lukekaa loppuun ja kommentoikaa mahdollisimma paljon. pitäisi olla asiaalista tekstiä (tosin luultavasti tod huonoa äidinkieltä).
lähdetään nyt siitä liikenteeseen että ole mies.
ajattelin tulla käväisemään täälä kun muistelin menneitä ja tuli eräs ex (nainen) mieleen joka on bi. hämmästyksekseni huomasin että tämä bi juttu on teidän naisten keskuudessa näköjään melko yleistä.
josta heräsikin muutamia kysymyksiä. esim että kuinka moni on todennut olevansa bi sillä aikaa kun seurustelee vastakkaisen sukupuolen kanssa? onko bi juttu lähinnä seksiin liittyvä juttu vai henkisen tason juttuja vai peräti molempia?
no vertailu kohta minulla on tuo ex joka huomasi olevansa bi kun seurusteli minun kanssani (ei syy eroon).hänen "suuntautuminen" oli lähinnä seksuaalinen. tämä tuli minulle ilmi siten että hän jäi kiinni suutelemasta toista naista. meinasi tulla turpakäräjät kun en huomannut heti että oli nainen kyseessä ja kun huomasin olin ällikällä päähän lyöty. ei oikeen tiennyt mitä ajatella. lisäksi kävi ilmi että hän oli harrastanut seksiä muutaman naisen kanssa kun seurustelimme ja enne ko tapahtumaa. siinä pientä pohjustusta seuraaviin kysymyksiin.
eli oletteko te kertoneet kumppanillenne ennen vai jälkeen ensimmäisen seksuaalisen kokemuksen (nyt ei lasketa kiihottumista tai vastaavaa.) vai oletteko jättäneet kertomatta kokonaan? ja mikä syy edellä mainittuihin vaihtoehtoihin? (pelottakaako kertoa, eikö kiinnosta, mikä?? entä onko teidän mielestä saman sukupuolen kanssa seksin harrastaminen pettämistä?
meikäläiselle tieto otti koville, sillä kun periaatteiden mies on niin pettämiseksi sen laskin (ehkä sma sukupuoli oli hieman lieventävä asian haara). pääsin siitä yli, vaikka se harmitti loppun saakka että hän ei uskaltanut kertoa minulle (melko vapaamielistä meinikiä oli jo ennen ko tapahtumaa). no joskus oli jotain kimppa meinikiä kun sanoin että enään et selän takana käy pyörimässä tai meikäläinen lähtee kanssa vieraisiin. tuli siinä sitten puheeksi että mitäs mieltä hän olisi ollut jos minä olisin puuhastellut jonkun miehen kanssa. ja olisi kuulemma kattilat mennet jakoon. josta seuraava kysymys.
mitäs naiset on mieltä bi miehistä? lähteekö kattilat jakoon jos paljastuu että sellainen kotoa löytyy?
itseäni en sellaiseksi laske edes ajatuksen tasolla, sillä pelkkä ajatus miehen suutelemisesta "oksettaa". toisaalta taas erään humalaisen vedon lyönnin seurauksena yksi entinen tuttava otti suihin ja ei se pahalta tuntunut. toisin päin olisi varmaan jäänyt tekemättä. eli voisiko sanoa (jos nyt luokitella pitää) niin vapaa mielin hetero. ja taas lisää kysymyksiä, lähinnä miehille. oleteko te kertoneet naisillenne bi taipumuksestanne? jos ette niin voisitteko edes kuvitella kertovanne?
kuten huomasitte niin kysymykset olivat melkein samoja naisille ja miehille, mutta niisä on se pieni ero mitä mielestäni vallitsee koko yhteiskunnassa. bi naiset on ok ja jopa ehkä jees.. =) kun taas bi miehet on homoja (ruotsinkielinen kirosana) ja hylkiöitä/perversejä.
että sellaista. ihme on jos tänne asti olet jaksanut lukea(kaikista kirjoitus virheistä huolimatta), mutta jos näin on niin vastaile kysymyksiin/kommentoi.
ps. nämä eivät sitten ole mittän äärimmäisiä totuuksi vaan minun mielipiteitä ja osa niistäkin voi olla erillaisia kun kuva jonka niistä annan. mutta jos koet että olen loukannut tai jotain vastaavaa niin pyysdän jo tässä vaiheessa anteeksi ja vaadin että kommentoit niin päästään vaihtamaan lisää mielipiteitä/korjaamaan väärin käsityksiä mitä luultavsti tulee. kiitollinen olisin jos jopa 10 asiallista (yli 20 sanan) vastausta saan.
ja ei mitään muuta kun muna rikasta pääsiäistä kaikille =)
lähdetään nyt siitä liikenteeseen että ole mies.
ajattelin tulla käväisemään täälä kun muistelin menneitä ja tuli eräs ex (nainen) mieleen joka on bi. hämmästyksekseni huomasin että tämä bi juttu on teidän naisten keskuudessa näköjään melko yleistä.
josta heräsikin muutamia kysymyksiä. esim että kuinka moni on todennut olevansa bi sillä aikaa kun seurustelee vastakkaisen sukupuolen kanssa? onko bi juttu lähinnä seksiin liittyvä juttu vai henkisen tason juttuja vai peräti molempia?
no vertailu kohta minulla on tuo ex joka huomasi olevansa bi kun seurusteli minun kanssani (ei syy eroon).hänen "suuntautuminen" oli lähinnä seksuaalinen. tämä tuli minulle ilmi siten että hän jäi kiinni suutelemasta toista naista. meinasi tulla turpakäräjät kun en huomannut heti että oli nainen kyseessä ja kun huomasin olin ällikällä päähän lyöty. ei oikeen tiennyt mitä ajatella. lisäksi kävi ilmi että hän oli harrastanut seksiä muutaman naisen kanssa kun seurustelimme ja enne ko tapahtumaa. siinä pientä pohjustusta seuraaviin kysymyksiin.
