Hitler ?

Oliko Adolf Hitler homoseksuaali ?
4904
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tiedossa on, että Hitler piirteli kundien kullinkuvia lehtiöönsä opiskeluaikoinaan. Olen omin silmin lukenut kirjaa, jossa oli hänen väitettyjä töherryksiään. En muista kirjan nimeä, siitä on jo aikaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta, muttei siitä voi vielä paljon mitään päätellä.

Äänestä

Hitler tuskin oli homoseksuaali. Sen sijaan hän oli impotentti eikä hänellä ollut seksielämää Eva Braunin kanssa.

Äänestä

No ainakin hanella oli lapsi Ranskassa. Siita kertoo Jyri Lina kirjassaan "varldsbyggarnas bedrageri". Pojan aiti oli strippari ja suhde tapahtui ensimmaisen maailmansodan aikana. Poika ei saanut kuulla isastaan ennen kuin aitinsa kuolinvuoteella. Mutta poika ei valittanyt siita koskaan. Hanhan oli taysin ranskalainen. Pojalla on kaksi lasta, jotka ovat elossa, toinen on poika ja toinen tytar. Heidan nimet mainitaan kirjassa.

Eli vahan kuin Mannerheim. Oliko Mannerheim homo? Oliko Hitler homo? Mita luulet siita seuraisi, jos totuus kerrottaisiin? Kaikki nakisivat heidat vain ja ainoastaan homoina. Sama kuin Elvis, joka oli homo. Mutta kuka paksunahkainen hetero kuuntelisi hanen musiikkiaan, jos tietaisi totuuden.

Äänestä
  • Älkää nyt väittäkö että amerikkalaisuuden ja koko länsi-maalaisuuden ikoni ja instituutti ELVIS olisi ollut homo!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelias kirjoitti:

Oliko Adolf Hitler homoseksuaali ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu