Meillä on 10 kk:ta vanha porokoira, joka tottelee kaikki peruskäskyt kun ollaan kahdestaa, tai perheen kesken. Silloin se on ihan 10 koira. Mutta sitten kun lähellä on koiria, niin ei kyllä kuunnella mitään ja kaikki opitut asiat unohtuu.
Vinkuminen ja huutaminen alkaa, jos ei päästä katsomaan koiraa. Se huutaa siis ihan koko ajan kun on koiria lähellä. Ollaan käyty paikoissa joissa on paljon koiria ihan vaan katsomassa ja pysytelty kauempana jotta koira oppis, ettei kaikkia tartte moikata. Ihan hävetää, kun koirani ei osaa käyttäytyä toisten
koirien läsnäollessa. Mikä avuksi?
Onko teidän koirilla ollut alle 1 vuoden ikäisenä paljon silmätulehduksia/ muita oireita silmässä/silmissä. Meillä ollut pitkä-aikainen silmätulehdus (molemmissä silmissä), joka monen kuurin jälkeen lähti. Lääkäri sanoi että oli silmät ärtyny ja penslas ne. Nyt sitten toisen silmä rauhanen(?) oli jotenkin hassusti. Lauantaina todettiin, ja kävi lääkärissä ja vieläkin ihan turvoksissa. Lääkäri sanoi että ihan normaalia, mutta onko?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Luulempa että koirasi ongelma on juuri se ettet päästä koiraasi toisten koirien luokse. Parhain paikka opettaa koiraa olisi jossain koirakoulussa jossa koirasi huomaa jo parin käyntikerran jälkeen ettei toisiin koiriin tarvitse kiinnittää niin paljon huomiota ja se oppii rentoutumaan ja seuraamaan käskyjäsi muista piittaamatta. Koirakoulun alussa ja lopussa on hyvä antaa koiran tutustua toisiin koiriin ja antaa sille mahdollisuus leikkiä ja telmiä kilttien koirien seurassa.
No onx se uros? Jos on ni ehkä tiiän.. Sillä voi olla juoksuikä..:) No ei oo ollu silmä tulehduksia.. No ei se nyt ihan normaalia oo oottexte koittanu jotaa tiettyä lääkettä?
Meillä 3,5 v. porokoira uros. Sai syksyllä silmätulehduksen, joka uusi noin viiko lääkekuurin loputtua. Erilaisia silmätippoja oli kolme joitakin käytettiin kaksi kuuria peräjälkeen. Silmiin erikoistunut eläinlääkäri kyseli koiran nukkumapaikoista ja kun kuuli että nukkuu kokolattiamatolla käski hakea apteekista Oftagel nimistä silmägeeliä joka tarkoitettu kuivan silmän aiheuttamiin oireisiin.Nyt kokolattia matto poistettu.Koiralla alkaa kuitenkin välillä "rähmiä" silmät jolloin laitetaan tippoja varsinkin yöksi. Muutenkin sanoi olevan ehkä elinikäinen vaiva...eli tämä on sama vaiva kuin joillakin ihmisillä.Toki en tiedä sinun koirastasi.;)
Koira nukkuu kaakelilla, ja omalla matollansa. joskus myös kokolattiamatolla, mutta ei juuri ollenkaan. Koira on myös ulkona paljon, koska se siellä niin hyvin viihtyy. Olisiko ulkona sitten jokin tulehdusta aiheuttava tekijä?
Meille eläinlääkäri ehdotti laitettavaksi lakana tms. kokolattiamaton ja koiran väliin...
jos teiltä kerran tuota kokolattiamattoa löytyy, ei paljo maksa kokeilla. Helpolla pääse jos syy siinä.
Taas käytiin lääkärissä, ja lääkäri päivitteli, kuinka silmä oli turvoksissa. Syy taitaa olla jokin tikku tai joku muu sellainen, joka on mennyt takahampaan taakse. Nyt antibioottikuurilla ja kipulääkettä sekä salva silmään. Pikkasen on paranemaan päin. onneksi :)