kristinuskon suosiosta

... täytyy erottaa kristinusko ja kirkko ?

Itse erosin kirkosta, kun en katsonut sen enää edustavan näkemyksiäni kristinuskosta. En kuitenkaan pidä itseäni ateistina saati pakanana.

Lähdinkö kirkosta vai lähtikö kirkko minusta ?

Tuntuu että Jeesuksen rakkauden sanoma on unohtunut. Enemmän keskitytään mm. homojen ja naispappien noitavainoihin sekä rituaalien läpiviemiseen. Enkä jaksa uskoa siihen että Taivaan portilla kysellään mihin kirkkokuntaan tai lahkoon kuuluit :-)

Toisaalta, kirkko koostuu mm. seurakuntalaisista (kuten itsekin), joten lienee syytä katsoa peiliinkin.

Alkukirkon yhteisöllisyys lienee hiipunut ajan saatossa, suomalaiset nyt ei muutenkaan ole kovin yhteisöllistä väkeä. Näkeehän sen perheinstituution roolista Suomessa vs. Italiassa/Espanjassa/Ranskassa...

näyt tätä asiaa kyselevän, niin vastaisitko itse puolestasi, että miksi?

On nimittäin ruvennut epäilyttämään(kun niin monessa paikassa kyselet) ,että aiotko käyttää näitä vastauksia johonkin? Sillä jos aioit, olisi rehellistä ilmoittaa siitä ja kysyä asioita ihan omalla nimellään ja myös kertoa, mihin vastauksia käytetään. Silloin vastaajat voisivat päättää haluavatko vastata vai eivät.

Jos kysyt vain uteliaisuudesta, niin sitten asia on tietysti ok. Mutta jos vastaukset menevät johonkin "tutkielmaan" tms, niin sitten tarkoitusperien kertomatta jättäminen on HIEMAN epäeettistä.

Tuli vaan mieleen. Voi olla että olen "vainoharhainen" ;)

Se johtuu siitä, että vaikka kristityt esittävätkin uskontonsa olevan rakkauden uskonto, se on tosiasiassa alistamisen uskonto, jota viljellään silkalla pelolla. Kaikki yritykset kääntää tuo hyväksi ovat vain tuon taudin, kognitiivisen viruksen pyrkimystä ylläpitää itseään.

Ihmiset kehittyvät (toivottavasti) ja pikkuhiljaa väsyvät muutaman tuhannen vuoden takaisien hallusinaatioiden tuottamiin jälkiaaltoihin.

Kuinka kauan jaksaa katsella ihmisiä, jotka ruokkivat mielihyväksekustaan hurmoksellisella masturbaatiolla?

Aasialaisissa uskonnoissa on jo alusta lähtien ollut kysymys aidosta myötätunnosta ja pohjimmiltaan mielen ja maailman ymmärtämisestä tavalla, mistä kristinuskossa ei ole ikinä edes uskallettu unelmoida. Se ei ole mitään kristittyjen tyylistä teini-X jengielämää vaan aitoja riskejä, jos tarve vaatii.

Kristinuskosta puuttuu myötätunto, rakkaus ja rehellisuus eikä sen edustajiin tai heidän sanoihinsa siksi voi luottaa. Siksi, kun kristityt yrittävät olla hauskoja ja iloisia ja koettavat jakaa Jeesuksen välittämää ilmosanomaa, ei kykene muuta kuin tuntemaan myötätuntuoa näitä poljettuja kukkasia kohtaan.

Jeesuksen opetuslapset eivät ymmärtäneen häntä ja Paavali poikineen piti huolen siitä, että tulevalla seurakunnalla ei olisi mitään mahdollisuutta saavuttaa herran sanomaa. Hyväähän hekin tarkoittivat mutta kun se ei vain auta. Näyttäisi siltä, että kun kerta kirkko on herännyt väärällä jalalla seisoen se jatkaa sitä sitten koko päivän. Harmi.

Katsos ne ovat ne nk. hartaat, joilla on jo niin kovin paljon. Kun on niin rikas, että on kännykässään ihan Jumalan puhelinnumero, niin voi olla kovin vaikeaa kulkea siitä neulansilmästä. Kun pitäisi antaa pois se viimeinenkin omaisuus, viimeisimmästä viimeisin ja nöyrtyä, että mahtuu ja se onkin sitten näköjään aika paljon pyydetty. Tsaijai...

