? nainen 21v.
2. Ammatti / Koulutus? yo-lähihoitaja
3. Lempikirjasi? Pikku prinssi, Taru sormusten herrasta pari mainitakseni
4. Lempimusiikkisi? (artisti tai bändi) Poets of the fall, Tehosekoitin yms.
5. Lempielokuvasi? Moulin rouge
- get lost
1.Nainen 25
2.opiskelija/kasvatustieteiden yo
3.Muutamia mainitakseni: Henning MAnkell:Nimeltään Tea Bag, Bertolt Brecht:Setsuanin hyvä ihminen, LeBlanc:Kotipaikka Bronx, Myrkkypuun siemen by Barbara Kingsolver..
4.Diana Ross and the Supremes
5.Tuulen viemää, Jackie Brown
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713105
- 922865
- 512105
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201565- 151349
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51338Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131301Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131273- 181260
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241232