ole tänne kirjoittanut,mutta nyt eksyin sivuille ja minun on pakko kirjoittaa teille jotka koko ajan mollaatte sijaisvanhempia.Kutsuin oikein meille sijoitettuja nuoria myös lukemaan teidän tekstejänne.Kommentti oli melkoinen,osa melkein itki ettei haluaisi mistään hinnasta biovanhempien luokse ja osa oli sitä meiltä,että miksei heiltä kysytä ennen kuin haukutaan "lainavanhempia".Minä selitin niin kuin parhaaksi näin.Ja opin sen,että eiköhän käyttäydytä aikuisina näillä sivuilla,koska meitä on moneksi ja sijaisvanhemmat voi vaihtaa jos ei ole tyytyväinen.
En ennen..
meitä moneksi
3309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
niin vain. Tein monta vuotta työtä, että sain lapseni pois tosi huonosta sijoituksesta.
Se että minusta ei ollut YHTÄÄN ilmoitusta sosiaalitoimistossa lasteni huonosta kohtelusta.
Mutta riitti se, että olin väsynyt taloudellisten huolien takia.
No, lapseni siirrettiin ojasta allikkoon, ja vaikka sossut tiesivät eivät välittäneet.
Ainakin minun lapseni itkivät onnesta kun pääsivät sijaisperheestä pois!
mikä tällä hetkellä tässä maassa raikaa.
Ja muuten: nuoret ovat hyvin oikeudenmukaisia, eivät he ITKE yhdenkään lapsia tai nuoria huonosti kohtelevan aikuisen takia, ei bion eikä varsinkaan sijareiden. Että mietipä ennen kuin tulet tänne kirjoittelemaan satutäti-juttujasi.
Ne, jotka itkevät tälläkin hetkellä, ovat sikasijareille tai laitoksiin sijoitetut lapset ja nuoret.
Itse luin joskus viime syyskesällä ensimmäisen kerran tätä palstaa ja mitä näin? Biot kirjoittivat vähemmän, mutta palsta oli täynnä sijareita, jotka mitä törkeimmällä tavalla YLEISTÄEN solvasivat ja irvistelivät KAIKKI vanhemmat, joiden lapsi on huostaanotettu.
Se on tässä elämässä niin, että sitä saa, mitä tilaa...
sellaisella sijaisvanhemmalla olla, joka kirjoittelee tuollaisia tekstejä?
Tuulesta temmattua.
Eräässä todella asiallisessa perhekodissa on tullut kuultua, kuinka sijaisvanhemmilta POIS otetut kasvatit ovat kertoneet jotakin aivan muuta "lainavanhemmistaan" ja ovat olleet todella tyytyväisiä, että kyseessä olivat VAIN laina-sellaiset.
Ko. kodissa vanhemmat saavat käydä lapsiaan tapaamassa, jopa joulut ovat yhteisiä yöpymisineen juhla-aterioineen.
Kotilomat toimivat, vanhempia ei haukuta.
Kyseinen, ainutlaatuinen ja taatusti harvinainen perhekoti sijaitsee Etelä-Suomen alueella ja on satavarmasti täydellinen vastakohta paskaa jurputtaville laitoksille ja sijaisvanhemmille.