eli oletteko te kertoneet kumppanillenne ennen vai jälkeen ensimmäisen seksuaalisen kokemuksen (nyt ei lasketa kiihottumista tai vastaavaa.) vai oletteko jättäneet kertomatta kokonaan? ja mikä syy edellä mainittuihin vaihtoehtoihin? (pelottakaako kertoa, eikö kiinnosta, mikä?? entä onko teidän mielestä saman sukupuolen kanssa seksin harrastaminen pettämistä?
meikäläiselle tieto otti koville, sillä kun periaatteiden mies on niin pettämiseksi sen laskin (ehkä sma sukupuoli oli hieman lieventävä asian haara). pääsin siitä yli, vaikka se harmitti loppun saakka että hän ei uskaltanut kertoa minulle (melko vapaamielistä meinikiä oli jo ennen ko tapahtumaa). no joskus oli jotain kimppa meinikiä kun sanoin että enään et selän takana käy pyörimässä tai meikäläinen lähtee kanssa vieraisiin. tuli siinä sitten puheeksi että mitäs mieltä hän olisi ollut jos minä olisin puuhastellut jonkun miehen kanssa. ja olisi kuulemma kattilat mennet jakoon. josta seuraava kysymys.
mitäs naiset on mieltä bi miehistä? lähteekö kattilat jakoon jos paljastuu että sellainen kotoa löytyy?
itseäni en sellaiseksi laske edes ajatuksen tasolla, sillä pelkkä ajatus miehen suutelemisesta "oksettaa". toisaalta taas erään humalaisen vedon lyönnin seurauksena yksi entinen tuttava otti suihin ja ei se pahalta tuntunut. toisin päin olisi varmaan jäänyt tekemättä. eli voisiko sanoa (jos nyt luokitella pitää) niin vapaa mielin hetero. ja taas lisää kysymyksiä, lähinnä miehille. oleteko te kertoneet naisillenne bi taipumuksestanne? jos ette niin voisitteko edes kuvitella kertovanne?
kuten huomasitte niin kysymykset olivat melkein samoja naisille ja miehille, mutta niisä on se pieni ero mitä mielestäni vallitsee koko yhteiskunnassa. bi naiset on ok ja jopa ehkä jees.. =) kun taas bi miehet on homoja (ruotsinkielinen kirosana) ja hylkiöitä/perversejä.
että sellaista. ihme on jos tänne asti olet jaksanut lukea(kaikista kirjoitus virheistä huolimatta), mutta jos näin on niin vastaile kysymyksiin/kommentoi.
ps. nämä eivät sitten ole mittän äärimmäisiä totuuksi vaan minun mielipiteitä ja osa niistäkin voi olla erillaisia kun kuva jonka niistä annan. mutta jos koet että olen loukannut tai jotain vastaavaa niin pyysdän jo tässä vaiheessa anteeksi ja vaadin että kommentoit niin päästään vaihtamaan lisää mielipiteitä/korjaamaan väärin käsityksiä mitä luultavsti tulee. kiitollinen olisin jos jopa 10 asiallista (yli 20 sanan) vastausta saan.
ja ei mitään muuta kun muna rikasta pääsiäistä kaikille =)
Vastaukset 29
Vanhimmat
olipa yllätys että kukaan ei vaivaantunut vastaaman.. no se sit todistanee että tämä on melko lailla seuran haku palsta, ei keskustelu.
... kuten en lue mitään muitakaan tekstejä, joiden kirjoittaja ei osaa käyttää isoja ja pieniä kirjaimia.
Anteeksi, mutta on tekstin luettavuuden kannalta oleellista on isojen ja pienten kirjainten käyttäminen sekä selkeä kappalejako.
Aloitusviesti kysyi niin monia kysymyksiä ja herätti niin paljon ajatuksia, että ei jaksanut alkaa purkaa niitä. Hmmm. ehkä vielä vastaan, kunhan ehdin...
olisihan sitä nyt kiva kuull aedes yhden ihmisen mielipide.
Itse olen tiennyt biseksuaalisuudestani ennen nykyisen suhteen (miehen kanssa, kohta 4v) aloittamista, itseasiassa nykyinen poikaystäväni on ensimmäinen mies jonka kanssa olen ollut.
Minulle biseksuaalisuuteni ei liity niinkään paljon seksiin. Minulle se on...mahdollisuus etsiä kumppania IHMISESTÄ antamatta tämän fyysisen sukupuolen rajoittaa. Tosin tämä "kumppanin haku" on tällähetkellä aika jäissä koska tässä nykyisessä suhteessa olen suunnitellut pysyä :)
Poikaystäväni on tiennyt alusta asti seksuaalisuudestani, ennenkuin aloimme seurustella en ollut ollenkaan varma haluaisinko edes olla miehen kanssa. Ilmoitin hänelle jossain vaiheessa, että jos hän olisi nainen olisin varmaan jo tosi rakastunut. Tajusin silloin kyllä sen, ettei sukupuolella ole minulle väliä, jos ihminen on oikea. Eli aiheesta on meillä keskusteltu paljon. Eipä varmaan kiinnostaisi olla miehen kanssa jolle minun seksuaali-identiteettini ja siten tärkeä ja iso osa minua ei olisi hyväksyttävä ja hieno asia. En myöskään ymmärrä miten joku voi olla kertomatta seksuaali-identiteetistään (ja tässä kohtaa lasken seksuaali-identiteetin eri asiaksi kuin satunnaiset fantasiat oman sukupuolen kanssa rakastelusta tms) omalle kumppanilleen ja puolisolleen.
