MInäkö serveri?

Tietokoneelle ilmestyi outo kansio. Koneessa on kaksi kiintolevyä. C-asemalla on kaikki järkevät asiat. D-asemalla (toinen levy), siellä on musiikkia, päivityksiä sekä muita sekalaisia tiedostoja.
D-asemalle ilmestyi outo kansio, nimeltään b2e74ec3795cc3f09b5e4f60e61bc4c2. Kokoa sillä on 219 Mt sisältäen 6 kansiota ja 980 tiedostoa.
Kansiota ei voi poistaa, sen luku muotoa ei voi muuttaa. Sitä ei voi siirtää eikä kopioida. Kansion sisältä voi joitain dll tieostoja poistaa, kaikkea ei kuitenkaan.
Norton virusohjelma ei moiti ko. kansiota. Palomuurina on ZoneAlarm. XP Home Edition laillinen käyttöjärjestelmä. Nettiyhteys on kaapelimodeemi.
Laittomia ohjelmia koneella ei ole. Ainoastaan muutama, alkuperäisiltä levyltä ladattu, tuttavan ohjelman varmuuskopio.
Sain kansion pois alustamalla levyn uudelleen. Ihmetyttää, mistä tuollainen kummajainen ilmestyi koneelle. Itse en ole tuota ladannut, tuskin mikään ohjelma juuriaan työntää D-asemalle ellei niin erikoisesti itse määrää.
Onko koneeni ollut pilukuva tai muu serveri?
2256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Laittomia ohjelmia koneella ei ole. Ainoastaan muutama, alkuperäisiltä levyltä ladattu, tuttavan ohjelman varmuuskopio."

Jos tuttavallasi on laillinen kopio ohjelmasta ja hän asentaa "varmuuskopion" sinun koneellesi, on sinun koneellasi oleva kopio laiton. Vaikka olisi alkuperäiseltä medialta asennettu.

Äänestä

Olen kyllä jostain ollut lukevinani että moisen serverin pito olisi mahdollista mutta eikö ne olisi piilossa jossain pikkuisen eri paikassa.

Ken tietää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RJN kirjoitti:

Tietokoneelle ilmestyi outo kansio. Koneessa on kaksi kiintolevyä. C-asemalla on kaikki järkevät asiat. D-asemalla (toinen levy), siellä on musiikkia, päivityksiä sekä muita sekalaisia tiedostoja.
D-asemalle ilmestyi outo kansio, nimeltään b2e74ec3795cc3f09b5e4f60e61bc4c2. Kokoa sillä on 219 Mt sisältäen 6 kansiota ja 980 tiedostoa.
Kansiota ei voi poistaa, sen luku muotoa ei voi muuttaa. Sitä ei voi siirtää eikä kopioida. Kansion sisältä voi joitain dll tieostoja poistaa, kaikkea ei kuitenkaan.
Norton virusohjelma ei moiti ko. kansiota. Palomuurina on ZoneAlarm. XP Home Edition laillinen käyttöjärjestelmä. Nettiyhteys on kaapelimodeemi.
Laittomia ohjelmia koneella ei ole. Ainoastaan muutama, alkuperäisiltä levyltä ladattu, tuttavan ohjelman varmuuskopio.
Sain kansion pois alustamalla levyn uudelleen. Ihmetyttää, mistä tuollainen kummajainen ilmestyi koneelle. Itse en ole tuota ladannut, tuskin mikään ohjelma juuriaan työntää D-asemalle ellei niin erikoisesti itse määrää.
Onko koneeni ollut pilukuva tai muu serveri?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu