tulla Kuhmoon. pelottaa perkeleesti.
Minä
en uskalla
92689
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voi hyvä tavaton ei täällä tarvi pelätä tuu pois vaan.
olen uskaltautunut Kuhmoon kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Ja olen sentään sotkamolainen (syntyjäni).
Pelolle ei ole ollut aihetta. Ja yhden kuhmolaissyntyisen kanssa on touhuttu sen verran, että on saatu aikaan kaksi uutta (helsinkiläistä) kansalaista.
Kuhmossa käyn yhä edelleen mielihyvikseni.
Kuhmoon. Hermoloma täytyy olla, koska extreme- seikkailu se ei voi olla.
Näiden syrjäseutujen asukkaiden, Kainuulaisten ja Karjalaisten alkuasukkaiden kanssa kannattaa olla varovainen.Ei kannata heille paljon päätä aukoa,kun jo kirves kohoaa tai tekevät sinusta heinäseipään!!!
Heinäseipäitä ei ennää tarvita ja kirveitä ei käytä ku vanhat ukot halako rantteella jotta pelko pois ja eiku KUHMOON
Ja olisin toivonut etten olisi ikinä tänne tullut !!! Ahdas mielinen kaupunki !! Naapuritkin tietää sun asiat paremin kuin sinä itse!
Kamarimusiikki ainut joka pitää kaupungin puun ohella pystyssä!
Mutta sellaista elämä on täällä LänsiVenäjällä ja en olisi täällä pätkääkään jos en nauttisi veromarkoilla olevasta työpaikastani!!!!!
Ihanaa!!!
Sinussa ja sinun suhtautumistavassa vissiin ei ole sitten mitään moitittavaa?Voi hyvänen aika,ei täällä kenenkään ole pakko olla.Ei ainakaan minulla ole naapureiden kanssa mitään ongelmia eikä kenekään muunkaan kanssa kun antaa jokaiselle tilaa olla ja hengittää ja sitähän täällä Kuhmossa on.Mieti vähän omaa osuuttasi ja hanki vaikka peili ja vilkaise siihen.Et sinä pohjimmiltaa tulisi missään muuallakaan sen kummemmin viihtymään jos et muuta omaa asennettasi.
Siis 20 vuotta asunut ja toivonut että ei ois koskaan muuttanut tänne.......jo on ollut 20 vuotta aikaa muuttaa muualle asumaan.....nyhverö kyllä oot. Jos sulla menee paskat housuun niin oottelet varmaan 20 vuotta paskat housussa että ei näin oo kiva olla mut et vaan nyhverö mene suihkuun ja vaihda vaatteita.
Ompa tullu kohta kaks vuosikymmentä kuhmossa oltua eikä oo tarvinnu pois itkeä... Yks tykkäs tytöstä ja toinen äitistä kolomas oli muuten vaa sekasi???