Mielestäni pettäminen ei ole yhtään sen hyväksytympää jos on biseksuaali, enkä samoin kokisi "kolmannen osapuolen" sukupuolta miksikään lieventäväksi asianhaaraksi, vaikka tiedossa on minullakin monia suhteita joissa mies on ollut sitä mieltä ettei pettäminen ole niin paha asia jos se on tapahtunut naisen kanssa (mm. sellaisia joissa olen itse ollut se kolmas osapuoli). Oli äärimmäisen rasittavaa, että tytön heteropoikaystävä piti minua vain jonkun seksifantasian toteutuksena. Jos olisin ollut mies, ja vaikka minun ja tytön suhteen taso olisi ollut sama, olisi heteropoikaystävältä tullut huomattavan erilaista palautetta.
Ajatuksena siis se, että on helppo tie lähteä "arvottamaan" pettämisen astetta, mutta se estää useimmiten asian syvemmän ymmärtämisen. Joillekin ihmisille pettäminen saman sukupuolen kanssa on pelkkää kokeilua, joillekin se saattaa olla sitä "oman itsen löytämistä" joka johtaa heterosuhteen kariutumiseen. Jos tyttöystävä olisi jättänyt sinut toisen naisen takia, kokisitko sukupuolen silti lieventävänä asianhaarana?
En halua loukata mitenkään, esittää vain ajatuksia. On tosi hienoa, että olet ajatellut tätä asiaa näin paljon.
Minua ei haittaisi yhtään seurustella biseksuaalisen miehen (tai naisen) kanssa. Omani ei ole kiinnostunut samansukupuolisista, joskus toivon että olisi, että tajuaisi paremmin mitä minä koen biseksuaalina. Biseksuaalina joutuu kuitenkin koko ajan luopumaan jostain, eikä kaikkea voi koskaan saada. Omalta osaltani en halua myöskään ruokkia mielikuvaa biseksuaaleista seksihulluina joilla on erioikeus naida kaikkien kanssa. Sillä tavalla päätyy vain satuttamaan suurta joukkoa ihmisiä ja loppupeleissä itseään. Biseksuaalia koskevat mielestäni täsmälleen samat oikeudet ja velvoitteet ihmissuhteessa kuin muitakin.
Niin kiitoksia että vaivauduit vastaamaan.
Siitä pettämis jutusta vielä sen verran että olisi pitänyt painotta enemmän EHKÄ sillä oli vaikutusta että hän petti naisen kanssa. Nyt asiaa tarkemmin mietittyä olisin luultavasti antanut "anteeksi" vaikka olisi kysessä ollut mies. Sillä olin korviani myöten rakastunut. Kyllähän siinä pelko iski että näinkös tässä tulee käymään että hän lähtee naisen mukaan. Tuo pelko, luottamuksen pula, "viha" petetyksi tulemisesta oli varmaan yksi suuri tekijä meidän suhteen kariutumiseen. Se teki sen aikaan että kiinnostus parantaa suhdetta hiipui pikku hiljaa.
Silti nämä asiat on mietityttäneet minua melko paljon lähinnä henkiseltä kantilta. Seksin suhteen asia on sitten aivan toinen. Siksi olikin erittäin hienoa että edes yksi ihminen vaivautui kertomaan oman mielipiteensä. Toivotan hyvää jatkoa!
*Kiitos ja kumarrus*
Ps. jos tuli vielä jotain mielen päälle niin pistä näppis savuamaan. =)
Hei!
Tulin tänne lueskelemaan kysymyksesi, kun kerran BGirlin aloittamassa keskustelussa kehoitit. Ja ihan oli asiallisia kysymyksiä ja ajatuksia, enkä minä ole yhtä nipo kuin jotkut tuon kielen suhteen. Kykenen ymmärtämään ja lukemaan semmoistakin viestiä, missä ei isot kirjaimet, kappalejako ja välimerkit ole kohdillaan. ;)
Mutta siis asiaan. Kuten Gila sanoi, sulla oli yhdessä viestissä niin monta ja monimutkaista kysymystä, että siitäkin johtuu ehkä vastausten vähyys. Vastailen itse nyt tässä vaan lyhyesti ja osittain, ehkä myöhemmin lisää.
Eli pettämisestä: mielestäni pettäminen on tasan yhtä pettämistä, olipa se vastakkaisen tai tai samaa sukupuolta olevan kanssa. Anteeksiantaminen on sitten toinen asia. Kuten siellä toisessa viestissäni totesin, en ole kovin mustasukkaista sorttia, ja uskon kykeneväni (ja olen kerran niin tehnytkin) antamaan pettämisen anteeksi. Itseasiassa se anteeksianto ei tee tiukkaakaan, mutta onkin sitten vaikeampi asia selvittää ne ongelmat suhteessa, jotka ovat johtaneet siihen pettämiseen. Jos suhde ei syystä tai toisesta jompaa kumpaa tai kumpaakaan tyydytä, jos ei ole luottamusta, kunnioitusta, ja myös jonkinlaista intohimoa ja tietenkin rakkautta, niin eihän se toimi. Pettäminen on yleensä vaan merkki jostain paljon syvemmästä ongelmasta.
Sitten siitä biseksuaalisuuden tiedostamisesta ja siitä kertomisesta. Itse olen tiennyt jo teini-iästä lähtien, että kummatkin sukupuolet kiinnostaa seksuaalisesti, ja että voin rakastua ihmiseen sukupuolesta riippumatta. Eli ei ole valjennut minulle yllättäin minun jo seurustellessa miehen kanssa tms.
