Epilepsia

Hei!
Meillä on hieman alle pari vuotias suurikokoinen, sekarotuinen, jolla on epilepsia. Jatkuvasta lääkitykestä (6tabl/vrk) huolimatta koira sai taas kohtauksia (lääkitys kestänyt nyt n.3kk). Huolestuttaa ja pelottaa. Koiran persoonallisuuskin on muuttunut huomattavasti lääkityksen aloittamisen jälkeen. Mitä tässä voi tehdä ja onko oikein pitää koiraa loppuelämäänsä lääkemömmöissä (mikäli niistä nyt jollain megaannostuksella on jotain hyötyä)? Eläinlääkärin kanssa on kyllä keskusteltu moneenkin otteeseen.
43662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

en voi puolestasi päätöstä tehdä, mutta jos koira olisi minun eikä lääkitys tehoa niin nukuttaisin sen ikiuneen vaikka itseä kirveltää.
Ystäväni koira joskus aikoinaan lähti sateenkaarisillalle samasta sairaudesta. Lääkitys ei auttanut ja koira sai kohtauksia lopulta jo useita päivässä. Sen oli todella paha olla, päätös oli ikävä ja vaikea. Mutta eläimen parhaaksi.
Keskustele kuitenkin eläinlääkärisi kanssa kaikista vaihtoehdoista, ties vaikka joku lääke auttaisikin.
Kaikkea hyvää sinulle ja koirallesi. Toivotaan parasta.

Äänestä

Harmittavaa tuo koirien lisääntynyt epilepsia, mutta minkäs voit, ninhän me ihmisetkin sairastetaan kaiken näköistä.
Minulla on tällä hetkellä jo toinen epilepsiaa sairastava koira, ensimmäinen eli 10-vuotiaaksi sairaudestaan huolimatta, tietenkin lääkityksen kanssa.
Tämä nykyinen on 3,5 vuotias suurikokoinen rotukoira, sairaus puhkesi vuoden vanhana. Lääkityksenä Barbivet 8 tabl.x2/pv ja viikko sitten aloitettu Kaliumbromidi 2ml x2/pv. Barbivet annostusta nostettiin pikkuhiljaa lääkärin ohjeen mukaisesti, että saavutettiin tietty lääkkeen pitoisuus veressä (barbivet-testi). Nyt meillä on ollut kohtaukseton puolitoista viikkonen, kun taas parin viime kukauden ajan koira sai kohtauksia kerran viikossa.
Aiemmin saattoi mennä kuukausikin ilman kohtauksia, mutta talvella ollut virtsatietulehdus antibiootti-kuureineen sekoitti sopiviin uomiin asettuneen elämänrytmin.
Sairaudestaan huolimatta koira on iloinen oma itsensä (tosin rauhallisempi kuin muut rotunsa edustajat), lääkkeen ottaminen tosin harmittaa, varsinkin, kun uusi lääke on tosi pahaa (piti itsekin maistaa, kun koira niin yökkäili).


Kannattaa käydä läpi seuraavat, ja miettiä löytyisikö niistä syitä toistuviin kohtauksiin (nämä ovat omia havaintojani):
Verensokerin laskeminen liian alas esim. ruokailu myöhästyy tavallisesta tai raskas, liikaa energiaa kuluttava lenkki, aiheuttaa kohtauksen seuraavana yönä.
Lääkkeen annossakin tulisi olla kohtalaisen säännöllinen aikataulu.
Suklaahan on kaikkien koirien maksoille myrkkyä, vaikka syövätkin sitä mielellään, epileptikolle se aiheuttaa kivuliaan epilepsiakohtauksen ja saattaa jopa viedä hengen.

Suosittelen lukemaan netistä kaiken mahdollisen sairauteen liittyvän, esim. keskustelupalsta aiheesta: http://msn.com/Koiratjaepilepsia
-me, näiden sairaiden koirien kanssa elävät tiedämme kokemuksiemme kautta yhtä sun toista, josta eläinlääkärit eivät välttämättä tiedäkään.
Muista kuitenkin lukiessasi, että nämä samaa sairautta sairastavat koirat voivat olla hyvinkin erilaisia; yksi saa kohtauksensa milloin sattuu, toinen vain yöllä, joku pärjää pienellä lääkityksellä, toinen tarvitsee norsun annoksen, yksi rauhoittuu sohvaperunaksi, kun taas toista ei hillitse lääkityskään jne...

Toivon sinulle onnea päätöksessäsi, onpa se sitten mikä hyvänsä -kunhan se on sinun kohdallasi oikea!
Olen itsekin pyöritellyt koiran lopettamis-ajatusta mielessäni, mutta tämä on rakas perheenjäsen ja tuohon päätökseen vaadin itseltäni ehdottoman varmuuden siitä, ettei koiran elämä sellaisenaan ole elämisen arvoista. Päätin kuitenkin vielä kokeilla tuota kaliumbromidia Barbivetin lisänä ja toistaiseksi näyttää lupaavalta.

Äänestä

Minullakin oli koira, joka sairastui kolme-vuotiaana rajuun epilepsiaan. Kyseessä oli myös suuri sekarotuinen koira. Lopulta sopiva lääke oli phenobarbital, joka myöhemmin vaihtui Barbivet nimiseksi lääkkeeksi. Annos oli 300mg/vrk eli 10tbl aamuin illoin. Sillä pysyi kurissa koko koiran eliniän(8v.) Aluksi minustakin tuntui, että koira ei ole oma itsensä, vaan on jotenkin tokkuraisen oloinen ja mietin, että nauttiiko se elämästään sellaisena. Lääkkeeseen kuitenkin tottuu ja niin kävi koirallenikin. Muutaman viikon päästä ei lääkkeen vaikutuksia huomannut muutoin kuin, että kohtauksia ei tullut. Tosin oli todella tarkkaa se, että lääkkeet tulivat ajallaan, muutoin kohtaukset uusivat.
Toivon sydämestäni sinulle ja koirallesi onnellisia hetkiä vielä vuosiksi. Älä anna periksi, oikea annostus löytyy varmasti ja koirasikin palutuu omaksi itsekseen.

Äänestä

koirallani 3,5 v.myös epilepsia.Terrieri.Barbivet 15mg 2x /pv.ssä.
Säännölliset ruoka-ajat.kotiruokaa.Riisijauheliha.tai kana.Aamu-ja iltapalat leipäpala.Olen huomannut että tärkeätä.
pitkiä lenkkejä ja säännöllisyys kaikessa tärkeä ja vaati kunnon kuria ja valtavasti rakkautta koirakaverilta ja ihmisiltä,eil herkkä yksilö.
Verensokerin tasapaino tärkeää!Ei kohtauksia lääkityksen aikana!Hyvää Syksyä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiralla kirjoitti:

Hei!
Meillä on hieman alle pari vuotias suurikokoinen, sekarotuinen, jolla on epilepsia. Jatkuvasta lääkitykestä (6tabl/vrk) huolimatta koira sai taas kohtauksia (lääkitys kestänyt nyt n.3kk). Huolestuttaa ja pelottaa. Koiran persoonallisuuskin on muuttunut huomattavasti lääkityksen aloittamisen jälkeen. Mitä tässä voi tehdä ja onko oikein pitää koiraa loppuelämäänsä lääkemömmöissä (mikäli niistä nyt jollain megaannostuksella on jotain hyötyä)? Eläinlääkärin kanssa on kyllä keskusteltu moneenkin otteeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu