Mitä kirjallisuutta suosittelisitte adoptiota aikoville luettavaksi?
Kirjoja
halajava
5937
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
* Infopaketit Interpedialta, Pelalta, Hesan sos.virastolta ja Adoptioperheet ry:ltä
* Adoptiovanhempien nettisivuja ja blogeja. Löytyy esim. Adoptioperheet ry:n linkeistä. Heidän kirjoituksistaan löytyy hyviä kirjavinkkejä ja arvioita.
* Kannattaa lukea adoptiokirjoja, mutta niiden lisäksi myös yleistä kirjallisuutta mm. vanhemmuudesta, rasismista (jos kv-adoptio), lapsen hoidosta ja kasvatuksesta, murrosiästä yms.
Tänä vuonna on julkaistu kaksi kirjaa adoptiota koskien. Tuula Kasasen "kenen lapsi" ja Anu Rohima Myllärin "Adoptoitu". Myös Heli Karhumäki on tehnyt kirjan "lapsi suoraan sydämeen".
Muitakin kirjoja on. Selailemalla toisen vastaajan linkkejä, löydät paljon materiaalia.
älä ainakaan osta sellasia kirjoija miten kasvatta adoptiolasta tai mitään siihen kasvatuksen liittyvä olemme ihan samalaisia kuten kaikki muutkin lapset kasvattaka kuten kasvattaisitte omaa eikä miten kirjoissa neuvotaan miten joku neuvoo... se joka kirjoitta adoptiolapsista miten niitä kasvatta sill'ä on kokemus jostain lapsesta jos edes on mut kaikki lapseyt on erillaisia se riippu luonteesta ei siitä voi kirjoitta
Kiitoksia kovin vastauksistanne. Lähinnä tosiaankin haluaisin lukea erilaisia tarinoita adoptioista, enkä niinkään mitään adoptiolapsen kasvatusopasta mikäli sellaista edes on olemassa.
Erilaiset elämänkohtalot kiinnostaa ja adoptoitujen pärjääminen täällä Suomessa tai paremminkin junttien suomalaisten pärjääminen erivärisen ihmisen kanssa.
Tuossa on alla lehtiä ja kirjoja, joita olen viime aikoina ahminut. Arvaat varmaan miksi...
Lehtiä:
* Adoptioperheiden lehti (http://www.adoptio.org/), Kotimainen ja kansainvälinen adoptio
* Interpedia-lehti, Interpedia ry:n julkaisu. Kansainvälinen adoptio, kummitoiminta.
* Pelastakaa Lapset -lehti, kotimainen ja kansainvälinen adoptio, sijaislapsitoiminta, tukiperhe- ja lomalapsitoiminta, kummilapsitoiminta kotimaassa ja ulkomailla, lastensuojelu.
* Yhteiset Lapsemme -lehti, Kansainvälinen adoptio, kummitoiminta kotimaassa ja ulkomailla, monikulttuuriset lapset ja perheet.
Kirjoja:
* Kats, Madeleine & Kranck, Anne (toim.), 1989: Lapsemme ulkomailta: kansainvälisestä adoptiosta. Interpedia.
* Garam, Sirkka, 1988: Toivottu lapsi: adoptio ja sijaisvanhemmuus. WSOY.
* Peltoniemi-Ojala, Maarit, 1999: Oma lapsi - vihdoinkin. Pelastakaa Lapset ry.
* Ahola, Suvi, 1999: Iljan äidiksi. WSOY.
* Kim, Elizabeth, 2001: Kymmenentuhatta surua: korealaisen tytön tarina. WSOY.
* Miró, Asha, 2005: Gangesin tytär. Like.
* Nurmela, Kari A, 1989: Sateenvarjorattaat: kertomus intiaanitytöstä, josta tuli lapsemme. Kirjapaja.
* Karhumäki, Heli, 2006: Lapsi suoraan sydämeeni - kokemuksia adoptiosta
* Karjalainen Maija, Tuunanen Tytti, Nynäs Pia ja Talvitie Virpi, 2005: Auringon lapset (Lasten tietokirja adoptiosta, mutta sopii aikuisillekin.)
* Mylläri, Anu Rohima, 2006: Adoptoitu
* Kasanen Tuula, 2006: Kenen lapsi
* Peltomaa Marianne: Matka
* Peltomaa Marianne: Oikea perhe