En ole montaa kertaa seurustellut, mutta kun olen, niin olen kyllä ihan alkuvaiheessa puhunut nämä asiat selviksi, koska en voisi kuvitella olevani tärkeässä ja läheisessä suhteessa ihmisen kanssa ja samalla salata jotain näin olennaista minussa. Minulle myös on tärkeää, että rakastettuni hyväksyy minut tällaisena. Ja nyt en siis tarkoita mitään syrjähyppyjä ja kimppoja, vaan sitä, että rakkaani (nainen tai mies) tietää ja hyväksyy sen, että minä olen biseksuaali. En voisi kuvitella seurustelevani ihmisen kanssa, jolle minun seksuaalisuuteni on jotenkin ongelmallinen asia!
Että tällaista vastausta nyt ensi hätään. Ja älä välitä niistä kielipoliiseista, keskitytään sisältöön eikä muotoon! Vaikka tietenkin on helpompi lukea hyvin kirjoitettua tekstiä. Mutta onko meidän kenenkään tekstit täällä nyt niin kaunokirjallisia tuotteita...
Tuohon kieliopppi juttuun täytyy sen verran sanoa että kun tuota ensimmäistä viestiä kirjoittelin, niin oli pää täynnä ajatuksia ja ne oli saatava nopeasti "paperille" että ei unohdu. =) Murto osa niistä silti tuli. =) Kirjoittamisesta en tykkää sitten ollenkaan ja mieluummin olisin kokonaan kirjoittamatta. (Kostoksi kieli_poliiseille kirjoittelen =) henkilökohtaisesti olisi paljon mielekkäämpää jutella näistä asioita, mutta eipä ole kenen kanssa jutella, Nimittäin "äijien" kesken seksuaalisuudesta turha edes kuvitella juttelevansa ja seksin suhteenkin asia menee tyyliin "saitko persettä", Surullista mutta totta =)
Ajatuksia ja kysymyksiä on tällä hetkellä muutaman raamatun verran, mutta en niitä nyt rupea tässä sen enmpää tivaamaan, Taidan poistua taka_ alalle ja jään mielenkiinnolla seuraamaan tulevia keskusteluja, Tulihan tuo toive täyteen, nimittäin onhan täällä jo toistakymmentä kommenttia (tosin omat mukaan laskien), Se riittänee,
Kiitoksia vielä kommenteista ja hyvää jatkoa,
Niin ja ei tuo nipon2:n kommentti väärin ole. Nekatiivinen palaute on parasta. Siitä vaan pitää ottaa opiksi. (Huomaa osaan jo käyttää isoja kirjaimia joten kuten =)
isoista kirjaimista. ;)
Joo, voin kuvitella, että helposti ei löydy semmoista äijäporukkaa, jonka kanssa henkevösti keskustella seksuaalisesta suuntautumisesta. Mutta onhan miehiäkin monenlaisia, ikävä vaan, jos omassa tuttavapiirissäsi ei ole avarakatseisia ja keskustelevaisia.
Mutta onneksi on nämä palstat, täällä voi jutella, ja yleensä saa ihan mielekästäkin keskustelua aikaiseksi, pitää vaan sivuttaa kaiken maailman nipottajat ja haukkujat ja provoilijat.
Minä ainakin voin keskustella sunkin kanssa näistä asioista täällä keskustelupalstoilla, minkä jaksan täällä roikkua ja tietokonetta näpytellä. Ei oo nimittäin munkaan lempipuuhaa tää netissä kirjoittelu (kirjoittaminen kyllä paperille on mulle varsin mieluisaa), en jaksaisi istua koneella kovin pitkiä toveja.
Mutta tsemppiä vaan kysymystesi ja mietteittesi kanssa, kyllä niihin vastauksia löytyy ja keskustelukumppaneitakin, ajan kanssa.
Toisenlaisa äijä porukoitakin löytyy, muta nyt päästään taas toisenlaiseen aiheeseen. Eli millaisia ihmisiä kukin ulkonäöllään vetää puoleensa? Meinaan kuitenkin ulkonäkö on ainakin meikälisen tapauksesza sellainen että ei meikäläiseltä odoteta mitään "homo" juttuja.(hempeilyä, järkevää keskustelua jne)
Ja seon harmi se. Sillä miehet on "miehiä" ja naisetkin enemmän munaa mekkoon tyyppisiä kun rakatelua haluavia. Atrai mitää muutakaan hempeilyä.
Ihmisissä on eroja.. Onneksi ja valitettavasti..
No, nyt minäkin vihdoin vastaan - harkinnan jälkeen:
Kun tiedostin biseksuaalisuuteni, olin jo naimisissa miehen kanssa. Selviä merkkejä asiasta oli ollut aikaisemminkin, mutta en vaan tajunnut niitä - luulin että heterot ovat kaikki samanlaisia kuin minä.
Kerroin rakastumisestani naiseen (ystäväni) miehelleni, jota myös rakastin/rakastan edelleen. Suhde oli tällöin täysin platonisella tasolla, tunteet olivat lähinnä romanttisia. Tiedän, että tätä on monen vaikea hyväksyä: on mahdollista rakastaa useampaa ihmistä yhtä aikaa. Miksi "vanhan" rakkauden pitäisi väistyä "uuden" tieltä? Rakkaushan on paljon muutakin kuin seksuaalisuutta. Se tosin on vaikea tilanne ja jokaiselle osapuolelle harkinnan paikka. Kestänkö tällaista? Pystynkö tähän? Riittääkö minusta kahdelle? Loukkaanko/loukkaannunko? Jos asetelma ei sovi kaikille osapuolille, sitä ei voi ylläpitää.
Tällä hetkellä en seurustele naisen kanssa. Ehkä asetelma ei toimi. Ehkä en ole tavannut oikeaa naista enkä pidä todennäköisenä, että tapaan sellaisen. Silti kaipaan myös suhdetta naisen kanssa. Mutta pelkkää seksiä en kaipaa.