Suosio laskee, koska ihmiset ei ole niin tyhmia. Tietoa on tarjolla nykyaan ja ihmisilla on aikaa ottaa selvaa asioista. Ennen jemmattiin jyvia aamusta iltaan pelloilla, eika ollut aikaa ajatella mitaan. Nyt kun ihmiset tutkivat asioita, he ymmartavat mista kristinuskossa on kyse: pelkista saduista. Mitaan totuuspohjaa ei kristinuskosta loydy todelliselle tiedonjanoiselle. Se on satua. Mitaan Jeesusta ei ole koskaan ollut. Piste.

Eipä sitä muutosta tällä alalla käsittääkseni viimeisten vuosisatojen kuluessa niin runsaasti ole tapahtunut, lähinnä viime vuosikymmeninä ja kansainvälistymisen myötä. Vaihtoehtoja tulee tarjolle, ihmiset tutkivat ja vertaavat, valitsevat mieleisensä.

Enää ei ole monopoliasemaa kristinuskolla, joten pitää uskontomarkkinoilla kilpailla hyvällä tuotteella, esittää asia tavalla, joka vastaa ihmisten etsintää.

Tässä muutamia ensimmäiseksi mieleen nousseita ajatuksia:

- Jos asiaa tarkastelee tosiaan satojen vuosien aikajänteellä, tieteellisen maailmankuvan synty ja kehittyminen lienee aika keskeinen asia. Toisaalta se on ehkä vähentänyt uskontojen merkitystä ja valtaa yleisestikin, eli ei kohdistu pelkästään kristinuskoon.

- Yksilöllistymiskehitys on johtanut siihen, että ihmiset tekevät valintoja ja rakentavat elämäänsä aikaisempaa tiedostetummin. Perinteitä ei oteta annettuna vaan kysytään mitä ne antavat itselle.

- Yhteiskunnan muutos on ollut nopeaa ja voimakasta aina teollistumisen ajoita lähtien. Ehkä kristilliset kirkot eivät ole uudistuneet yhtä nopeasti pystyäkseen kohtaamaan ihmiset dynaamisella, tuoreella ja puhuttelevalla tavalla.

- Kansainvälistyminen ja maailman "pienentyminen" on tuonut mukanaan uusia virikkeitä ja aineksia oman maailmankuvan rakentamiseen.


Sinällään mielenkiintoista on sekin, että ilmeisesti kristinuskon sisällä jotkut suuntaukset lisäävät kannatustaan ja toiset puolestaan hiipuvat. Mikä selittää tätä kehitystä? Miksi kristilliset kirkot kasvavat ns. kolmannessa maailmassa? Onko siellä tehty jotakin selkeästi toisin verrattuna länsimaihin?

Itselleni kristinuskosta irtaantumiseen ei loppujen lopuksi liittynyt suurta dramatiikkaa. Löysin vain suuntauksen, joka puhutteli minua enemmän sekä älyn että tunteen ja kokemuksen tasolla. Arvostan edelleen paljon joitakin kristittyjä mystikoita ja pyhimyksiä, ja koen voivani oppia heiltä paljon. :)

Minusta kristinuskon suurin ongelma on sen sisäinen ristiriitaisuus:
- Useimpien kristittyjen tunnustama oppi ikuisesta helvetistä on sovittamattomassa ristiriidassa Johanneksen sanojen "Jumala on rakkaus" kanssa (1 Joh 4:8).
- Luterilaisten ja muidenkin protestanttisten kirkkokuntien motto "pelastus on yksin uskosta" on ristiriidassa monien Jeesuksen opetusten kuten vuorisaarnan (Matt 5-7) sekä kansojen tuomion (Matt 25) kanssa - siinähän tuomion perusteena on ainoastaan "mitä teitte yhdelle näistä vähimmistä veljistäni", ja uskosta ei puhuta mitään.
- Oppi tasavertaisesta kolminaisuudesta ja Jeesuksen jumaluudesta on ristiriidassa monien UT:n kohtien kanssa (Mark 10:48, Joh 5:19, Joh 14:28, Gal. 3:20, 1 Tim 2:5)

Yhtenä syynä on varmasti myös Raamatun vanhahtava ja nykykielestä vieraantunut sanasto, jota uusimman raamatunkäännöksen tekijätkään eivät ole uskaltaneet uudistaa. Esimerkiksi sana 'kadotus' on useimmille lukijoille merkitykseltään aivan hämärä. Monet yhdistävät sen mielessään helvettiin, vaikka sanan alkuperäinen merkitys on 'ikuisen' helvetin täydellinen vastakohta: "tuho, perikato". Englantilaisissa käännöksissä se onkin käännetty paremmin sanoilla 'destruction' tai 'perdition'.