Jos mieheni olisi biseksuaali ja tuntisi tarvetta suhteeseen miehen kanssa, vaikka edelleen rakastaisi minua ja haluaisi elää kanssani, toivoisin, että hänellä olisi pysyvä rakkaussuhde. Arvostaisin häntä enemmän sellaisena kuin jos hänellä olisi irtosuhteita siellä täällä. Puhumattakaan siitä, minkälaisen terveysriskin satunnainen seksi aiheuttaisi meille molemmille.
Mitään salasuhteita en hyväksy itselleni enkä miehelleni. Sellainen suhde, josta ei voi kertoa toiselle, on pettämistä. En myöskään aloittaisi suhdetta naisen kanssa kertomatta tälle totuutta itsestäni.
En tiedä, miten tyypillistä tällainen polyamorisuus on biseksuaaleille. Enkä todellakaan toivo, että minun perusteellani tehdään yleistyksiä. Tiedän monia bi-naisia, jotka todellakin rakastavat vain yhtä henkilöä eivätkä muuta haluaisikaan.
Vastata nimittäin. =) Olen nyt sivusta Seurannut täällä tapahtuvia keskusteluja ja "tiesin" että sinulta saa ainakin yhden järkevän vastauksen. Tosin muutama ennätti ensin. =)
Mutta kiitoksia kuitenkin vastauksesta erittäin paljon ja lues tuo MMÄ:lle kirjoittamin vastaus. Nimittäin siinä on asiaa muistaakseni vähän muillekkin.
oli tuo tilanteesi. En hyväksy pettämistä kummaltakaan sukupuolelta kummankaan kanssa. Pettäminen on pettämistä, sillä siisti. Itse koen naisiin ihastumisen sekä seksuaalisena että emotionaalisena, mutta näin myös miesten kanssa...pettää en voisi!
Vastauksesta sinullekkin. Jään mielnkiinnolla seuraamaan myös sinun kirjoituksia.. =)
Mitenkään ketään erityisesti loukkaamatta, minulla on sellainen käsitys, että biit paljastuu.
Saattaa olla, että joku kertoo itse, mutta ne tapaukset ja ne parit jotka tunnen, niin asia on kyllä tullut ilmi muuta kautta.
Kun tämä toinen ei ole pystynyt tai halunnut pitää yllä kulissia, tai on ihastunut toiseen.
On se rankkaa, kun se tulee esiin tolla tavalla.
Miksiköhän jotkut vihaa bissejä?
Bi-miehistä en paljon tiedä, mutta uskoakseni vastaava tilanne on naisille vielä pahempi.
He elättelevät vaaleanpunaisia unelmia onnellisesta avioliitosta ja kun huomaavat että oma kulta onkin ollut miesten kanssa tai edelleen on, niin ei sellaiset miehet ole "bi" vaan suoraan homoja.
Juuri tänään tuli tv-lääkäri Dr Phil'in keskusteluohjelmassa pari, jossa mies oli aina ollut homo kunnes ihastui naiseen niin paljon, että menivät naimisiin ja hankkivat lapsen.
Mutta jotain puuttuu...
Eihän tuo "kohtaus" ollut elämäni kohokohtia. Sellainen kysymys tähän väliin että kumpaa sukupuolta itse edustat? Tuli vaikutelma että mies? Ei sillä että olisin halunnut vaan naisten mielipiteitä, vaan mielenkiinnosta kyselin.
Ja kiitoksia vastauksesta
Mitäköhän tähän kirjoittaisi.
Yksi asia joka ketjussa minusta on jäänyt käsittelemättä, on kysymys siitä, "menikö kattilat jakoon, sen takia"?
Itselläni niin kävi. X,i ei koskaan päässyt asian yli.
Vaikka olimme olleet naimisissa yli 15v, kertaakaan häntä pettämättä, enempää naisen, kuin miehenkään kanssa.
Se että hänelle selvisi silloin, että minulla oli ollut jo paljon ennen häntä, suhteita myös miehen kanssa, olisi varmasti pitänyt käsitellä/jutella silloin "suhteen aloitus vaiheessa".
Joskus kun hän kysyi, että miksi en sitä silloin kertonut, en osannut siihen mitään vastata.
Nyt jälkikäteen kun olen asiaa saanut rauhassa tahollani miettiä, olen tullut sellaiseen tulokseen, että miksi ihmeessä mun olisi sitten siitä pitänyt niin kauheasti toitottaa..
Minähän olin rakastunut häneen, ja suunnittelin yhteistä tulevaisuutta ja loppuelämääni hänen kanssaan.
Eihän hänkään kertonut minulle omista, aikaisemmista suhteistaan. Hänen mielestään se ei ole sama asia. Mutta minun mielestäni se on. Olen ehkä suurimman osan kanssa erimieltä, ja monet ajattelevat minun olevan väärässä.
Mutta itse ajattelen ko, asian niin, että minulla on ollut suhteita ennen häntäkin, niinkuin hänelläkin ennen minua. Kumpaa sukupuolta ne sitten ovat olleet, ei minulle ole koskaan olleet relevantteja. Vaan aina se "tällä hetkellä" oleva suhde on tärkeä.
Erotessamme hän sanoi, "että muista kertoa tuleville naisillesi" Että olet bi, ja sen olen nyt muistanut kertoakkin, vaikkakin hieman vastahakoisesti. Ei siksi että "häpeäisin" sitä jotenkin, vaan siksi että minäkin seurustelen ihmisen kanssa, hänen sukupuoleensa katsomatta.
Samalla tavalla niin naisten kuin miestenkin kanssa. Toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan.
Mutta selkeesti, monia ihmisiä olen saanut karkoitettua läheltäni, kertomalla asian.
Mutta onhan sitten siihen lähelle jääneet ne jotka ihan oikeasti hyväksyy, ja ymmärtää.
Ei se määrä, vaan se laatu.
Vaimosi reaktio tuntuu minusta käsittämättömältä. Kun olit hänen kanssaan naimisissa täysin uskollisena, en voi käsittää, että hän jätti sinut biseksuaalisuuden takia.
Miten asia siinä vaiheessa tuli ilmi? Kun siitä ei puhuttu niin moniin vuosiin - miksi silloin?
Se on pitkä tarina.
Jopa sen tähän kirjoitinkin, mutta se oli tooodellakin niin pitkä tarina, etten "kehdannut" sitä tänne laittaa. Ei sitä kukaan olisi jaksanut lukea, et sinäkään, hyvä ystävä :-)
Mutta miten hän sen sai tietää. Lyhykäisyydessään niin että minä kerroin. Mutta miksi "vasta" yli 15v jälkeen..
Vastaus jää nyt tuonne omiin arkistoihini, kun sen sinne talletin.
Samalla sitä kirjoittaessani huomasin, kuinka vaikeaa on jostain asiasta kirjoittaa, niin "anonyymisti" ettei kukaan siitä ketään tunnistaisi, ja ettei sillä tekstillä ketään loukkaisi. Sillä loukatahan en enää ketään halua. Se aika on nyt jäänyt. Mutta häpeäkseni pitää myöntää, että joskus siihenkin sorruin. Toivottavasti siitäkin opin jotain..
Gilan kanssa, että vaimosi reaktio oli tosi käsittämätön. Vaikka eihän me tiedetä tietenkään kaikkea mitä teidän tapaukseen liittyi.
Mulle ei olisi mikään ongelma, jos jollain mieskumppanillani tai vaikka aviomiehellä (jos nyt ikinä naimisiin menisin) olisi ollut miessuhteita mua ennen. Mutta mun kanssa ne olisi varmaan tulleet puheeksi, koska ensinnäkin haluan vähän kuulla kultani menneisyydestä jo seurustelun alkuvaiheessa, siis myös muista suhteista (kuten joku sanoi, ehkä muussa keskustelussa, se kertoo aika paljon ihmisestä, mitä hän edellisistä suhteistaan sanoo), ja luulisin että mulle ois helppo kertoa, kosks itsekin kerron avoimesti omasta biseksuaalisuudestani, ja eiköhän mies ymmärtäisi silloin, että mua ei myöskään hänen entiset miessuhteensa haittaa.
Mutta vaikka jostain syystä ei asiasta olisi puhuttu suhteen alussa, ja se tulisi vasta vuosien jälkeen esiin, en usko että sekään minua hetkauttaisi, sitten juteltaisiin siitä silloin, ja tietenkin haluaisin myös ymmärtää, miksi asia oli vaikea kertoa, miksi sitä ei voinut aiemmin sanoa.
No, mutta onhan sitä ihmisiä, kumpaakin sukupuolta, jotka ovat niin homofoobisia, että kertoi milloin tahansa, eivät voi päästä sen asian yli, että heidän rakkaansa on joskus ollut samaa sukupuolta olevan kanssa. Ja toisilla taas varmaan sitten asiaan liittyy tämä vakaa uskomus, että biseksuaali ei VOI olla uskollinen, koska kuitenkin koko ajan haluaa molempia sukupuolia, joten yksi kumppani ei voi riittää. Sekin pitää varmasti joidenkin kohdalla paikkansa, mutta mitä ilmeisemmin ei esimerkiksi sinun, jos viisitoista vuotta viihdyit vaimosi kanssa miehiä (ja muita naisia?) himoitsematta.
Toivottavasti löydät suhteen, jossa olet onnellinen ja jossa sinut hyväksytään.
Niin, minun piti vielä lisätä, että itselleni ei ole koskaan käynyt niin, että mikään ystävyys tai suhteen alku olisi siihen kariutunut, että olen kertonut biseksuaalisuudestani tai menneistä suhteistani. Ehkä olen vaan onnekas, tai sitten en yksinkertaisesti ystävysty/rakastu niin ahdasmielisiin ihmisiin, että eivät voi erilaisia suuntautumisia (kuin omansa) sulattaa.
Mutta onko naiset sitten tämän suhteen suvaisetsevampia? Miksi mä en oiekin jaksa uskoa että niin olisi. Vaikka kaikesta kirjoittelusta paistaa läpi että naisissa on huomattavasti enemmän bi-ihmisiä, kuin miehissä, jota en kyllä jaksa myöskään uskoa. Mutta ajattelin vain että jos nainen suhteen alussa kertoo olevansa bi, niin meneekö se niin, että mies sen paremmin/helpommin hyväksyy kuin toisinpäin, että mies kertoo naiselle olevansa bi.
Miksi? Sanoit että yksikään suhteesi ei ole kaatunut siihen että olet kertonut olevasi bi. Mutta mä olen taas törmännyt eroni jälkeen lukuisiin ihmisiin (naisiin) joille asia on ollut, ei vähempää kuin "pöyristyttävä". Vai olenko minä sitten vain "ihastunut" niihin "vääriin" ihmisiin, naisiin?
Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että törmäilisin vain juuri niihin naisiin, jotka eivät tätä hyväksy.
Mutta poikkeus vahvistaa säännön, yhteen mukavaan naiseen olen kyllä törmännyt, joka suorastaan ihastui asiaan, mutta harmi ettei meillä muuten sitten ollutkaan muuta yhteistä. Sellaista joka olisi saanut kipinöitä aikaiseksi..
Pitää vielä lisätä tähän sellainen kommentti, että en minä ainakaan "kokoajan" halua molempia sukupuolia. Muutenhan tuon voisi käsittää niin että hetero mies haluaa kokoajan toista, kuin sitä omaa naistaan, tai nainen muita miehiä kuin sitä omaansa.
Koko 15v aikana en halunnut tai himoinnut muita ihmisiä. Sen enempää miehiä kuin naisiakaan.