Ristiriita on myös siinä, että Raamattu tunnustetaan uskonelämän korkeimmaksi auktoriteetiksi, mutta todellisuudessa oppi ajaa kirkkaasti ohi Raamatusta. Niinpä monia Raamatun jakeita täytyy selitellä, jotta ne saataisiin sopimaan opilliseen kokonaisuuteen. Esim. Ilmestyskirjan 'toinen kuolema' selitetään olevan 'hengellinen kuolema' tai 'ikuinen ero Jumalasta', jotta voitaisiin pitää kiinni ikuisen helvetin opista. Samasta syystä Jeesuksen viittaukset määräaikaiseen rangaistukseen (Matt 5:26, Luuk 12:59) unohdetaan tai selitetään pois.

Vaikka olen itsekin jonkin sortin kristitty, nykyinen kristillisyys vaikuttaa minusta jotenkin siltä, että hyvistä aineksista on saatu aikaan kehnoa puuroa. Näyttäisi siltä, että Jeesus itse opetti aivan erilaista evankeliumia kuin hänen seuraajansa. Jeesuksen oppi on hyvin yksinkertainen: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi..." Kristityt vain ovat kautta aikojen lisänneet omia pykäliään: "kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta", "paavi on erehtymätön julistaessaan 'ex cathedra'", "Raamattu on erehtymätön Jumalan sana" (lue: meidän tulkintamme siitä on erehtymätön), "pelastus on yksin uskosta", "lapsi on jo syntyessään perisynnin turmelema".

Keskusteltuani näillä palstoilla ja nokakkain mm. monien hindujen ja muslimien kanssa minusta on täysin mahdotonta, että Jumala tuomitsisi kadotukseen ketään siitä syystä, että he eivät pysty uskomaan Jeesuksen jumaluuteen tai kutsuvat Jumalaa eri nimellä. Itse olen esimerkiksi kokenut syvempää uskonyhteyttä tämän palstan hindujen kuin monien kristittyjen kanssa. Siksi vastasin kysymykseesi nimenomaan tällä palstalla.

Kristinusko on oppi. Ihmisille ei enää riitä oppi itsessään vaan he haluavat kokea henkisyyttä. Paljon suosiota saaneet jooga ja meditaatio ovat eräs keino saada omakohtainen kokemus henkisyydestä, siis siitä mistä kristinusko pyrkii kertomaan kuitenkaan onnistumatta siinä juuri lainkaan.

Vastauksena kysymykseesi: siksi että ihmisten tietämys muista uskonnoista - ja maailmasta yleensä - lisääntyy koko ajan.

Itse on kristinuskovainen. Minusta luterilainen oppi on hyvä; sivistynyt, armollinen ja täynnä rakkautta, jos vain ihminen osaa niitä käyttää. Kirkkoon en kuulu. Erosin siitä joskus nuoruuden protestina.

Olen jokin aika sitten käynyt Intiassa ja lukenut Rolf Grönblomin kirjaa Intian uskonnot Elämänkatsomus ja yhteiskunta. Olen ymmärtänyt, että esim. hindulaisuus on yhtä syvää, kaikenkattavaa ja jaloa, tavat tehdä ja toimia yhtä perusteltavissa olevia, kun meidän uskomme ikään. Ikään kuin samaa uskoa kuin meilläkin. Omaa uskoani en muuta, mutta silti kysyn,, miksi meidän uskomme olisi se oikea.

Haluaisin tehdä uuden kysymyksen, miksi Jeesuksen alkuperäisistä opetuksista on astuttu syrjään ja isolla harppauksella?

Miksi liberaaliteologi, joka ei tunnusta Raamattua ja Jumalaa elleivät nämä noudata tämän henkilökohtaisia ihanteita, kysyy kristinuskon suosion laskusta?

Jo kysymyksesi sinulta tulleena sisältää vastauksen.