Enkä usko että niin kauhean moni muukaan niin tekee. Vaikka näitä juttuja lukiessa joskus sellaisen vääristyneen käsityksen saakin. Varsinkin kun lukee noita "suhteet ja tunteet" palstan ero ym uskottomuus palstoja.
"Homofobiaa2 varmasti meidänkin suhteen loppupuolella oli. Minustahan tuli kertaheitolla äärettömän epäluotettava ihminen. Jota en kyllä itse jaksanut koskaan sulattaa.
Ja vaikka hän (vaimoni) aina jaksoi kaikille kertoa kuinka suvaitsevainen ihminen on, ei se minun kohdallani kuitenkaan koskaan näkynyt.
Sen viel ähaluan sanoa, että emme me kuitenkaan lähteneet soitelen jakamaan niitä kattiloita, vaan selvittelimme asiaa 3v ennenkuin ne hopeat jaettiin.
Ja niistä 3v, viimeisen käytimme "ammatti auttajien" pakeilla, jossa sitten sainkin levittää koko aikaisemman elämäni pöydälle muiden ihmeteltäväksi.
Mutta se kannatti, uskon niin.
Eteenpäin mennään, mutta tuleeko sitten koskaan ketään sellaista vastaan, kenen kanssa "uskaltaisi" enää elämäänsä jakaa, sen aika näyttää.
Nyt ei ainakaan uskalla sanoa että niin käy. Sen verran kuitenkin on näpit palaneet.
Mutta kevätaurinko paistaa jo tähänkin risukasaan...
No kun et kertonut siitä, miksi asia tuli ilmi juuri 15 vuoden jälkeen, en tietysti myöskään tunne tilannetta paremmin. Tähän tietoon perustuen tuossa vaimosi reagoinnissa ilmenee juuri homofobia. Se varmaan oli niin syvällä hänessä, että hän ei päässyt yli asiasta. Ei kai hän käyttänyt sitä tekosyynä? Ihmettelen, kuinka rakkaus voi kuolla tuollaiseen tietoon.
Ymmärrän toki, että et edes himoinnut ketään sen 15 vuoden aikana. Ja tosiaankin haluat vain omaa rakastettuasi. Eli sinuun voi luottaa kumppanina.
Mutta sellaisiakin biseksuaaleja on, jotka kaipaavat ajoittain rakkautta esim. naisen kanssa, vaikka ovat naimisissa miehen kanssa. Vaikka he eivät sitä toteuttaisi, heillä voi olla se kaipaus sisällään. Tai seksuaalinen suuntautuminen voi "kääntyä" kesken pitkän suhteen vastakkaisesta sukupuolesta omaan. Tai päinvastoin. Eli monenlaisia ongelmia voi olla biseksuaalin elämässä.
Hmm.. Tuli taas ajatuksia/mielipiteitä niin paljon että ei tidä mitä kijoittaisi. Yritetään kuitenkin. Vastailen lyhyesti ja jos jostain tulee lisää kysyttävää niin sana on vapaa.
Ensinnäkin en muiden lukijoiden tavoin ymmärrä että miksi sinulla meni kattilat jakoon. Toisaalta taas ymmärrän.
En ymmärrä siksi että jo noin pitkä suhde kariutui. Varsinkin kun mainitsit että olet ollut uskollinen koko ajan. En ymmärrä, tosin en kyllä tiedä taustojakaan.
Mutta miksi ymmärrän toisaalta? No tunnen muutaman lesbo ja homo pariskunnan. Heidän kauttaan olen päässyt ns piireihin sisälle muutamia kertoja ja mielenkiintoinen havaintoi oli se että he ovat melko jyrkkiä ajatuksissaan. Tämä on nyt tietenkin pienen populaation seuraamisesta tullut ajatus, mutta olih havaitsevinani että gay ihmiset eivät oikein suvaitse bissejä. Heterotkin on melkein suvaitsevaisempia. Mikä on minusta aika outoa sillä luulisi että "vähemmistöön" kuuluvat ihmiset olisivat suvaitsevaisia.
Sitten tähän toiseen asiaan eli kumpi sukupuoli hyväksyy helpommin toisen bi seksuaalisuuden. Väittäisin että miehet. Johtunee ehkä siitä että suurimman osan seksi fantasioihin kuuluu "kaksi naista kerralla" tai vähintääkin päästä seuraamaan naisten välistä SEKSIÄ. Eivät vaan tiedosta sitä asiaa (kuten jossain muualakin oli mainittu) että kyseessä ei ole välttämättä mikään esileikki miestä varten vaan jopa rakastelu.
Entäs sitten naisten suhtautuminen bi miehiin? (mielipide) No jos kyseessä on hetero niin muutaman hyvän naisystän suulla sanon että EI.. Ja tuskin kovin naisen fantasia on nähdä "miesten kivaa"? Tarvitseeko kommentoida enempää? Entäs sitten bi naiset? Siitä en osaa sanoa mitään, mutta muutama kysymys olisi taas.. =) Pohjustetaan: Mielipiteeni on sellainen että bi miehistä suurin osa hakee vaan seksiä, ei sen kummenpaa. Ja miesten välinen seksi leimataan minusta hyvin nopeasti pervoiluksi, (kuten miehet ylipäätään leimataan helposti pervoiksi =) Oletteko binaiset valmiita hyväksymään miehen "pervoilut"? veikkaisin että moni ei ole.. Nimittäin jos naisesten välinen seksi on rakastelu niin veikkaisin että miesten välinen on pelkkää nussimista/panemista, voipi olla hempeilyt kaukana. Voi olla että olen vcäärässäkin.
Hmm. Olemme monessa asioissa paljon samoilla linjoilla.. Harmi vain että olet hetsku :-) No vitsi vitsi, mutta asiaan.
Nyt on kovasti tullut pinnalle se asia, että mikä oli lopullinen syy eroomme. No siihen en voi sanoa muuta kuin sen mitä x,minulle siitä on "rehellisesti" kertonut. Ja se on ollut kyllä ihan selkeesti nimen omaan niin, että hän ei päässyt koskaan seksuaalisuudestani yli, sekä sivulauseessa se etten ollut sitä hänelle kertonut aikaisemmin. Ja se sitten johti luottamus pulaan, ja sitä kautta "rakkauden loppumiseen".
Miksi se sitten tuli vasta niin pitkän ajan jälkeen esiin, tai hänen tietoisuuteen, niin olenkin jo aikaisemmin kertonut, kun koin ettei se ole relevantti asia, kenen kanssa milloinkin on seurustellut.
Ja niin ihmeellistä kuin se onkin, me emme tosiaankaan koskaan jutelleet aikaisemmista suhteistamme. x, ei omistaan koskaan kertonut, enkä mä niistä koskaan häneltä kysynyt. Ja samoin myös toisinpäin.
Olen aina kaikille toitottanut, että koskaan meidän eroomme ei kuulunut ketään kolmansia osapuolia, ja olen ollut siitä kokoajan aivan varma. Mutta tähän väliin pitää sanoa, että kuulin kyllä nyt vuosi eromme jälkeen, että "hän" olisi minua silloin kuumimpaan "keskustelujen" aikaan pettänyt. Niin paljon kuulemma minua silloin vihasi. Mutta vaikuttiko se meidän eroomme, en tiedä. Ainakaan omalta puoleltani ei, koska enhän tiennyt koko asiaa, liittomme aikana.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että miehet hyväksyvät helpommin naistensa bi-seksuaalisuuden kuin toisinpäin. Johtuuko se sitten tuosta "fantasiasta", varmaan paljon.
Ja aika paljon olen huomannut bi-naisten seuranhaku ilmoituksissa että haluavat nimenomaan heteromiehen, siis bi-mies ei tule missään tapauksessa kysymykseenkään.
Siihen haluaako kukaan nainen nähdä miesten keskinäistä sekstaamista, en osaa sanoa. Kokemusta siitä ei ole. Mutta onko sitten miestenvälinen seksi vain sitä "naimista, tai panoa"? Voi olla. Ainakin joidenkin miesten kesken.
Itse en kyllä omalta kohdaltani tuota allekirjoita. Mä olen aina rakastellut, riippumatta siitä kumpaa sukupuolta ao, henkilö on ollut.
Enkä oikein jaksa ajatella, tai pysty ajattelemaan sitäkään minään yhdenyön tai kerran juttuna. Mulle ei sekään onnistuisi, kuin ei enempää sama kenenkään naisen kanssa.
On se kuitenkin mulle sen verran "herkkä" asia.
Mutta tietysti, jokainen taaplaa tyylillään.
Tai siis ihan vaan mun oma näkökulma. Siis tuohon kysymykseen, että haluaako ketkään naiset katsella miesten keskinäistä erotiikkaa.
Ei ole tullut minulle missään suhteessa semmoinen tilanne vastaan että tuota olisin miettinyt, mutta ainakin leffoissa ym (enkä puhu nyt pornosta, kun siitä en ole niin innostunut, vaan hyvistä "oikeista" elokuvista) kyllä minua vaan kiihottaa kahden miehenkin rakastelu ja suutelu jne. Ja kahden naisen. Ja miehen ja naisen. Jos ovat kiinnostavia/viehättäviä henkilöhahmoja, ja on hyvin toteutettu k.o. kohtaukset.
Se on sitten eri asia, voisinko koskaan haaveilla oman miesystäväni olevan sängyssä toisen miehen kanssa (ja minä siihen sitten mukaan...ko?), kun ainakin tähän asti mun suhteet on kyllä hyvin selkeästi olleet vaan kahden ihmisen välisiä, eikä olla kimppoja kaivattu (tai minä en ole kaivannut, eikä kukaan ole minulle semmoisia haaveita ainakaan tunnustanut). Mutta olisi sekin minusta teoreettisesti ainakin mahdollista, että jos minulla olisi sillä tavalla avoin suhde jonkun miehen kanssa että voisi hyväksyä jonkun kolmannen osapuolen tms, niin sama se minulle silloin on, onko mieheni toinen kumppani mies vai nainen.
Huh huh, olipa sekavaa selostusta. Ehkä siksi, kun oli niin ajatusleikkiä minulle, ei ole tullut vielä tilannetta eteen, missä näitä asioita olisi ihan oikeasti pitänyt pohdiskella.
Mutta siis summa summarum, mun mielestä ainakin biseksuaali mies on mulle ihan yhtä sopiva (tai sopivampikin?) kuin heteromies jos vain kemiat pelaa niin että ihastuttu ja rakastuttu ollaan, eikä haittaa yhtään se ajatus, että hän on ollut miesten kanssa sängyssä. Päinvastoin, ehkä hänkin ymmärtää sitten minun tapaani rakastaa paremmin, eli tätä tunnetta että rakastuu ihmiseen eikä sukupuoleen.
Mutta seurustelen siis bi-naisen kanssa. Enkä etsi muuta seuraa. Paitsi juttuseuraa. :)
Yhteenveto: Naiset on sikoja.. *pyh* =)
Tulkintani bi miesten seksi käyttäytmisestä voi olla totaalisesti väärä. Perustin sen lähinnä omiin mielipiteisiin. Katsos vaikka hetero olenkin niin en voi väittää että ettenkö esim unissani olisi fantasioinut miesten välisestä. Ja niissä on kyllä rakastelu kaukana. =)
No tämä asia jää minun osalta mysteeriksi ja ehkä hyvä niin. =)